sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Yhteytän- olenko?

Rakas päiväkija

Kyllä nyt täytyy myöntää, että on mies riisuttu aseista. Suorastaan alaston olo; ei nettiä, ei telkkua. Täällä sitä kyhjötellään ränsistyneen majatalon ullakolla jenkkien ja juustojen kanssa ja rahaa palaa 50-100e/vrk ihan vaan majotukseen ja ruokaan. Vois sanoo, että lusimisen puolelle kiäntää. Tällai iltasella varsinkin karu totuus iskee vasten kasvoja, ku kevään tuloslista. Siinä samassa ku Tero kaivaa jonku semiriettaan ruotsalaispokkarin ja magneettikuulat ja vaipuu täydelliseen reenipalautuneisuuteen ni miä hakkaan hermorauniona jotai herttaa. Aika ruotosta. Huomenna sais sukset jo tulla (joo-o, kyllä, vain minun ja Teron sukset hukkuivat, kun kaikki laitettiin ne suoraan kentältä moritziin) muuten painaa selän kumaraan…

…Uus päivä, samat vastukset microsoft hertassa. Ei kuitenkaan koskaan tiedä pelaako Simo tänään eilisen selkäsaunan jälkeen aggressiivisesti vai odottaako muiden virheitä, kyylääkö Alma kuten eilenkin vai lähteekö peitsi tanassa raivolla hakemaan puhallusta. Ilmassa on selvästi sähköä eilisestä, ohitinhan Alman loppumetreillä kahdella peräkkäisellä puhalluksella ja työnnyin lopulta jopa melko selvään voittoon. Siinä samalla alkaa ulkoa viereisestä vajasta tupruttaa sankkaa savua, oisko venlan aamuvelli palanu pohjaan? Tarkempi silmäys paljastaa, että lauensteineri se siellä lähettää savumerkkejä. Vööri tsekkaa google- transletorista: ”Your skis have arrived”. Hertta saa jäädä, miä painun ladulle…

Alakuloa alppien alla

Rakas päiväkirja

Olen rakastunut Timo Soiniin. Istun junassa matkalla Neuchatelista Zurichin kautta kohti st.Moritzia. Sumu ja vihmova vesisade yrittävät turhaan peittää harmaata katukuvaa. Olen uupunut. Happisaturaatio 95. Bondin rautahammasta ei niin etäisesti muistuttava jenkki yrittää jututtaa. Ei kiinnosta. Ajatus eilisestä kiristää rintaa, liian paska kulku, liian paljon punaviiniä. Marc ja Sandra sentään saivat toisensa ja Pale pääsi kurkistamaan Alistairin kiltin alle. Ei ollut.

Kiristää rintaa eikä kuje, toden totta. Toissapäiväinen iltalenkki jo kirkasti faktat. Ylämäet iskee happoa reisiin, ja palan kurkkuun. Yhtään hiljempaa jos juoksisi, pysähtyisi. Miten voi ihminen näin hiljaa juostakaan. Pale on ennen lenkkiä uhonnut juoksevansa Lauensteinerin suohon. Ei uhoa enää. Ei kuulemma Jura-vuoriston harjanteet vastaa Pyrollin salin mattoa, siinä saa sentään kulman nostettua aina kymmeneen asteeseen asti. Itse spekuloin syyksi huonoon tuloskuntoon lentomatkustamisen, ohan se selvä että se lyö kaasut sekaisin.

Jos jotain pitää ihmetellä niin sitä, miten Sveitsin pojilla riittää motivaatio reenaamiseen. Vastaavia alppimaisemia kun voi katsella vaikkapa Tobleronen kyljestä, samalla kun vetää suklaata napaan. Se on paljon helpompaakin, ei aurinko häiki. Toista se on pohjolassa, jos haluaa nähdä Malmarin täyttömäen tai Mokran suoran, ei auta kuin pistää lenkkarit jalkaan ja kello päälle. Ja minähän haluan. Tosin Kosakjiewitzin etikettiä voi tuijottaa Mokran korvikkeena, onhan kyseessä samankaltainen maalaisromanttinen maisema. Olisiko siinä syy valjuun mäkiaskellukseen?

