maanantai 22. helmikuuta 2010

MM - Isoo vihaa

Tervettä pöytään täältä Nusarin iltavuorosta. Paljoa ei ole tapahtunut, mutta käsitellään nyt sitten vaikkapa hiihtelyitä kielletyllä alueella, paikallista seurahenkeä, ylimielisten norskien olympialaisia sekä kornerissa Kristianstenin linnoitusta.

Tosiaan, sukset kannattaa sitten ottaa mukaan tänne, jos sattuu ennen juhannusta tulemaan leirille. Siihen asti on kuulemma ihan hyvin mahdollista että ihan hyvin voi olla lunta, ainakin hyvissä maastoissa jotka sijaitsee vähän korkeammalla. Hiihtopaikoista voinkin varauksetta suositella Storheia - Bosbergheia - Elgesehytta aluetta Bymarkassa. Sellasta hauskasti kumpuilevaa metsänrajan tienoilla kiemurtelevaa latua satunnaisen hyvillä maisemilla, parasta parhautta. Elgsethytassa voi sitten käydä nauttimassa eväsleivät ja termarista kahvia, setä tykkää.



Jos sattuu olemaan innostunut penkkihiihtäjä, kannattaa myös käydä fiilistelemässä vuoden 1997 mm-latuja Granåsenissa. Pitkää hiihdettävää nousua, latujen varsissa on vielä kyltit mistä mikin matka meni, jos haluaa vaikka käydä rekonstruoimassa Myllylän voiton viidelläkympillä. Joo olihan se satsis, mutta miksei ois olleet muutkin.

Tuleville mm-kävijöille pitää kyllä sanoa pieni varoituksen sana, alue on nimittäin juurikin sama missä varsinaisten suunnistuskisojen finaalit tullaan pitämään. Samaten sprintin finaalimaastot on tullut katsastettua, pakko oli käydä Kristianstenissa hankkimassa aineistoa korneriin. Kunnon suunnistajan tavoin blogijutut itse harrastuksen edelle, kieltäydyn kunniasta ja en siis osallistu kisoihin. No karsintoihin voin osallistua, jos osallistujat muuten uhkaa käydä vähiin.

NTNUI:n ratavedotkin tuli katsastettua, jäähallin perin kulmikkaalla radalla. Sakkia oli kuin Veikkojen Vierumäen pyramiitti-vedoissa konsanaan. Eli kaikille kahdelle radalle, ja moneen junaan. Joku kymmenisen miestä pyyhki meikäläisellä wannabe-tartania, mikäs sen siistimpää. Ei ne ihan tuulesta temmattuja sitten ne NTNUI treenilegendat olekaan, ja tiistain mäkivedoissa kuulemma käy vielä enemmän porukkaa. Pitänee katsastaa.

Jaaha, eläimellistä karjuntaa rupesi kuulumaan naapurista, Nortti voitti olympiakultaa. Muustahan täällä ei ole puhuttukaan, ennen kisoja hehkutettiin että se voi voittaa kaikki matkat. No joku roti. Jotenkin ruvennut norskien menestys täällä ärsyttämään, töissä ne aina hehkuttaa että tänään tulee kaksi kultaa. Illalla voi sitten todeta että näin myös kävi. Jääkaapissakin aina Petter, Emil & kumppanit tuijottaa vastaan, kun ihan vaan kostoksi siirryin Norjan kannatusjäseneksi ja syön kolmatta viikkoa heja Norge -jugurttia. Että ei siinä Suomen yksi kouruhopea ja mahdollisesti vielä voitettava naisten lätkäpronssi tällaista vanhan kansan jarrua paljoa lämmitä.

Korneri

Kornerissa on tällä kertaa esittelyssä Kristianstenin linnoitus. Trondheimin palon jälkeen vuonna 1681 päätti nimittäin kenraali Johan Caspar von Cicignon rakennuttaa linnoitukseen suojaamaan Trondheimia idästä käsin tulevilta hyökkäyksiltä. Kuten nimestä voi päätellä, oli Cicignon luxemburgilainen sotilas, joka kuitenkin rakensi uraansa Tanska-Norjan palveluksessa vastaten tuohon aikaan Norjan linnoituspolitiikasta. Tekipä hän sitten em. palon jälkeen myös Trondheimin uuden kaupunkisuunnitelman, ja niinpä Cicignon suosima barokkityyli on edelleen hallitsevassa osassa Trondheimin arkkitehtuuria.


Mutta takaisin itse linnoitukseen, se valmistui nopeassa aikataulussa 1685. Toimivuutensa se osoitti vuonna 1718 torjuessaan ruotsalaisten piirityksen Suuren Pohjan Sodan (1700-1719) pyörteissä. Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n nouseminen vasta viisitoistavuotiaana valtaan 1697 pohjusti sotaa, kun naapurivallat huomasivat tilaisuutensa tulleen suurvallan kurittamiseen. 1699 syntyi liittouma Ruotsia vastaan, johon kuuluivat mm. Puolan kuningas August II Väkevä, Tanskan kuningas Fredrik IV ja Venäjän tsaari Pietari Suuri. Oli Kaarlellakin sentään liittolaisia, mm. Turkin sulttaani Ahmed III, ja kasakka Ivan Mazepa. Sota siis riehui parisenkymmentä vuotta, ja sen aikana Ruotsi menetti merkittävästi suurvalta-asemaansa. Käkisalmen läänin, Viron, Inkerin, Liivinmaan ja Karjalan Ruotsi menetti Venäjälle, Saksan alueensa Länsi-Pommeria lukuunottamatta Preussille ja Hannoverille sekä tullivapautensa Juutinraumassa Tanskalle.

