sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Ne Luumäet


Siinäpä se. Lisäksi vielä:

Onnellinen perhe

maanantai 25. toukokuuta 2009

pro B-kader

Tuossa taannoin eräs vihulainen kirjoitteli blogseetterissaan, että "minut voidaan kategorisoida kaikkein masentavimpaan ja pahimpaan lohkoon: olen kansallisen tason viestimies!" Nuoruuden uhoa sanoisin, oppiipahan olemaan. Itse olen tullut aivan toiseen tulokseen, B-kaderi on parasta mitä suunnistajalle voi tapahtua.

No perustellaas vähän. Sivusta olen seurannut, että ei ole helppoa tuo staran elämä. Hirvee stressi päällänsä koko ajan. Pitää olla viidet kengät mukana, jotta voi valita juokseeko juuri tänään nappuloilla, piikkareilla, rinttikengillä, maastolenkkareilla vai kenties niillä keveämmillä nappuloilla. Missään tapauksessa rahvaan perusnastareilla ei enää voi juosta, siis jos haluaa pärjätä. Muutenkin pitää kaiken olla kuuminta hottia, varsinkin sprintissä ei enää voi kukaan menestyä jos ei ole takareisien veretseisauttavia yleisurheilutrikoosortonkeja. Lihashuolto on aivan mahdotonta, varusteisiin pitää kuulua ainakin magneettimatot, magneettihierontapallot, lentotukisukat ja lihashierontaimurit, vähintään. Muutenkin koko ajan pitää vatkata reisiä. Ravintopuoli vasta kovaa touhua onkin, herbalaiffit ja erilaiset antioksidanttipillerit muodostaa ravintopyramidin pohjan. Kisan jälkeenkin pitää heti vetäistä bioremixit naamariin, vaikka kuinka häijyltä maistuis. Ja koko ajan pitää kulkea, tai tulee miinusta Salmen papereihin. Koukkua ei kärsi ottaa sitten yhtään, jostain pogestominuuttisesta kuuluu jo masentua. Mitään kivoja kisoja ei saa kierrellä, vaan on vedettävä sprinttiä ja huippuliigaa, välissä maastojuoksuja, loput ajat ollaan leireillä jossain itäblokissa. On se yhtä pirua.

Huippuliigasta on muuten sanottava, että mistä lähtien leimausratoja pitää järjestää miesten kisoissa? Vai mitä sanotta kevään Huippisten loppusäksätyksistä. Ei noin lyhyillä väleillä ehdi eksymään, en edes minä.




Asiaan! Toista se on elämä B-kaderissa. Voi kavereiden kanssa vedellä leppoisia reenejä kivoissa maastoissa, ei tarvitse paljoa murehtia vastaako tämä nyt jotain karstimaastoa vai mitä. Kisoihin kun saapuu, voi spekuleerata kuulumiset munkkikahvien äärellä, kun ei tarvitse asuvalintaa pohtia ja verrytellä vielä tuntia ennen starttia. Koukkua B-kaderissa tulee väkisinkin peruskakkonen vähintään, mutta se ei haittaa kun kaikki muutkin pummaa. Niille on kiva sitten kisan jälkeen kisamakkara kädessä naureskella. Sitä paitsi tavallisten kuolevaisten joukossa kisaillessa voi hyvän päivän tullen menestyäkin, starojen seassa ei kymppikärkeen ole asiaa kellään (siitä syystä ne starat vissiin onkin staroja, että ne on niin pirun kovia). Aikaakin on satsailla sekä suur- että pikkuviesteihin, ja kierrellä kivoja pikkukansallisia, kuten vaikkapa Luumäen Rastin kansalliset ensi sunnuntaina. Aika tarkkaan tulee olemaan parhautta. Ravintoasioista ymmärretään betonissa sen verran, että iltaisin grillaillaan kilo kasleria ja vedetään pari tötteröä. Summa Summarum, kansallisen tason viestimiehen elämähän on mitä hienointa!

Kun nyt tuli pistettyä esimerkki huippuliigasta, niin laitetaanpas mallikartta myös B-kaderin mitä parhaista reeneistä. Seuraava suunnistusvetosetti tuli vedettyä parin muun kansallisen tason viestimiehen kanssa männäviikonloppuna Karkkarissa. Kivaa oli tasaväkisesti vääntää eteenpäin, tosin Palen kuitit viimeisille rasteille korpeaa aina yhtä paljon. Värit on kartassa hivenen heikohkot, mutta arvon lukijat oletusarvoisesti tuntee Kausteen metsät läpikotaisin, jolloin tuostakin hahmottaa mistä on juostu.

maanantai 18. toukokuuta 2009




Pakolliset karttalinkit viime viikolta...onhan tämä sentään suunnistusblogi.


