lauantai 6. heinäkuuta 2013

Nui' masennellen vaan

Koitti hetken tyhjyys, joten päätin aloittaa kesämasentelun ihan tosissaan. MM –kisoihin on vielä muutama päivä, mut aloin jo depressioimaan Suomen heikkoa menestystä kotikisoissa. Entä perkele, jos ei tule mitalin mitalia? Patongit ja juustot vievät kaiken. Se on tihrun paikka ja Tainin mittavalle päävalmentajauralle kaivetaan jo kuoppaa Pirkkalassa Bauhaussin kulmalla. Syvä kuoppa onkin. Varmuudeksi, jos menestystä ei tule kotikisoissa.

Masentelu on ihan huippua. Tehoa masenteluun saa kun tyrkkää housuun kunnon depressiopaskat ja jättää ne sinne pariksi päiväksi haisemaan. Muistelee alkuun vaikka edesmennyttä ukkia, tai omaa kevätkautta. Yhtä surullisia tapahtumia molemmat. Siitä onkin hyvä jatkaa vedet valmiiksi poskilla lueskellen Porren (nimi muutettu) blogia. Kun kaikki on mennyt perseelleen, niin ettei se halua nähdä edes ihmisiä. Soitto tähän kukkuraksi Myllylle (nimi muutettu) niin saa masentelun ihan huippuunsa. Myllyltä saa lisäksi pyytämättä linjaukset valtakunnan pakolais-, vähemmistö ja maahanmuuttopolitiikkaan. Myös julkinen terveydenhuolto saa osansa.

Masenteluun kuuluu ehdottomasti kaljan juonti (tieteellisesti todennettu). Tölkki aina alkavalle tunnille, eli laatikolla pärjää vuorokauden. Siksihän laatikossa on 24 tölkkiä, että voi masennella tasan vuorokauden, ei yhtään vähempää tai enempää. On hyvä varata ihan viikon kaljat kerralla, ettei tarvi paskat housussa mennä lisää ostamaan. Nyt pitää käydä niistämässä. Perseen ehtii pyyhkiä sitten ennen pitkän karsintaa…

Ai viddu sentään. Alkoi niin syvästi masennuttaa, kun en mahtunut MM –joukkueeseen. Talven sentään tahkosin reeniä ihan puoli Muuggensteinina. On käyty Barbatet ja kymmenet hallireenit, mut silti ei joukkueeseen. Onhan se ihan perkele, kun ei sitten joukkueeseen. Ei millään. Paska mikä paska. Niin pitkään olen joukkueesta ollut ulkona, kuin on vesi Kymijoessa virrannut.

Kymijoessa on yksi hieno asia. Heittääpä jokeen mistä tahansa ja mitä tahansa, päätyy kaikki paska aina Kotkaan tai Pyhtäälle. Siksihän minäkin sinne edustamaan.