Suuren Pohjan Sodan aikana koettiin myös Suomessa Ison vihan aika, kun venäläiset miehittivät maata, mm. hävittäen kymmenen peninkulman leveydeltä Pohjanmaan, tappaen miehet ja vieden orjiksi naiset ja lapset, yhteensä jopa kymmenen tuhatta suomalaista. Nykykielellä kai kansanmurha. Häijyy oli touhu noihin aikoihin, Suomen maassakin.


Jaahas, taas lipsuttiin. 1718 siis Ruotsin joukot yrittivät vallata Troendelagia kenraali Armfeltin johdolla, Kaarle XII ollessa etelämmässä Norjassa ominen joukkoineen. Armfeltin joukot piirittivätkin Kristianstenia, mutta rupesivat huollon takkuillessa kärsimään nälästä ja taudeista. Kun Kaarle XII sitten kuoli taistelussa Etelä-Norjassa, joutui ennen niin maineikas Armfeltin johtama karoliini-armeija perääntymään vuorten yli Ruotsiin. Tästä tulikin karoliinien kuolinmarssi, kun armeija joutui poikkeukselliseen lumimyrskyyn tunturialueella, ja 3000 miestä kuoli pakkaseen, näistä 2/3 suomalaisia.



Sittemmin Kristianstenin linnoituksella onkin ollut rauhallisempaa, linnoitus poistettiin sotilaskäytöstä 1816, siitä lähtien se toimi palotornina. Tosin 1940-45 Natsi-Saksan miehittäessä Norjaa, suoritettiin siellä norjalaisten vastarinta-sissien teloituksia. Nykyisellään linnoitus on yleisölle vapaa, ja siellä 1997 avattu museo on avoinna yleisölle kesä-elokuussa. Voipa kaupungissa kuulla kunnialaukauksiakin ammuttavan Kristianstenistä, esim. kuninkaallisten perheenjäsenten syntyessä.


Hohhoijaa, siinä historiapläjäyksemme tällä kertaa. Ensi viikolla MM onkin tauolla, on parempaakin tekemistä, kuten esim. romanttiset illalliset siellä Cafe Blåbaerissa. Palataan kahden viikon päästä kanavalle, luvassa lisää pikku-nuivaa lätinää ilman punaista lankaa.

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

lauantai 20. helmikuuta 2010

vuodatus.net

NS:n järjestämään ystävänpäivän kirjoituskilpailuun toivottiin elämäniloisia tarinoita ystävyydestä, välittämisestä ja huolenpidosta. Vain tämä saatiin. Kilvan voittaja ei siis välttämättä ole paras, vaan saattaa ainokaisena olla huonoinkin kilpailuun saapunut novelli. Nusarin toimitus pahoittelee heikkoa tasoa, ja pohtii perinteisen kilvan lakkautusta.

Kaupungilla on hiljaista, vain muutama krapulainen haamu kulkee vastaan. Keskellä tietä on silmälasit kallellaan, mustat, naisten. Löytänevät omistajansa taas viikon päästä aamuyöstä. Suksipussi hankaa olkapäätä, ja taustalla varis raakkuu kuin tulevaa ennustaen. Jäinen ylämäki alkaa, hiekotusauto tulee onneksi vastaan, voisi muuten jäädä mäki kapuamatta. Vaikka eipä se auttaisi, käveltävä on. Saatana kun bussit kulje sapattiaamuisin. Vettäkin ripsii hiljalleen, on siinäkin hiihtokeli.

Kisapaikalla on jo melkoinen hyörinä käynnissä. Suksia testaillaan ja voitelupakkeja tutkitaan. Siellä täällä myös kaasupoltin humahtaa käyntiin. Latu vaikuttaa olevan liipalla, ja lämpötila reilusti plussalla, liisteriä alle. Sinänsä helppo valinta, universaali ainokaisena saa mennä suksen pohjaan. Suksiakin on vain yhdet, naarmut toimii vesiurina. Vaihtoehdottomuus on helppoa elämää, sen kun menee vaan kun ei muutakaan voi.

---
Happo puristaa sormenpäihin asti ja vangitsee reidet, hengitys takertuu kurkkuun. Olo on kokonaisvaltaisen kaamea. Startti on tapahtunut jo useampi kilsa takaperin, paikka eturivissä oli virhe. Samoin alkuvauhti. Ylämäki hellittää vihdoin, mutta ei alamäki armoa anna, vaikka sitä anoisikin. Edelleen miehiä viuhtoo ohi, luisto on ihan hyvä, mutta ei tarpeeksi. Pidosta voi vielä sanoa samaa, vaan ei kauaa. Menee siinä pari naistakin. Ylpeys on nieltävä samaa tahtia vauhdin kanssa. Laskun jälkeen suunnataan uuteen nousuun, edelleen ilma on paksua hengitettäväksi.