Pääsin tentistä ajoissa, kun kynästä loppu lyijy...ei sillä lyijyä tai ei mä mitään osaa kuitenkaan.Pitkä tauko blogistailussa on yksinkertaisesti johtunut siitä, että uhtaan mitään ei ole tapahtunut eikä uhtaan mikään muuttunut. Ajatukset on edelleen yhtä synkkiä kuin aurajoen vesi, naiset tulee vain lähteäkseen uudelleen ja kännissä tekisi mieli olla kokoajan.

No joo, okei, ikkunasta kun just katoin ni lumet on sentään sulanu sitte edellisen...ja opintopisteiden määrä on päivittynyt. Merkitsevää tilastollista kehitystä ei tapahtunut vaan sama 60 näytti tulleen vaivanpalkkaa tästäkin vuodesta ihan niinkuin edellisestäkin.

...Ai että kun suodatinpussi niin ihanasti roskiksen raudoista levähti juuri matolle...ei voinu millään pysyä sisäpuolella. Hyi helvetti, raudoista ulos ihan niinku Pertti Marttilan viimehetken kolmonen kupin semeissä vuonna seseisketseittemään...tiiätsiä?et siä tiiä!

Tilanne huomioon ottaen kunto on ehdottomasti paras mahdollinen, ehkä jopa parempi. Itseluottamuskin on korkeella kun Vesa Rantasen ens kesän tulostavotteet. Pitkäpersepilplaadin sipsutteluakaan ei enää tarvi katella samalla haikeudella, kun joskus kun Matsun pappamallin nastareita....voi,voi tokkopa nekään päivät enää palaa, että Lintukodon leirille tulis mentyä laskettelukypärä päässä...tai tiedä häntä, hianoa se olis.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Prinsiipit

Toimittajamme kävi tuossa pikavisiitillä Sveitsissä, ja onnistuikin saamaan Aurinkokuningas Tami Tammisen kolme pointtia kesäkuussa siintävään Jukolan viestiin. Aurinkokuningas itse oli lähdössä Ylen kisastudion kaljun kelin loisteesta Versaillesiin jumaloimaan itseään koko kesäksi, joten haastattelu piti tehdä jo näin etuajassa. Ja tässä se nyt on:

"Viestin kantavaksi teemaksi, eli 'Big Theme' kuten minä Jääkiekkoleijona nro 79 tapaan sanoa, olen valinnut KR vs VeVe. Kaksi huipputaitavaa, pelinopeaa, pelirohkeaa, hyvinjohdettua ja perinteikestä seuraa kohtaa suviyössä, oh-la-laa! Se ei jätä aurinkokuningasta kylmäksi, eikä näin ollen ketään muutakaan. Lisäksi seurojen välille on vuosien varrella kertynyt hiljalleen jännitettä monista viime vuosien taistoista, ja Joensuun veljillä on viime vuotisesta tappiostaan johtuen varmasti hirmuinen lataus mentaalienergiaa. Jos he saavat sen purettua ryntäilyn ja koheltamisen sijaan pelin pyörittämiseen, tulee Veikoille hikinen iltapuhde. Pointit:

1. Vartiainen vs Sipilä

Aivan klassinen kahden koulukunnan valmentajien kohtaaminen. Vartiainen apunaan Inkeri ja kokenut kapteeni Martomaa eivät jätä analysoimatta pienintäkään kiveä. Sekä omien että vastustajien suoritustekniikka analysoidaan kepsikäyriä hyväksikäyttäen. Siitä etsitään heikkoudet ja vahvuudet, oleelliset kohteet jne, ja tätä tietoa käytetään joukkuetta rakennettaessa ja maailman parhaita taitoharjoituksia hiottaessa. Sipilä ja apuvalmentajat Lehtikangas & Jääskeläinen taas keskittyvät suurien linjojen vetämiseen, esim. "on syytä harjoitella sekä ylä- että alamäkiä". Lisäksi keskitytään yksinkertaisiin asioihin, ja etenkin Lehtikangas luo sopivaa tunnetilaa kertomuksillaan maanviljelystä ja Japanin historiasta.

Vastakkain on siis kaksi erilaisilla tyyleillä operoivaa joukkuetta, ja kysymys onkin kumpi onnistuu rakentamaan yksilöistään joukkueen, joka noudattaa sovittua taktiikkaa ja on terävämpi ratkaisuhetkillä. Jokaista otatustahan ei tarvitse voittaa, vaan olla oikealla hetkellä hereillä. Norjalaista sanontaa lainatakseni, "win the right legs".

2. Guergiou vs Föhr

Voittava joukkue tarvitsee voittavan ankkurin, ja tässä parissa on kaksi aivan huippuluokan menijää. Guergiou on kaiken kokenut ja voittanut kaveri, joka on vuorenvarma alusta loppuun, erittäin vaikea ohitettava. Pystyy lisäksi tarvittaessa ns. 'gamesaver:eihin', eli pelin pelastaviin ratkaisuihin. Myös Föhr on kiistatta huipputaitava ja huikean hyvän jalkatyön omaava ankkuri. Tämä parivaljakko menee ehkä hieman Guergioun eduksi, mutta edelleen muistutan, ole oikeassa paikassa hereillä ja 'win the right legs', kaikki on mahdollista myös Föhriltä.

