sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Hard to be soft, tough to be tender

Eilen rinttailtiin Särkänniemessä. Tuloksena hylsy niin monen muun ohella siittä samasta paikasta. Maaliin tullessa en ollut tietoinen, että suoritus tultaisiin hylkäämään eikä hylkäyspaikan selvittyäkään mieleen palautunut, että mitään väärää olisin kyseisillä kinkeripiireillä tehnyt. Tässä vaiheessa hylkäys hieman kuumensi tunteita ja heti maaliintuon jälkeen saattoi pari aivopierua realisoitua suun kautta, pahoittelut näistä jos jollekulle tuli paha mieli. Oma moka, joten turha siltä saralta protestoida, sääliksi vaan käy lajia ja muita saman kohtalon kokeneita kanssakilpailijoita. Omassa suorituksessa oli kuitenkin paljon positiivista ja tällä hetkellä kaikki näyttää erittäin hyvältä, suunta on oikea ja aikataulussa ollaan. Eilisessä kilpailussa ja sen jälkeisissä spekuloinneissa ja kommenteissa on kuitenkin paljon sellaista, jota en vaan yksinkertaisesti ymmärrä.

Jos kilpailuohjeissa sanotaan, että kaikki vähänkään epäselvät paikat on viitoitettu maastoon, niin minkä helvetin takia ei paikkaa joka johtaa 50%:n hylkäämiseen ole viitoitettu? Järjestäjän seuran ihmiset olivat spekuloineet ennen kilpailua, että miesten radalla on paikka, josta jokainen kilpailija saattaa ottaa hylsyn. Mun ilmeisen separi ajatus olisi, että paikka haluttaisiin viitoittaa tai jopa hei nyt tosi absurdi ajatus, jopa välttää tällainen paikka ratasuunnittelussa?! Mutta näköjään haluttiin pitää lällällää menit urpo halpaan- linja. Kyseiselle paikalle oli vaadittu viitoitusta, mutta edellisen linjan vallitessa sitä ei tietenkään oltu sinne laitettu. Mä oon ajatellu sua lämmöllä valvoja. "Ei kaikkia paikkoja voi viitoittaa"...hieno kommentti perskeles. Ei kai sinne mitään siimaria tarvi vetää, mutta olisiko tällaisessa paikassa ehkä kuitenkin paikallaan ihan vaan noin lajin uskottavuuden kannalta.

Jos kartta ei pidä paikkaansa, miksi sitä ei ajantasaisteta? TT:n ja maisterin hylsyt paikasta, jossa kartan mukaan aidassa vain yksi portti, maastossa kaksi joista toinen sallittu ja toinen kielletty. Taiston tuoksinnassa sitä varmaan helposti katsoo, että ainut portti ja siitä läpi sen enempää portin etäisyyttä rakennuksesta arvioimatta. Liian kivaa laittaa se toinen porttikin siihen karttaan ja merkitä kielletyksi tai sulkea se jotenkin. Mutta jos tavoitteena on saada mahdollisimman paljon niitä "lajin TARVITSEMIA hylkäyksiä" (toinen erinomainen pointti mielestäni- NOT!), niin miksipä ei. Tuskin sinne kukaan oli sitä uutta porttia aamutuimaan käynyt sirkkelöimässä. Naisten puolella pari ihan kärkipään naista paineli läpi pyöröovesta, joka ei ollut merkittynä karttaan lainkaan, vaan kartassa oli vain ylitsepääsemätön aita. Naisten kisassa ei valvontaa ollut, eikä omatunto soimannut joten isot hippiliigapisteet mentaaliselkärepussa kotio.

Jos kartta ei pidä paikkaansa, miksi sitä ei ajantasaisteta? Rastien 14 ja 15 välisellä alueella paksu pensasaita oli tosiaan leikattu yli puolelta matkalta pois, eikä suinkaan mitenkään kevään ansiosta kitukasvuinen. Erään nimeltämainitsemattoman viherpiipertäjän mukaan juuret olivat jo lahoamassa, joten vesuri ei ollut täälläkään heilunut kisa-aamuna. Ehkä olisi voinut päivittää kartan tai, jos kyseessä taloyhtiön uudet tulppaani- istutukset, niin laittaa ne nauhat koska pensasaidan paikalla ollessa aita ohjasi kielletyn hiekka-alueen ohi mikä varmaan oli alunperin tarkoituskin.

Nyt sitten vaan "urheilijat koulunpenkille". Mikäköhän tuossa kommentissa on tarpeellista? Paikasta otti hylsyn moni sellainenkin urheilija, joka tosissaan satsaa sprinttiin ja aivan varmasti tuntee sprintin säännöt eikä todellakaan riko sääntöjä tahallisesti. Mitä siellä koulun penkillä heille sitten pitäisi opettaa?

Kaikkein kurjinta eilisessä farssissa oli kuitenkin kuva, jonka se antoi lajista. Missä muussa lajissa on kivaa, kun puolet kilpailijoista hylätään? Onko se urheilullinen ratkaisu? Onko se kuva, joka Ylellä lauantaina prime timena halutaan välittää? Hippiliigan kokonaispisteiden kannalta eilinen vaikutti siihen, että välttämättä kaikissa tulevissa osakilpailuissa ei tulla näkemään kaikkia ennakkosuosikkeja viiivalla, koska kokonaispisteissä ei ole enää mahdollisuutta menestyä. Ei tässä kohtaa mun mielestä tarvita noita hähää menit halpaan- kommentteja, vaan pitäisi keskittyä siihen miten vastaisuudessa voitaisiin vastaavat tilanteet ehkäistä.

Eilinen rata oli muutoin erittäin hieno ja haastava ja jopa vannoutunut metsämies oli fileissä rinttaamisesta!Oikea mies tietenkin voitti ja iso käsi OP:lle, ihan päällikköruni. Jos meinaa kv-sprintissä pärjätä niin eroa Suomessa pitääkin saada ja sitä tuli kiitettävästi, joten toivottavasti pieni toive elokuussa toteutuu!

Onneksi oma Hämeen keikka ei eilen mennyt aivan täysin vihkoon, vaan kävin sprintin jälkeen päästelemässä höyryjä Hämeenkyrössä. Kompurointia, kolhuja, naarmuja, muljahtelevia nilkkoja, sammuvaa askelta, ehtyviä energiavarastoja ja hirvenpaskaa. Pelkkää priimaa!




Nyt pitkä lenkki ja sit hokii, voiko sunnuntailta enempää toivoa. Menee niin hyvin et melki oksettaa!