Lähestyttäessä Vintervattnettia rupeaa hiljalleen helpottamaan, eivätkä ohi menevät selät enää karkaa samaa tahtia. Työntö kerrallaan, pehmeä latupohja antaa sauvojen alta väliin periksi. Yht äkkiä tumma taivas rupeaa työntämään tiskirättiä naamaan, kuin muistuttaakseen, että päivä ei ilmaisia lounaita jakele. Ladun korkeimmalle kohdalle on kuitenkin jaksanut jäädä muutama katsojakin, heja heja! Kirirahat lienee jaettu vartti sitten, silti ensimmäisen kympin täyttyminen lämmittää mieltä, loppu ei yhtä murhaavaa profiilia tarjoa.


---

Tasainen tarpominen jatkuu, potku potkusta, työntö työnnöstä. Langdalenin haarakäyntinousun päällä taivas repeää, ja aurinko näyttää loistoaan hetken aikaa. Latu rupeaa olemaan pehmyttä, luisto kadoksissa, pito jäänyt matkan varrelle. Kympin verran edessä vilkkuneet selät alkavat kaikota, ja takaryhmistä lähteneitä veteraaneja suihkii ohi. Juoma-asemalla kelpaa aiemmasta poiketen myös puolikas banaani, jos se vaikka toisi apinanraivoa loppumatkalle. Miestä vaihtopenkiltä tässä enemmän kaivataan.

Kolmenkympin kohdilla se tapahtuu. Vatsat kramppaa. Tässä olen enkä muuta voi, kymppi jäljellä josta vitonen ylämäkeä. Pito: loppu. Luisto: loppu. Hartiat: loppu. Tasatyöntö: loppu. Mies: vituttaa. Ei auta jäädä haaveilemaan, miestä sähisee koko ajan ohi. Juomapaikalta kaurakeksi vatsalaukkuun, ja hontelosti eteenpäin.

Kilometrit on pitkiä loppuun ajetulle. Ei ne vähene saati lopu, vaikka toisinaan vaihtuvatkin. Sumein silmin, horjuvin työnnöin. Pariin otteeseen sukset sotkeutuvat haarakäyntiin. Ylös ladun pinnasta on vaikea päästä, kuinka se voikin olla näin hankalaa. Pari suomalaista voimasanaa sihahtaa hankeen, taas mennään. Ohitse lykkiviltä rupeaa herumaan sääliviä katseita. En ehkä sääliänne kaipaa, ei lakkaa tuska milloinkaan. Vaan eipä ole muillakaan enää urheilu juhlaa, tyhjiä katseita, kivusta irveenä olevia kasvoja, kingertäviä tasatyöntöjä. Kaikki ne loittonevat silti.

---

Taivas roikottaa täällä edelleen harmaita pilviä alhaalla, kuin sipanneen ajatuksia. Starttipelto on vieressä, maaliin enää puolen kilsan laskettelu. Varovainen tasatyöntö, sisäelimet muljahtaa taas oudoille paikoille, pakko pysähtyä venyttelemään. On sitä ennenkin loppusuorilla venytelty.

Vihdoin alittuu maalilinja. Kohtalotoveri kyselee kelloa, katson sitä mutten tajua onko aikaa mennyt 2.50 vai 3.50. Väliäkö sillä. Hittolainen, kyllä norjalaiset osaa, täällähän on olutta maaliintulleille. Mieli kirkastuu hieman, kannatti sittenkin lähteä. Pilsu kouraan, pitkä ja virkistävä kulaus nuutuneeseen suuhun.

Alkoholitonta - saatana.

Maalipaikalla käy edelleen sama kuhina kuin ennen kisaakin. Tuloksia vertaillaan, kisakuulumisia vaihdellaan ja kisan kulkua kerrataan. En moisesta nyt välitä. Kuivat kamat päälle, ei tosin kuivia sukkia jotka ovat unohtuneet aamulla. Suksipussi olalle, reppu selkään sekä häntä koipien väliin, ja kohti kaupunkia.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Laserkeilaus osana suomalaista kartoitusperinnettä

Koska Nusarin aihepiirit alkavat karata liian kauaksi toivotusta nuivuuden tasosta, on toimitukseemme kutsuttu haastatteluun "karttaprofessori" Janne Weckman.
Nettisivuillaan hän kertoo tehneensä kartat mm. Jukolan Viestiin 2011 ja muutamaan SM kilpailuun, eli vähintään kansallisen tason kartoittajasta on kyse.

Avaan pelin kysymällä ensialkuun kuinka luminen talvi on vaikuttanut kartoitukseen?
"Joulukuun alun jälkeen en ole maastokartoituksia päässyt tekemään. Ensinnäkin lumihangessa tarpominen olisi tällä hetkellä varsin työlästä, ja sen lisäksi lumivaippa peittää kivet, avokalliot, polut ja oikeastaan ihan kaiken, niin että aikalailla arvailuksi menisi jos sieltä jotain kohteita yrittäisi tunnistaa."

Aika nuivaa, eikö vain? No, onkos sitten jotain mitä kartantekijä voi näin talvisin tehdä?
"No mitäs tässä, nettisivuja oon väännelly ja paitoja myyny. Kätsärin pelaaminen on lähellä sydäntä. En tiedä auttaako se kartan tekoon paljoa, mutta ihan kivaa se on. Tai voihan siinäkin käyttää ocadia, jos haluaa konvertoida omia maastoja."