3. henkilökohtainen potentiaali

Toimivan pelisysteemin ja loistavan ankkurin lisäksi tarvitaan myös kenttäpelissä henkilökohtaisia huippusuorituksia, ja näihin voitto usein ratkeaa kahden tasaväkisen joukkueen kohdatessa. Joensuulla on aivan huikeaa potentiaalia tässä mielessä, todella kevytjalkaisia ulkomaanvahvistuksia kuten Prochazka, Hertner ja Adamski ryyditettyinä huippuluokan peliälyllä ja herkillä käsillä varustetuilla Joensuulaisilla kuten Airila, Martomaa, Nurmonen. Jos nämä veljet saavat putken kulkemaan eivätkä käytä energiaansa turhaan ryntäilyyn, on vastustaja ns. liemessä.

Vehkalahtelaisilla taas takalinjoilla huhkivat esimerkiksi herrat Töyrylä, Liuha, Käyhkö, kaikki pomminvarmoja ja eleettömiä pelureita, jotka eivät virheliikkeitä tee. Hyökkäyspäässä ajelee vastustajaa röyhkeästi kolmikko Lehto-Fincke-Muukkonen, ja myös Sveitsin kaksikko Schneider-Lauenstein hyökkää ahnaasti. Jonkun on voittoa tavoiteltaessa uskallettava ottaa sankarinviitta harteilleen. Henkilökohtaisiin virheisiin ei kuitenkaan ole varaa, tai vastustaja rokottaa välittömästi.

Summa Summarum, kaikki klassikon ainekset ovat ilmassa. Jos vaan kartoittaja ja ratamestari antavat veljien juosta sortumatta turhaan kikkailuun, luvassa on kiistatta aivan huikea matsi."

Kiitoksia Tami vielä kerran tästä analyysista, ja nautinnollisia lukuhetkiä sinne Ranskaan kirjojesi 'Aurinkokuningas' ja 'Teamwork' parissa. Myös nuivameininki teki pika-analyysi edellä mainituista joukkueista, ja molemmilla onkin ihan hyvät mahdollisuudet plaketeille eli 25:n joukkoon.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Minä olen, kuntoa ei

Radiossa tuppaa soimaan tämän tästä yks sellanen biisi mikä kertoo talven reenailusta ja kevätkunnon odotuksesta. En tiä ootteko kuullu, mut sen sanat menee suurin piirtein näin:

Olen katsonut kuinka kulkee
kitumalla aikani kelloissa
Olen reenannut yötä päivää
niinku laskenut sauhua valkoista
Mutta kyrpä otsassa on jo metrien mittainen
miten riittäisi pinnaa ylittää luoksesi sen

Minä olen odottanut sinua kauan
minä olen juossut pitkän yön
Huohottanut pelkoa purevan talven
kiristänyt reikiä varten vyön

Minä olen odottanut sinua kauan
minä olen juossut pitkän yön
minä olen sinä olet

Olen tuupannut lumista väylää
harteillani painava talven ies
olen pummannut rotkon reunaa
yrittänyt olla kuin toinen mies
mutta nastarit nurkassa vieläkin pattiin jää
olen lipumassa luotasi vaikka sä et sitä nää

Minä olen odottanut sinua kauan
minä olen juossut pitkän yön
Huohottanut pelkoa purevan talven
kiristänyt reikiä varten vyön

Minä olen odottanut sinua kauan
minä olen juossut pitkän yön
minä olen sinä olet

tiistai 5. toukokuuta 2009

Voi homo

Taiteilijan näkemys viikonlopun kisoista:


Sillä lailla. Sieluun sattuu, kyl tyä tiiätte, korventaa sen syvimpiä sopukoita.

Koska elämä on iso osa suunnistusta, tulee sitäkin toisinaan harrastettua. Tuossa viime perjantaina heräilin kukonlaulun aikaan, ja katselin päivästä tulevan aurinkoinen. Päätin ihan ex tempore lähteä nauttimaan aamiaista ja lounasta erääseen etelä-helsinkiläiseen puistoon. Kaivelin kaapeista mitä sattui löytymään, mukaan tarttui härän ulkofilettä, tiikeriravun pyrstöjä, tuoretta ananasta, suklaakakkua, pannukahvia ja muuta opiskelijan ruokavalioon kuuluvaa. Juomaksi löysin jotain puolikuivaa ja kuplivaa. Yhtään en tiedä mitä oli, mutta sellanen hassu ja hilpeä olo siitä tuli.

Sitä vaan ihmettelin, että siellähän olikin puoli kaupunkia käräjöimässä valkolakit päässä. Kai se oli sitten joku vappu tai pääsiäinen, joita siviileillä on kai tapana juhlia. Ota näistä nyt sitten selvää.