Nui, sano Sänkelä

Hittolainen, iski karun totuuden pöytään. Nimittäin ura on kääntynyt laskuun, vilistää vaan silmissä kuin filminauha. Mikäs siinä, olen aina ollutkin tragikomedian ystävä, kiva sitä on katsella. Ainoastaan se herättää katkeruutta, että kaikki tapahtui niin äkkiä, kuin salama taivaalta.

Mutta kun lyödään tosiasiat pöytään, on uran laskusuhdanne kylmänviileä fakta. Silloin joskus urani huipulla muutama vuosi takaperin tuplakymäriä tuli yhtenään, nimi komeili tekstarilla harva se päivä (arkistojen kätköistä) ja rankillakin kolkuteltiin kymppisäkkiä (arkistojen kätköistä II). En tiiä onko aika kullannut muistot, mutta jossain viestissä taisi tavoitteetkin täyttyä sijoituksella sadan sakissa.

Nyt kun miettii kuluvan vuoden saldoa, niin kaukana ollaan. Tarkastin huippuliigan pistetilanteen, olen Suomen huonoin huippusuunnistaja yhdellä pisteellläni. SM-viestistä en saanut tulosta, ja keskarilla olin niin huono että kerkesin häthätää ennen maalin sulkeutumista pois, ensiapurasti olikin jo purettu kun ohi juoksin. Ja kaiken huippuna osallistumiseni Jukolan viestiin kiellettiin seuran taholta! Miten kukaan voi olla näin huono.

Yritetty kyllä on kaikenlaista. On suollettu nuivaa blogitekstiä minkä kerkee, huiputkin kuulemma tekee niin. On suunnistettu säästeliäästi, se lisää motivaatiota tärkeissä kisoissa ja takaa onnistumiset. On ostettu magneettimatot ja -kalsarit, ne pistää kehon litkut liikkeelle ja hermot kohilleen. Ja vihoviimeisenä keinona huomasin viikonloppuna kieltämättä yllättäen heittäneeni suolaa seurakaverin haavoihin, en tiiä mitä hyötyä siitä oli mutta yritettävä on. Kaikki keinot on olleet käytössä, mutta ei.

Jos jälkikasvua olisi, pistäisin ehdottamasti pojan lenkille ja seuraisin tuloksia viskilasi kourassa myhäillen. Valitettavasti versojen toimitusaika kilpailuikään asti on kymmenisen vuotta, joten nopeaa helpotusta kyltymättömälle kilpailuvietilleni ja romahtaneelle egolleni ei tätä kautta ole luvassa. Siinä määrin rupean olemaan epätoivoinen, että olen harkinnut lenkkeilyn aloittamista. Riskialtista puuhaa, mutta se on ulos tai ulos, hävittävää ei enää ole.

Lenkkeilyn pohjaksi kopioin mannermaiselta luukkuttajalta Piotr von Muugensteinilta tasaisen vauhdin taulukot, jotka on lainattu vuonna 2009 Savion keskuskirjastosta. Marginaaliin oli raapustettu innostuneella käsialalla tasaisen vauhdin harjoitusohjelma, joka menee näin:

"450 tuntia vuodessa tekee 37h30min kuukaudessa, 8h39min viikossa ja 1h14min päivässä."

Tämä olkoon riskialttiin suunnistusurani toivorikkaan pelastusyrityksen ohjenuora päivästä päivään, erään aikoinaan Otaniemen vessoista bongaamani kuolemattoman mietelauseen kera:

"Jos hiljaa hyvä tule, niin eiks helvetin hiljaa tule helvetin hyvä?"

Tulokset puhukoot puolestaan.

Täällä Tuomas Mattila, katkeroitunut viestimies

P.S. Se oli se pyöräkorjaaja Urjalasta, se Sänkelä. Kst.

Poiju: Lehto jatkaa Vehkalahdella

Nuorten maailmanmestari Jonne Lehto ei sittenkään vaihda VeVe:n epileptisen kirjavaa asua mihinkään, koska tätä alituiseen alisuorittavaa kymiläistä ei yksinkertaisesti kelpuutettu mihinkään seuraan. Tavoitteena oli hakea, jos vain mahdollista, huonompaa sopimusta ja askeettisempia harjoitusolosuhteita. Aikaisempien vuosien toimintaansa suunnistajana Lehto ei pysty kuvailemaan mitenkään.

-Tämän kauden aikana otteeni on täysin herpaantunut. Yksinkertaisesti en tehnyt juuri mitään kehittymiseni eteen. Tuon tavoitteen saavuttamisen lisäksi minulle jäi runsaasti aikaa ajatella yhteisöllisiä arvoja. Juuri tämän takia en voi kutsua itseäni urheilijaksi.

MM-kullan jälkeen kaikkien muidenkin matkojen kullat kaksikymppisten sarjassa voittanut Lehto tähdentää, että kilpailun puuttuessa lähes täysin, voi jokainen antaa huoletta tasoitusta.

-Onhan se selvää, että vaihtamalla paranisi, mutta kun ei mihinkään huolittu. Valitsen jäämisen, vaikka se olisikin hyvä vaihtoehto.

Kuusi vuotta sitten varusmiespalveluksen suorittaneen Lehdon loppuvuosi on ollut hektinen.

-Opiskelen, koska pelkään tulevaisuutta ja raadan samalla kahdessa eri työssä, koska kärsin takkuavasta talouskasvusta.

Vaikka seurassa jatkamisen takana on ennen kaikkea rästiin jääneet varustemaksut, myös viestit turhauttavat.

- Viestit ovat ilman muuta inhottavia tapahtumia. Mitä luulet kuinka motivoitunut olen juoksemaan Jukolassa kuudetta osuutta, kun saan aina odottaa Petteri Muukkosta?, Lehto kysyy takaisin.

Lehdon mukaan nuorten maailmanmestaruus muutti hänen suhtautumistaan urheiluun. Aiemmin 27-vuotias seniili uskoi mahdollisuuksiinsa suunnistuksessa. Tästä johtuen hän kirjoitti lukiosta vasta neljässä vuodessa ja piti sen jälkeen välivuosia tähtäämättä lainkaan jatko-opintoihin.

-Nyttemmin itseluottamukseni kehityspotentiaalin suhteen on romahtanut ja olen varma, ettei minusta enää tule kovin kummoista suunnistajaa. On helppo luovuttaa, kun tietää ettei tule saamaan suunnistuksesta mitään vastinetta. Olen myös todennut eläväni helvetissä, jossa olen alati ympäristön ja yhteiskunnan taholta tulevien paineiden ristitulessa.

Lehdon mukaan kulunut kesä muutti miestä itseään ennen kaikkea henkisellä puolella.

-Tämä kesä on opettanut minulle jälleen kerran kaikki huippu-urheilun negatiiviset puolet. Vihaan tätä marjastusta niin paljon, etten näe niitä lajin positiivisia puolia, joista äiti aina jaksaa muistuttaa,hyvää vauhtia ikääntyvä mies runoilee.