No niin, siinä tuli joitain toimittajalle entuudestaan tuntemattomia termejä. Nyt aletaan ihan selvästi olla oikealla linjalla. Kutitetaanpa vielä lisää. Mitäs mieltä karttaprofessori on ns. laserkeilauksen käytöstä suunnistuskartoituksessa?
"Hienoa, että kysyit. Olen nimittäin tutustunut aiheeseen tilaamalla Maanmittauslaitokselta pistepilveä ja kehitellyt tekniikkaa aineiston käytöstä pohjakarttana. Voisin oikeastaan valottaa asiaa näyttämällä muutaman kuvan. Asian havainnollistaminen pelkän tekstin voimin voisi olla liian nuivaa, jopa tälle palstalle.


Tässä ensimmäisessä kuvassa on ns. varjokuva, jossa on mukana kaikki heijatuneet laserpulssit. Niinkuin nähdään, (jopa tästä suhteellisen huonoresoluutioisesta esimerkistä) on kuvasta helppo erottaa jopa yksittäiset puut. Lähes sama kuin katsoisi siis mustavalkoista ilmakuvaa. Keskellä erottuu selvästi iso oja ja ylhäällä kaksi hakkuuaukkoa.



Toisessa kuvassa on poistettu kasvillisuudesta heijastuneet pulssit, eli toisinsanoen siinä näkyy pelkkä maanpinta. Kuten nähdään, siitä erottuu jo ihan mukavasti mm. pienet metsän keskellä menevät ojat ja jyrkät rinteet. Varjostuksen suuntaa vaihtamalla saadaan eri suuntiin olevat kohteet paremmin näkyviin.





Tähän kuvaan on sitten laskettu käyrät maastomallista. Tämän laskennan tietokone tekee automaattisesti. Erilaisia parametreja on mahdollista toki antaa, jotta saadaan sopivasti yleistetyt käyrät. Kuvassa käyräväli on 1,25m.







Ja tässä lopullinen kartta. Kuten nähdään laserkäyrät ovat lähes oikein, mutta paljon yleistystä on vielä tehtävä, jotta kartta on luettava. Myöskin kivet, pistekumpareet ja muut pienet kohteet on mahdotonta erottaa varjokuvista luotettavasti. Toisinsanoen maastokartoitus vaatii yhä edelleen suurta ammattitaitoa, mutta peitteisiltä alueilta käyrät ovat huomattavasti stereotulkintaa tarkemmat."


Asia selvä. Eli voisitko tiivistää mitä tämä kaikki tarkoittaa?
"Sitä, että stereokartoitus on pian kartoitushistoriaa yhdessä piirtokonseptien kanssa. Hinta-laatu suhde laserkeilauksen käytössä on aivan toista luokkaa, varsinkin jos maasto on jo maanmittauslaitoksen keilaama. Tarkoitan siis sitä, että keilaamista varten ei välttämättä tarvitse erikeen pukata lentokonetta taivaalle. Tämän hetken tilanne mml:n keilauksista löytyy täältä. On tietysti mahdollista käyttää myös ilmakuvia yhdessä laserkeilausaineiston kanssa, mutta ne maksavat aina lisää, eli on arvioitava onko niistä saatu hyöty tarpeen."

Hieno homma. Voiko enää nuivemmaksi mennä. Kerrotko vielä niille harvoille, jotka ovat tänne asti jaksaneet kahlata, että kuinka kevät tästä etenee?
"Tarkoitus olisi lähteä Maalikuussa Sveitsiin vääntämään muutama kartta ja avaamaan kisakausi Sveitsin yömestiksissä. Harjoituskausi on mennyt sen verran nausteeseen, että odotan aika helppoa voittoa. Ei kai tuolla keskisessä Euroopassa kukaan oikeasti osaa suunnistaa..."

Nusarin toimitus kiittää haastattelusta, tarjoaa yhden sisu pastillin ja vieläpä kyydin lähimmälle bussipysäkille.

torstai 11. helmikuuta 2010

MM - Deeper Lover

Oikein hyvää viikon alkua rakkaat kuulijat, ja tervetuloa matkailumaanantain pariin. Raflaavan otsikkomme takaa löytyy tänään mm.: Marka rundtia ilon kautta - romanttiset oluet & äijämäiset pitsanpalat - pyhän Olavin revolverihaastattelu.

Alkuun on kuitenkin jatkettava vielä teemasta norjalaiset ulkoilmaihmisinä. Olen nimittäin hämmentynyt siitä, kuinka asiantuntevasti täällä puhutaan kestävyysurheilusta. Siis siviilitkin. Kaiken huippuna mainittakoon firman ruokalassa käyty sivistynyt keskustelu pyramiidi-vedoista. Ero Suomeen on jonkinmoinen, siellä näet siviilit osaa just kysyä että onko tullut käytyä Jukolassa, jos kuulevat että suunnistaa. "Ai on vai, voititko?" Mitä tollaseen sitten vastata. "Kerran satuin hirveellä munkilla voittamaan, muuten oon hävinnyt, viimeksi niin että vieläkin hirvittää." "Aijaa, mekin sillon vuonna -68 oltiin komppanian mestaruuskisoissa kolmansia sen ratsumies Omarin kanssa, kumisaappailla juostiin että marssikompassit vaan vikisi, joukkueenjohtaja oli että nyt te perkele tempun teitte, kuntsarit saatiin..." Että sillä tasolla suomalaissiviilien keskuudessa.