Vitti, tulisivat Pyhtäälle, sitten katottais kuka on kuka! Ei varmana rullaa juustojen askel Pyrollin matolla, ei Tonttuvuoressa laikka tipu, ei kantti kestä Mokraa. Nähdä Mokran suora ja kuolla, niinhän se sanontakin sanoo. Siltä se piru vie tuntuu Hakamäen tesmon puolivälin kieppeillä, kun valmentaja polkee vierellä ja puhuu mukavia.

No, sano sieki Vööri jottai välillä äläkä roikota niitä suupieliä nui allaalla, ihan hyvinhän meillä tässä menee!

Hyvin menee, ei epäilystäkään. Ikä vaan lisää painovoimaa ja uurteet syvenee. Huonommin näil juustoil pyyhkii, joutuu ostaa vaimot vähintää norjast ja natsikullalla siloteltu nuoruus pyyhkii pienetkin särmät. Näköjää heti ku vähän elämä kolhii ni johan alkaa korkki aueta ja ei olekaan enää hauskaa pelkäl hedelmämehul. Ei sillä et lumipallojen heittely tai vessassa hihkuminen mihinkään katoais. Juoskoon vaan sulilla läpi talven ja niin on hauskaakin koko ajan. Jokainen osa viittä kieltä ja välil kiipeillän, sukelletaan, lasketellaan tai paragliidellään. Se jo mikä on parasympaattist kaikki tyyni. Ei kai synkistelemättä talvesta mithään thule. Etelän varikset raakkuu sanos Tanka lompolon pakkasist.

Istun junan nyppääntyneellä penkillä, ei ole tasasta kyyti, juna keikkuu ja vastapäisen kuulapään vatsa yrittää pysyä mukana. Helppoo silti kun ajattelee kattolaattakartoittajan menoa kumipyörillä vaimon kyydissä. Yöt, maat ja kaverit vaihtelee mut Pale pysyy. On strategisten päätösten aika. Moritz vois yllättää, mut miten? Tuskin lökäpöksylautailijat paljon painoa trikooniiloille antaa. Jos keskittyis työntämään engadinin laaksoa ikeet nilel ja kerran vuokrais rinteelle berhandin pullotelineeks.

Katotaas nyt, ei huano ei huano, melko nuivaa tekstiä tosiaan. Potentiaalia ehkä jopa nusarin vakituiseksi toimittajaksi. Ennen laajemman yhteistyön aloittamista lienee kuitenkin paneutua Vöörin ceeveehen hieman syvällisemmin. Varkoin tapaan Teron kolumnit voisivat toimia tilkkeenä, ettei nuivista nuivemmat tekstit pääse hölskymään. Nykysellään kuitenkin Nusarin toimituksen ovenraon väliin yrittää jalkaansa tunkea toinen toistaan nuivempia kynämiehiä, joten ihan kaikkien ollihollien kanssa ei tarvi yhteistyötä alkaa hieroa. Aika ja vain aika voi näyttää kui Teron käy.

Noni maisteri, aika oikoluvun ja loppukaneetin on koittanut. Jonku iskevän otsakkeenki voisit keksiä. Hoida homma ela! (miä meen nyt oksentaa)

Nooh miksei. Sillisalaattia, näistä ei ota enää ukkokaan selvää. Onko tarpeenkaan. Sitä vaan jäin ihmettelemään, että mitä Timo Soini liittyy mihinkään?

”Tuli taas sellasta sisäpiirijuttua, että ehkä viis ihmistä maailmassa ymmärtää tän. Mä en kuulu niihin.”

”Jos tän viiskin ihmistä lukee niin voitte olla helvetin tyytyväisiä!”