Viikon tapahtumista ainut maininnan arvoinen lienee jo aiemmin hehkutettu hiihtokisa Marka rundt. Tulokset on taululla. Jottei matkailumaanantai kuitenkaan lipsuisi perikaakkolaisen masentelun puolelle, taidan laittaa siitä oman jutun ilmoille kunhan moti syttyy. Koska MM tapaa lähestyä asioita ilon kautta, listattakoon tapahtuman huippuhetket:

1. Aurinko paistoi kymmenisen minuuttia.
2. Kävin Burger Kingissä aika mojovalla aterialla heti kisan jälkeen.

Eteenpäin. Pari paikallista kuppilaakin on taas tiedusteltu. Bar Blåbaer on yksi niistä Solsidenin trendikuppiloista, lieneekö jopa trendikkäin, tai ainakin se tuntuisi aina olevan likimain täynnä. Lehden lukuun oluen seurassa paikka ei sovellu, valaistus on turhan heikko. Sen sijaan nuorille pareille Nuivameininki suosittelee ravintolaa romanttisten iltojen viettoon, suuri puilla lämpiävä pitsauuni ja kynttilät luovat tunnelmaa. Miksei myös leppoisaan illanistuskeluun, ja voihan sitä mennä terassillekin vilttien alle maistelemaan vinettoa.

Aivan toinen maailma sen sijaan on Peppes Pizza joenrannassa. Sinne kannattaa mennä äijäköörillä pitkän reenipäivän jälkeen, täyttämään tirisevän pitsan ja virkistävän oluen (tai kahden) kokoista aukkoa mahalaukussa. Amerikkalaistyylisistä lätyistä voi suositella ainakin Deeper Lover:ia, tai tulisemman ruuan ystäville Rio Grandea. Aijai, hyvää oli. Natiiveille paikka lienee vielä kohtuuhintainen, ja köyhänhän ei tänne kannata matkustaa ollenkaan, menköön vaikka Portugaliin. Hah, sainpas suolattua puolta suunnistavasta Suomesta, jos se vaikka vähän sulattaisi jäätä kommenttiboxista . Toimiihan se maanteilläkin. Tajusitko?

Kaikkia muuten varmaan kuumottaa aikaste paljon missä nämä kaikki maanmainiot mestat sijaitsee. Tästä eteenpäin sen voikin käydä katsomassa seuraavasta linkistä:Linkki . On nimittäin nykyisellään täyden palvelun matkailublogi.

Kulttuurikorneri


Korneri käsittelee tällä kertaa Pyhää Olavia ja Nidarosdomenia. Pyhä Olavi eli Olav II Haaraldinpoika oli Tryggvasonin tavoin Harald Kaunotukan pojanpoikia. Jo 12-vuotiaana hän lähti viikinkilaivalle päällikön oppiin, ettei olisi syntynyt kultalusikka suussa. Nuoruudessaan olikin Olavi menestyvä viikinkipäällikkö herättäen kauhua Itämerellä, Tanskan rannikolla sekä ajan muodin mukaan Englannissa, missä ryöstettävää riitti. Ollessaan kahdenkympin vanha 1015 tuumasi hän olevansa valmis valtaan, matkasi Norjaan ja otti kuninkaan tittelin Eerik Jaarlilta.

Normandiassa oli Olavi aikanaan ryhtynyt kristityksi, ja ryhtyikin nyt levittämään uskoa miekan avulla. Paikalliset pakanat eivät tästä tykänneet, ja kun Olav vielä kiristi verotusta inhimillisyyden rajoille, kylpi hän melkoisessa epäsuosiossa. Niinpä oli Tanskan kuninkaan Knuut Suuren 1028 helppo homma valloittaa Norja, ja Haaraldinpoika joutui maanpakoon Novgorodiin. 1030 yritti hän vielä vallata maitaan takaisin, mutta Olavin maanmiehet kääntyivät entistä tyranniaan vastaan, ja hän kuoli Stiklestadin taistelussa 29.7.1030.


Mitäs tämä nyt sitten liittyy mihinkään? Noh, Olav haudattiin Trondheimiin, ja julistettiin pyhimykseksi vain vuoden kuolemansa jälkeen. Norjakin rupesi sitten hiljalleen kuitenkin kääntymään kristityksi, ja niin vaan kävi että entisestä epäsuositusta hallitsijasta tuli Norjan suojeluspyhimys. Hautapaikalle pystytettiin järkälemäinen tuomiokirkko Nidarosdomen, jota rakennettiinkin 1070-1300. Kaikkien kunnon kirkkojen tapaan on Nidarosdomen palanut useaan otteeseen, korjattu ja fiksailtu vähän sieltä täältä, mutta viimeisimmän restauroinnin jäljiltä nyt täydessä loistossaan.

Nidarosdomen ja Pyhän Olavin hauta olivat muuten pohjolan katolisina aikoina suosittuja pyhiinvaelluskohteita. Niihin aikoihinhan pyhiinvaellusten keskeisimmät kohteet olivat pohjoisessa Nidaros, etelässä Rooma, idässä Jerusalem ja lännessä Santiago de Compostela. Että jos yhtään on pyhiinvaeltajan verta, niin apostolin kyyti alle ja tänne.

Lisää hajanaisia tarinoita viikon päästä.

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

maanantai 8. helmikuuta 2010

Missä me oltiin eilen ja olinko mäkin siellä?

Tein ehkä uran parhaan salaatin ittelle. Löysin leivän päällekin alekorista Milanon paistia ja jotain taivaallista juustoa, jonka nimeä en osaa lausua saati kirjoittaa!? Kaapista kylmää olutta kyytipojaksi ja ei muuta ku heittäytyy Bridget Jonesin juonikuvioihin...hetkinen- SEIS!- RAUHA! Noh, tähän se kuitenkin ajatti homoa tahi ei. Vierumäellä meni pari päivää. Muucgkenstein näyttäs melko ylivoimaselta. On mullakin moni tuiki tärkeä ominaisuus tässä kehittynyt. Jos ei ihan johtavalle tasolle, niin vähintään piirikunnallista. Rinnalleveto, joka ennen ollut ihan lapsen kengissä, alkaa osoittaa kausaalista kehitystä, mutta suorastaan räjähdysmäinen kehityspiikki tapahtui kuitenkin viime viikolla Jiven ja tsa tsa tsaan askelten saralla. Hiihtotikin tilasta ei ole mustaa valkoisella, mutta eiköhän tuo selvinne ensi lauantaina Savonia- hiihdossa. 40km pardaalia viime kesän juko- maastoissa luulisi olevan näille siimoille puhdasta nautintoa, NOT! Ei ihan meisterchaftin laturetkelle tule rohviililtaan vastaamaan.

Kaveri alko tossa mun henkilökohtaseksi lemmentohtoriksi. Yritän parhaani mukaan imeä oppia vähän samaan tapaan ko Jeesukselta noissa suunnistukseen liittyvissä asioissa. Vielä ei ole mitään merkittävää muutosta statuksessa, mutta ehkä jo 10 päivän päästä Jyväskylässä talvipäivillä murjasen ronssin kylkeen. Luultavasti pääsee ainakin Jiven ja rumban tahdissa lantijjoo vetkuttammaan. Viimeistään kesäksi pistän samanlaisen projektin päälle, mikä matsullekin oli niin kovin hedelmällinen.

Jotain tylsempää loppuun...Rustolääkityksestä saati kortisonista ei oo ollu mitään apua.Kävin tänään röntgenissäkin. Tiedä sit löytyykö sieltäkään mitään, tuskin. Pointti kuitenkin se, että melkoisesti alkoi siellä sairaalassa ahdistamaan. Tuli taas sellanen fiilis, että sinne sitä sitten kuitenkin jokainen joskus päätyy muiden hoivattavaksi. Hyvällä onnella ymmärtää jotain. Tai ehkä parempi olisi, ettei. Mä en haluu enää sairaaloihin. Hitto hävetti ihan- siellä oli oikeesti vanhoja ja sairaita ihmisiä ja mä jonkun haimasen polvivaivan kanssa, joka nyt sitten estää jonku juoksemisen. Noh, saipahan taas vähän aspektia omiin ongelmiin. Melko pieni se on se oma tontti. Onneks Bridget Jones meni tauolle, meinas pulkka karata tän jutun kans. Onneks sentään sataa lunta, eipähän käy juokseminen kykenevillekkään liika helpoksi- toivottavasti liukastutte kaikki ja reväytätte nivusenne!!

MM - tarujen mailla

Täällä taas. Mitään kovin erikoista ei viikossa ole ehtinyt tapahtua, mutta vedetäänpä nyt pikakertaus ennen kuin siirrytään kulttuurikornerin pariin.

Hiihtotouhuja olen vähän viritellyt käyntiin. Paikalliseen hiihtoerämaahan Bymarkaan pääsee parillakin bussilla, aluen tarjoaa oivalliset mahdollisuudet sekä raatelevaan tempohiihtoon että sielua lepuuttavaan langturiin. Ajattelin myös ilmoittautua ensi sunnuntaina käytävään Marka rundtiin, lienee sopivaa harjoitetta Finlandiaa varten. Bymarkan hiihtobaanoista sanoisin, että hyvät on ja mäkeä riittää, joskin ladut ei aina (=juuri koskaan) mitään rautatiekiskoja ole. En myöskään suosittele voitelemaan suksia keskustan kelin mukaan, on mahdollista että liisterit jäätyy pohjiin ja joutuu tulemaan häntä koipien välissä takaisin. Ei sillä että mulle tällaista sattuisi, sillä tiedän varsin hyvin että ylempänä on kylmempää, ja hiihtokelikin voi olla toinen. No totta kai näin kävi, sehän tässä korpeaakin, ei niillä lankuilla olisi hiihtänyt enää Mietaakan!

Phuh. Olen tässä tullut huomanneeksi, että norskit todellakin ovat ulkoilmakansaa. Kotimaassa kun on tottunut, että jos nuorukaiset ulkoilemaan talvisaikana menevät, on kyseessä painovoiman avulla tapahtuva lökäpöksyurheilu. Täällä sen sijaan kun ootellaan skibussia, kainalossa onkin murtsikat ja selässä reppu täynnä evästä. Parikymppisillekin näyttäisi näet olevan kuuminta hottia villapaita päällä hiihdetty langtur. Myöskin kahvilat antavat mahdollisuuksia reippaalle ulkoilmaelämälle, niissä kun on terassit auki myös näin talvisaikaan, jotta kunnon turskanpurijat pääsevät nauttimaan minttukaakaotaan tai Dahls Pils:iään vapaan taivaan alle. Eikä kelit vielä mitään terassikelejä ole olleet, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Solsiden på natt

Jonkinlaista yleiskuvaakin kaupungista on ruvennut jo muodostumaan. Sanoisin että ihan hauska city, keskusta sellaista Eira-tyyppistä vanhaa ja tyylikästä kivitaloa, loput rinteessä olevaa puutaloaluetta, vähän kuin köyhän miehen Hovinsaarta. Meikäläisen asuinalue Solsiden sitten onkin vastarakennettua juppialuetta, paikallinen ostoskeskus on hyvä mutta ei niin halpa, ja kahvilat melkomoisen trendikkäitä.

Tunnelma cityssä tuntuisi olevan perin leppoisa, ja kaupungissa on myös sopivasti elämää. Paikalliseen pubikulttuuriin olen kerennyt tutustumaan yhden kapakan verran. Olavs Pub og Spiseri on ihan mukiinmenevä paikka yhdelle ölkköselle, taustalla soi kevyen leppoisa taustarokki, mutta asiakaskunta ainakin illansuussa on sellaista 40-60 vuotiasta. Sopiva paikka jos siis haluaa muistella kadonnutta nuoruuttaan 70-luvulla.
Trondheim city
Kulttuurikorneri

Kulttuurikornerin tavoitteena on tutustuttaa kuulijamme Trondheimin kulttuuriin (sekä korkeaan että matalaan), nähtävyyksiin sekä historiaan. Aloitamme historiasta, sillä ymmärtääkseen nykyisyyttä ja sen eri vivahteita, on tunnettava menneisyys. Vai miten se nyt meni. Yhtä kaikki, sen enemmittä jaaritteluitta päästetään Olav Tryggvason kehiin.

Ettei nimittäin olisi ollut kyseinen Olavi, joka perusti myöhemmin Trondheiminakin tunnetun Nidaroksen kaupungin Nid-joen suuhun herran vuonna 997, paikka kun oli puolustuksellisesti hyvä. Tarujen mukaan Tryggvasonilla oli sangen värikäs elämä. Muinaisen kuninkaan Harald Kaunotukan pojanpoikana Olav oli jo nuorena joutunut maanpakoon Novgorodiin, jossa onni ei ollut myötä ja hänet oli myyty orjaksi baltiaan. Jo vaan sattui kuitenkin Olavin ollessa yhdeksän vanha Sigurd Eirikson olemaan keräämässä veroja Novgorodin hallitsijan Valdemarin piikkiin, ja Olavin huomatessaan osti tämän vapaaksi. Siellä Olavi pääsi aina henkivartioston päälliköksi, mutta tuli erotetuksi tehtävistään tultuaan liian suosituksi ja lähti perustamaan omaa viikinkijoukkoaan.

Saattoipa olla niinkin, että Tryggvason oli melkomoisen hyvä viikinkipäällikkö. Kymmenisen vuotta hän ryösteli joukkoineen Baltiaa, Hollantia, Englantia, Skotlantia ja Irlantia. Suurinta suksee oli Englannissa, missä Tryggvasonin johtamat joukot saivat suuria lunnaita itseltään Englannin kuninkaalta Etherlediltä useaan otteeseen. Vuonna 995 sai Olav päähänsä vaatia Norjan kruunua itselleen, ja totta vie sen saikin syöstyään Jaarli Håkonin vallasta. Nidaroksen Olav perusti luonnollisen sataman ja strategisten ominaisuuksien takia hallintopaikakseen, ja täältä käsin taisteli paikallisia pakanoita vastaan, kristitty kun oli. Kävipä siinä muuan Leif Eriksonkin kastautumassa vielä ennen vuosituhannen vaihdetta. Leifhän luultavasti löysi Amerikan pian tämän jälkeen purjehdittuaan Islannin ja Grönlannin kautta kohti länttä.

Loppunsa Olav kohtasi vuonna 1000 Svoldin taistelussa. Siellä hänen laivastonsa tuli yllätetyksi Tanskan kuninkaan Sweyn Vahvaparran, Ruotsin kuninkaan ja Jaarli Håkonin poikien saarrettua tämän. Olav taisteli urheasti pohjolan parhaan laivan Ormurin Langin kannella. Jäätyään viimeiseksi joukoistaan, hyppäsi Olav meren syleilyyn kilpensä suojanaan, ettei häntä enää voitaisi vetää takaisin kannelle. Tanskan ja Ruotsin kuninkaat ottivat tilaisuudesta vaarin, ja jakoivat keskenään Norjan.

Siinäpä Olavin tarina pääpiirteissään, pahoittelen asiavirheitä, mutta tuhat vuotta vanhoista saagoista on välillä aika kinnaksella selvän saanti. Viikon päästä lisää jonninjoutavia.

Olav Tryggvason, Trondheimin toria valvomassa

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

perjantai 5. helmikuuta 2010

Arkistojen kätköistä: Heinonen murskasi muut Steniuksentien derbyssä

Kauden avaava, jo perinteikkääksi muodostunut Artturi Kanniston muistokisa käytiin kipakan pirteässä pakkassäässä. Tässä Steniuksentien derbyssä kilpailumuotona oli tällä kertaa rogaini, jonka reitinvalintakiemurat hallitsi parhaiten punamustiin täksi kaudeksi vaihtanut Mikko Heinonen. Hän jätti kakkoseksi sijoittunutta Tuomas Stoermer Mattilaa yli kuusi pistettä, ja juuri Thaimaasta kotiutunutta Jaani Lantelaa jo kymmenisen pojoa.

"Jouduin matkan aikana vaihtamaan suunnitelmaa, ja se kannatti", yömiehenäkin tunnettu Heinonen kertoo, "luulen valintojeni osuneen aika nappiin. Lopussa saatoin tosin hävitä spekulatiivisesti pisteen, kun en uskaltanut hakea kauempaa rastia sakkojen pelossa. Kaiken kaikkiaan suoritus oli muutenkin hyvä, tosin muutaman 2-5 sekuntisen reitinvalintavirheen itseltäni löydän."

"Harjoituskausi on sujunut kaikin puolin hyvin. Uusi valmentajani Antti Harju on laatinut yksinkertaiselle miehelle yksinkertaisen ohjelman, joka keskittyy ennenkaikkea lantion aukaisuun ja juoksuvauhdin parantamiseen. Selkeää kehitystä onkin jo tapahtunut, minkä myös valmentajani ja uudet seurakaverini ovat tyytyväisenä panneet merkille. Kesän ykköstavoitteena on Firmaliiga Grand Slam, mitä en nykyisen kehityksen jatkuessa pidä lainkaan mahdottomana", Heinonen päättää hymyillen kilpaa auringon kanssa.


Iloinen voittaja voitonmaljan kanssa (kuva lavastettu, toim. huom.)

Toiseksi jäänyt Stoermer Mattila sen sijaan ei ole ollenkaan tyytyväinen päivän saldoon: "Sorruin turhaan näpräilyyn. Ennakkospekulaatioista ja paikallistuntemuksesta ei tällä kertaa ollut hyötyä, yritin liian vaikeita ratkaisuja ja tein lisäksi jopa yli minuutin virheitä", pettynyt Stoermer Mattila tuhahtaa. "Juhannukseen asti tulen asustamaan Norjassa, ja päivän kunnon perusteella suunniteltu kevyen ylläpitävä lenkkeily lienee syytä unohtaa ja ottaa astetta rouheemmat harjoitteet käyttöön."

Kolmantena maalilinjan ylittänyt Jaani Lantela sen sijaan ei voinut kuin ihmetellä voittajan vauhtia. "Ehkäpä viime viikkojen maratonhieronnat olivat löysistyttäneet miehen, terävyyttä ei löytynyt", Lantela toteaa viiltävän analyyttisesti.

Nusari, 24.1.2010

maanantai 1. helmikuuta 2010

MM-Trondheim

Nuivameininki sai pitkän väännön jälkeen julkaisuoikeudet sanomalehti Nuivan Suomen maanantain D-osion julkaisemiseen interwebissä. Ei muuta kuin maanantaimasennusta purkamaan Nusarin MatkailuMaanantain pariin, kevään aiheena on Trondheim, tulevia kisoja silmälläpitäen. Silvoplee.

Ei olis ukko arvannut että blogibisneksessä on varaa lähettää toimittaja paikan päälle taustoittamaan tulevien MM-kisojen isäntäkaupunkia. Palkallisena, asuntoedulla ja päivärahat päälle. Noh, täällä kuitenkin ollaan, ei pöllömpää sanos. Vaikka journalistiikka on pirun hektistä hommaa, niin ajattelin tässä samalla myös kirjoitella DI-työn paikalliselle parin miehen puljulle, ja valmistua. Näin niinkuin sivutöinä, ei täällä iltaisin muutakaan tekemistä ole.

Mutta asiaan. Koska vasta kerkesin asettua, kovin paljoa ei ole paikallisesta kulttuurista sanottavaa. Sen verta olen tehnyt havaintoja, että bicmac-indeksi on sangen suolainen, nimittäin kotimaan valuuttaa yli kympin. Mikäs siinä, jos on turskanpurijoiden öljyrahoja mällättäväksi, mutta kun ei ole. Myös olut on varsin kallista, jos alta viidenkymmenen NOKin litrahinnalla sitä onnistuu kaupasta haalimaan, voi onnitella itseään. Eli pilsut mukaan viimeistään Ruotsin puolelta. Sama ulkomaisille kuulijoillemme: bring your own beers, it's f*cking expensive!

Taustoitin vielä faktoja citystä Salmen mustalle listalle (eli ns. haastajaryhmään) kuuluvalta T. Tervolta. Sanoi ettei käynyt pari vuotta aikaisemmin kevätpuolella kertaakaan suunnistamassa, hyvissä maastoissa on lunta touko-kesäkuulle asti. Tosin näinollen kevät on täällä aikaisessa, nykyilmasto vaikuttaa siltä että Helsingissä on lunta juhannuksenakin. Sinänsä keli on ollut positiivinen yllätys, ei täällä aina sadakaan viistoräntää kuten 2007 NSM:ssä, vaan aurinko paistaa ja pakkasta on kotoiset 15 pallia. Tätä toimistolla tiedettiin olevan luvassa koko helmikuulle, Gjerdalen-lasit päähän ja hiihtämään!

Lisää perusnuivaa natustelua viikon päästä, sekä kulttuurikorneri.

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim