Nui, sano Sänkelä

Hittolainen, iski karun totuuden pöytään. Nimittäin ura on kääntynyt laskuun, vilistää vaan silmissä kuin filminauha. Mikäs siinä, olen aina ollutkin tragikomedian ystävä, kiva sitä on katsella. Ainoastaan se herättää katkeruutta, että kaikki tapahtui niin äkkiä, kuin salama taivaalta.

Mutta kun lyödään tosiasiat pöytään, on uran laskusuhdanne kylmänviileä fakta. Silloin joskus urani huipulla muutama vuosi takaperin tuplakymäriä tuli yhtenään, nimi komeili tekstarilla harva se päivä (arkistojen kätköistä) ja rankillakin kolkuteltiin kymppisäkkiä (arkistojen kätköistä II). En tiiä onko aika kullannut muistot, mutta jossain viestissä taisi tavoitteetkin täyttyä sijoituksella sadan sakissa.

Nyt kun miettii kuluvan vuoden saldoa, niin kaukana ollaan. Tarkastin huippuliigan pistetilanteen, olen Suomen huonoin huippusuunnistaja yhdellä pisteellläni. SM-viestistä en saanut tulosta, ja keskarilla olin niin huono että kerkesin häthätää ennen maalin sulkeutumista pois, ensiapurasti olikin jo purettu kun ohi juoksin. Ja kaiken huippuna osallistumiseni Jukolan viestiin kiellettiin seuran taholta! Miten kukaan voi olla näin huono.

Yritetty kyllä on kaikenlaista. On suollettu nuivaa blogitekstiä minkä kerkee, huiputkin kuulemma tekee niin. On suunnistettu säästeliäästi, se lisää motivaatiota tärkeissä kisoissa ja takaa onnistumiset. On ostettu magneettimatot ja -kalsarit, ne pistää kehon litkut liikkeelle ja hermot kohilleen. Ja vihoviimeisenä keinona huomasin viikonloppuna kieltämättä yllättäen heittäneeni suolaa seurakaverin haavoihin, en tiiä mitä hyötyä siitä oli mutta yritettävä on. Kaikki keinot on olleet käytössä, mutta ei.

Jos jälkikasvua olisi, pistäisin ehdottamasti pojan lenkille ja seuraisin tuloksia viskilasi kourassa myhäillen. Valitettavasti versojen toimitusaika kilpailuikään asti on kymmenisen vuotta, joten nopeaa helpotusta kyltymättömälle kilpailuvietilleni ja romahtaneelle egolleni ei tätä kautta ole luvassa. Siinä määrin rupean olemaan epätoivoinen, että olen harkinnut lenkkeilyn aloittamista. Riskialtista puuhaa, mutta se on ulos tai ulos, hävittävää ei enää ole.

Lenkkeilyn pohjaksi kopioin mannermaiselta luukkuttajalta Piotr von Muugensteinilta tasaisen vauhdin taulukot, jotka on lainattu vuonna 2009 Savion keskuskirjastosta. Marginaaliin oli raapustettu innostuneella käsialalla tasaisen vauhdin harjoitusohjelma, joka menee näin:

"450 tuntia vuodessa tekee 37h30min kuukaudessa, 8h39min viikossa ja 1h14min päivässä."

Tämä olkoon riskialttiin suunnistusurani toivorikkaan pelastusyrityksen ohjenuora päivästä päivään, erään aikoinaan Otaniemen vessoista bongaamani kuolemattoman mietelauseen kera:

"Jos hiljaa hyvä tule, niin eiks helvetin hiljaa tule helvetin hyvä?"

Tulokset puhukoot puolestaan.

Täällä Tuomas Mattila, katkeroitunut viestimies

P.S. Se oli se pyöräkorjaaja Urjalasta, se Sänkelä. Kst.

Poiju: Lehto jatkaa Vehkalahdella

Nuorten maailmanmestari Jonne Lehto ei sittenkään vaihda VeVe:n epileptisen kirjavaa asua mihinkään, koska tätä alituiseen alisuorittavaa kymiläistä ei yksinkertaisesti kelpuutettu mihinkään seuraan. Tavoitteena oli hakea, jos vain mahdollista, huonompaa sopimusta ja askeettisempia harjoitusolosuhteita. Aikaisempien vuosien toimintaansa suunnistajana Lehto ei pysty kuvailemaan mitenkään.

-Tämän kauden aikana otteeni on täysin herpaantunut. Yksinkertaisesti en tehnyt juuri mitään kehittymiseni eteen. Tuon tavoitteen saavuttamisen lisäksi minulle jäi runsaasti aikaa ajatella yhteisöllisiä arvoja. Juuri tämän takia en voi kutsua itseäni urheilijaksi.

MM-kullan jälkeen kaikkien muidenkin matkojen kullat kaksikymppisten sarjassa voittanut Lehto tähdentää, että kilpailun puuttuessa lähes täysin, voi jokainen antaa huoletta tasoitusta.

-Onhan se selvää, että vaihtamalla paranisi, mutta kun ei mihinkään huolittu. Valitsen jäämisen, vaikka se olisikin hyvä vaihtoehto.

Kuusi vuotta sitten varusmiespalveluksen suorittaneen Lehdon loppuvuosi on ollut hektinen.

-Opiskelen, koska pelkään tulevaisuutta ja raadan samalla kahdessa eri työssä, koska kärsin takkuavasta talouskasvusta.

Vaikka seurassa jatkamisen takana on ennen kaikkea rästiin jääneet varustemaksut, myös viestit turhauttavat.

- Viestit ovat ilman muuta inhottavia tapahtumia. Mitä luulet kuinka motivoitunut olen juoksemaan Jukolassa kuudetta osuutta, kun saan aina odottaa Petteri Muukkosta?, Lehto kysyy takaisin.

Lehdon mukaan nuorten maailmanmestaruus muutti hänen suhtautumistaan urheiluun. Aiemmin 27-vuotias seniili uskoi mahdollisuuksiinsa suunnistuksessa. Tästä johtuen hän kirjoitti lukiosta vasta neljässä vuodessa ja piti sen jälkeen välivuosia tähtäämättä lainkaan jatko-opintoihin.

-Nyttemmin itseluottamukseni kehityspotentiaalin suhteen on romahtanut ja olen varma, ettei minusta enää tule kovin kummoista suunnistajaa. On helppo luovuttaa, kun tietää ettei tule saamaan suunnistuksesta mitään vastinetta. Olen myös todennut eläväni helvetissä, jossa olen alati ympäristön ja yhteiskunnan taholta tulevien paineiden ristitulessa.

Lehdon mukaan kulunut kesä muutti miestä itseään ennen kaikkea henkisellä puolella.

-Tämä kesä on opettanut minulle jälleen kerran kaikki huippu-urheilun negatiiviset puolet. Vihaan tätä marjastusta niin paljon, etten näe niitä lajin positiivisia puolia, joista äiti aina jaksaa muistuttaa,hyvää vauhtia ikääntyvä mies runoilee.

Hard to be soft, tough to be tender

Eilen rinttailtiin Särkänniemessä. Tuloksena hylsy niin monen muun ohella siittä samasta paikasta. Maaliin tullessa en ollut tietoinen, että suoritus tultaisiin hylkäämään eikä hylkäyspaikan selvittyäkään mieleen palautunut, että mitään väärää olisin kyseisillä kinkeripiireillä tehnyt. Tässä vaiheessa hylkäys hieman kuumensi tunteita ja heti maaliintuon jälkeen saattoi pari aivopierua realisoitua suun kautta, pahoittelut näistä jos jollekulle tuli paha mieli. Oma moka, joten turha siltä saralta protestoida, sääliksi vaan käy lajia ja muita saman kohtalon kokeneita kanssakilpailijoita. Omassa suorituksessa oli kuitenkin paljon positiivista ja tällä hetkellä kaikki näyttää erittäin hyvältä, suunta on oikea ja aikataulussa ollaan. Eilisessä kilpailussa ja sen jälkeisissä spekuloinneissa ja kommenteissa on kuitenkin paljon sellaista, jota en vaan yksinkertaisesti ymmärrä.

Jos kilpailuohjeissa sanotaan, että kaikki vähänkään epäselvät paikat on viitoitettu maastoon, niin minkä helvetin takia ei paikkaa joka johtaa 50%:n hylkäämiseen ole viitoitettu? Järjestäjän seuran ihmiset olivat spekuloineet ennen kilpailua, että miesten radalla on paikka, josta jokainen kilpailija saattaa ottaa hylsyn. Mun ilmeisen separi ajatus olisi, että paikka haluttaisiin viitoittaa tai jopa hei nyt tosi absurdi ajatus, jopa välttää tällainen paikka ratasuunnittelussa?! Mutta näköjään haluttiin pitää lällällää menit urpo halpaan- linja. Kyseiselle paikalle oli vaadittu viitoitusta, mutta edellisen linjan vallitessa sitä ei tietenkään oltu sinne laitettu. Mä oon ajatellu sua lämmöllä valvoja. "Ei kaikkia paikkoja voi viitoittaa"...hieno kommentti perskeles. Ei kai sinne mitään siimaria tarvi vetää, mutta olisiko tällaisessa paikassa ehkä kuitenkin paikallaan ihan vaan noin lajin uskottavuuden kannalta.

Jos kartta ei pidä paikkaansa, miksi sitä ei ajantasaisteta? TT:n ja maisterin hylsyt paikasta, jossa kartan mukaan aidassa vain yksi portti, maastossa kaksi joista toinen sallittu ja toinen kielletty. Taiston tuoksinnassa sitä varmaan helposti katsoo, että ainut portti ja siitä läpi sen enempää portin etäisyyttä rakennuksesta arvioimatta. Liian kivaa laittaa se toinen porttikin siihen karttaan ja merkitä kielletyksi tai sulkea se jotenkin. Mutta jos tavoitteena on saada mahdollisimman paljon niitä "lajin TARVITSEMIA hylkäyksiä" (toinen erinomainen pointti mielestäni- NOT!), niin miksipä ei. Tuskin sinne kukaan oli sitä uutta porttia aamutuimaan käynyt sirkkelöimässä. Naisten puolella pari ihan kärkipään naista paineli läpi pyöröovesta, joka ei ollut merkittynä karttaan lainkaan, vaan kartassa oli vain ylitsepääsemätön aita. Naisten kisassa ei valvontaa ollut, eikä omatunto soimannut joten isot hippiliigapisteet mentaaliselkärepussa kotio.

Jos kartta ei pidä paikkaansa, miksi sitä ei ajantasaisteta? Rastien 14 ja 15 välisellä alueella paksu pensasaita oli tosiaan leikattu yli puolelta matkalta pois, eikä suinkaan mitenkään kevään ansiosta kitukasvuinen. Erään nimeltämainitsemattoman viherpiipertäjän mukaan juuret olivat jo lahoamassa, joten vesuri ei ollut täälläkään heilunut kisa-aamuna. Ehkä olisi voinut päivittää kartan tai, jos kyseessä taloyhtiön uudet tulppaani- istutukset, niin laittaa ne nauhat koska pensasaidan paikalla ollessa aita ohjasi kielletyn hiekka-alueen ohi mikä varmaan oli alunperin tarkoituskin.

Nyt sitten vaan "urheilijat koulunpenkille". Mikäköhän tuossa kommentissa on tarpeellista? Paikasta otti hylsyn moni sellainenkin urheilija, joka tosissaan satsaa sprinttiin ja aivan varmasti tuntee sprintin säännöt eikä todellakaan riko sääntöjä tahallisesti. Mitä siellä koulun penkillä heille sitten pitäisi opettaa?

Kaikkein kurjinta eilisessä farssissa oli kuitenkin kuva, jonka se antoi lajista. Missä muussa lajissa on kivaa, kun puolet kilpailijoista hylätään? Onko se urheilullinen ratkaisu? Onko se kuva, joka Ylellä lauantaina prime timena halutaan välittää? Hippiliigan kokonaispisteiden kannalta eilinen vaikutti siihen, että välttämättä kaikissa tulevissa osakilpailuissa ei tulla näkemään kaikkia ennakkosuosikkeja viiivalla, koska kokonaispisteissä ei ole enää mahdollisuutta menestyä. Ei tässä kohtaa mun mielestä tarvita noita hähää menit halpaan- kommentteja, vaan pitäisi keskittyä siihen miten vastaisuudessa voitaisiin vastaavat tilanteet ehkäistä.

Eilinen rata oli muutoin erittäin hieno ja haastava ja jopa vannoutunut metsämies oli fileissä rinttaamisesta!Oikea mies tietenkin voitti ja iso käsi OP:lle, ihan päällikköruni. Jos meinaa kv-sprintissä pärjätä niin eroa Suomessa pitääkin saada ja sitä tuli kiitettävästi, joten toivottavasti pieni toive elokuussa toteutuu!

Onneksi oma Hämeen keikka ei eilen mennyt aivan täysin vihkoon, vaan kävin sprintin jälkeen päästelemässä höyryjä Hämeenkyrössä. Kompurointia, kolhuja, naarmuja, muljahtelevia nilkkoja, sammuvaa askelta, ehtyviä energiavarastoja ja hirvenpaskaa. Pelkkää priimaa!




Nyt pitkä lenkki ja sit hokii, voiko sunnuntailta enempää toivoa. Menee niin hyvin et melki oksettaa!

Oottakee SP ja Nurtsi, miä tuun kans!

Ranskassa meni mukavasti. Vettä satoi viikon, oli kylmää ja gummit puhkeili pyörälenkeillä. Siellä sentään hikoili muulloinkin ko öisin. Täällä Sveitsissähän mun ei olis tarvinu edes purkaa kassia. Itseasiassa olisin voinu laittaa kamat hammasharjaa lukuunottamatta massan mukana Suomeen.

Sen sijaan, että olisin nyt spekuloimassa päivän pitkän matkan MM-katsastuksen GPS-seurantaa, kujuilen huomiselle halpaa lentoa välille Zurich-Helsinki. Neljän joukkosidontapaikalla vietetyn päivän jälkeen sain hoitajalta sinetöidyn kirjeen. Ylimmältä taholta tulleen päätöksen nojalla minut kotiutetaan rintamalta maitojunalla ASAP. Yleensä viimeistään näihin aikoihin on puukko ollut pystyssä jossain päin kehoa, mutta virkistäväksi vaihteluksi saman lopputuleman taitanee aiheuttaa tänä kauniina keväänä trenditauti myko. Kokemattomampaa saattais kiristää, mutta rutiinilla tää suistokymiläisellä menee. Yläkerrassa podetaan oksutautia ja mun tän hetkisen vastustuskyvyn (ja napalmin laadun) huomioon ottaen saan siitä vielä huomiselle kelpo matkakumppanin. Huutoyskäoksennukset juravuorten ylle sanos.

Ei aika täällä silti täysin hukaan ole mennyt. Kehittelin tossa joutessani uuden kilpailumuodon. "Tattitakaa-ajo" tekee ensiesiintymisen syksyllä ja uskon vahvasti sen syrjäyttävän tulevaisuudessa ainakin sekaparisprintin MM-ohjelmassa. Konsepti on kaikessa neroudessaan hyvinkin yksinkertainen: ensin survotaan joku perus keskuri, jonka jälkeen startataan sieniveitsien kera takaa-ajoon. Loppuajasta voi saada hyvityssekunteja keräämällä matkan varrelta sieniä karttapussiin. Sienet ovat tietenkin arvoltaan erilaisia ja myrkyllisistä tulee lisuria. Korvasienen kohdalla riippuu valvojan lääkityksestä. Mutta siis esimerkiksi jotenkin niin, että kanttarellista -10sek/litra. Joku perus rousku ja vahvero ehkä -5sek/litra ja oisko tatti joku 2-3sek/litra, kun niitä nyt kasvaa ku sieniä sateella? Eiks ollu hyvä? Mut siis kyllähän pitkällä välillä saattaa ihan hyvin joku haikosen harppivalinta kannattaa, jos haistelee kuusikkorinteestä hulluun määrän suppiloita.

Ei kai täs muuta, taidan lopetella tällä kertaa tähän tyhjentävään vieraskirjakommenttiin vuosien takaa...

Nimi: rusarit

Viesti: mefi on oltava voittaakseen. vedetää alle joku viispistesepe yhteistmö lentoomil ja sit perusmakosaa drambuijetabascoo nenimöil. paskaa, jojoja, selkäpuukkoo ja vispipuuroo.

Mitä tohon voi enää lisätä, ihminen on astia.

Vetäytyvien vesien aikaa

Ei o reissun päällä antanu nettiä ei, mutta kun kerran viinikin paranee vanhetessaan ni miksei tekstitki. Koneelta löyty Frankfurtissa hätäsesti väännettyjä tunnelmia. Siitä onkin sen verran aiikaa, että tän täyty olla jo vähintään reservaa.

Vitti ku yrittää keksii jotaa jutunjuurta, mutta ko toi Myllärinen höpöttää taukoamatta jostai kansanliikkeiden kiihottamisesta ja etnisten vähemmistöjen kunnianloukkauksista. Yritä täs ny si. Sveitsistä kotiin su-ma yönä ja ny jo matkalla Portugaliin via Frankfurt. Tääl kentäl ammuttiin eilen pari ihmistä, ei siis ihme et pientä vouhotusta siellä täällä havaittavissa. Toinen mainitsemisen arvoinen huomio reissun tässä vaiheessa, et heti ko matkanjohtaja vaihtu Vööristä Tainiin valuin istumapaikkarivistöllä riviltä 2 riville 21 eikä mitään asiaan VIP- loungeen. Ei siis skumppaa ja nallekarkkeja puhumattakaan puolen mukin viskipaukuista. Pitäskö lainata joku liittokriittinen ukaasi Topsulta?

Reissujen välisen kolmen päivän aikana oli tarkoitus ladata akkuja ja paukkia Portugaliin virtaa täynnä. No mie en ihan siin onnistunu. Kolmessa päivässä piti käydä Kotkassa, ajella takas Turkuun, purkaa ja pestä edelliset kamat ja pakata uudet. Valmistella puolen tunnin esitys koulua varten ja suunnitella kevään suunnistuksen opetuksen vetäminen liikunan approlle ja cumulle. Etsiä kämppää ja päivittää treffitoimintamalleja, joiden viimonen käyttöpäivä oli ysikytluvulla. Täyden tankin sijaan lopputulema oli äskön nähtävissä kentän vessan ikkunasta: silmäpussit roikkuu ko leuat konsanaan, ylähuuli on norsunnahalla ja naama jopa turvonneempi ko vuos sitte näihin aikoihin. Sillon tosin olin juuri saanut turpaan talvipäivillä. Kyl mie silti yritin. Sillon ja nyt.

Mylly jauhaa edelleen taustalla, poimin loppuun sivukorvalla: ”Jotku jaksaa niistä treenamisista kirjottaa, ei sitä kuraa kukaan jaksa lukea. Toiset vitti sit taas kirjottaa jostain perhosten yhdynnöistä ja on niin filosofisia. Joku paskasuodatin noihin blogeihin pitäis saada.”

Tulee hiano reissu.

...ens viikolla tyrkkään reffianalyysit ja kokoelman Myllyn parhaista matkan varrelta.

Munat hankeen ja menoksi

Nyt kun blogiveljeni Kodak on ansiokkaasti vältellyt hotellikuolemaa parilla aiemmalla jutullaan, voisi sitä kai itsekin riipaista kerta talveen. Oikeestaan sellanen talvianalyysihän harjoitusrintamalta olisi paikallaan, ja senhän miä teen vaikken muuta olekkaan viime aikoina kirjoitellut. Nykysellään kun sitä työkseen lukee, kirjoittaa ja spekuloi tekniikkaa, ei vastaavaan suunnistustoimintaan pahemmin virtaa riitä. Kuten esmes tähän.

No joo, marraskuu meni tietysti sairastellessa. Ja miksei olisi mennyt, marraskuu on hyvä kuu sairastaa. Yömies toki sanois että kaikki kuut on hyvä sairastaa. Yhtä kaikki, muuta merkittävää ei tapahtunut.

Joulukuu, se oli sellasta suljureeniä. Voimaa ja sellasta, ja hiihtoa, kun nyt on mount Pirkkolan urheilukeskuksessa päässyt taas hiihtämään läpi talven vähän sotatalvien malliin. 12km testijuoksukin samaisessa urheilukeskuksessa nassahti alta kolmen vartin, joten kaikki eväät nousujohteiseen harjoituskauteen olivat olemassa. Ehtiihän sitä harjoittelun ja töissäkäynnin ohessa kyllä muutakin, kuten oheinen kuva uudenvuodenaatolta osoittaa. Aika kivasti rupeaa vanhemman miehen charmi puskemaan pintaan.


Tammikuu ei ollut tipaton, eikä edes böndetön. Sellaista blogijuttua taisin silloin suunnitella, "Böndetön tammikuu". Noh, se jäi kuriositeetiksi tähän juttuun, ja hyvä niin. Ja tulihan sitä poistuttua stadista Vierumäelle perinteisen viikonloppuleirin merkeissä. Sapluuna oli perinteinen: pe ja su suljua, lauantaina korttelisuunnistus, pyramiidivedot radalla, lopussa runkonopeuteen asti kiihtyvä kakkosen latu, sählypelit, hiihtojen katselut, 2xpalaveri, reissu Heinolaan ja kevyet iltakaljottelut. Toimivaksi havaittu leiriohjelma. Harjoitussapluunaksi taas koin hyväksi jokaviikkoiset Pihkaniskojen 12km korttelireippailut ja Myllypuron ratavedot, perussälän ohella. Niinpä Pirkkolan 12km taittui alle 44 min, kaikki siis sujui kuin tanssi.

Helmikuun alussa sitten koettiin ensimmäiset vaikeudet, kun testijuoksuaika taantui minuutilla. Ei auta, lahjattomat harjoittelee eli perussapluunalla jatkettiin. Talven taitteeksi tuli Sveitsin reissu. Saamapuolelle merkittäköön vaikkapa reipas mäkijuoksentelu, monen sortin juustot ja raikas vuoristoilma. Menopuolelle kirjataan alkupäivien heikompi happisaturaatio ja iso kasa frangeja. Toisaalta, ilo oli tukea paikallista rahvasta taloudellisesti, otin sitä varten oikein palkatonta lomaa. Johan sitä on koko talvi tienattu.

raikasta vuoristoilmaa

Nähdä Mokran suora ja kuolla

Mazel tov!

Juustot

Pikaisen yhteenvedon jos vetää, niin sangen tyytyväinen olin talven harjoitteisiin rahoituskuvioiden aiheuttamat rajoitteet huomioon ottaen. Ajattelin pistää hyvän fiiliksen lihoiksi viime lauantaina Jyväskylän AV-korttelissa Lohikoskella, jossa arvelin paikalla olevan paikallisia tähtiä. Niinkuin olikin. Suunnitelmissa oli näyttää kuka viiltää ja kuka tökkii, olihan alla koko talvi Pihkaniskojen kortteleita munahankivalintoja vältellen ja viikon ratavedoissa viimeinen tonni selvästi alle 3.30.

Kotiintuomisina oli kuitenkin karvas neljäs sija, ja kuin pisteeksi i:n päälle voimakkaanpuoleinen vatsatauti. Siinä sunnuntaiyönä mahalaukun inventaariota tehdessäni ihmettelin, miten ihminen ei vaan opi suunnistamaan, minkä vuoksi vatsataudit iskee aina keskiyöllä ja miksi aiemmin päivällä syödyt neljä laskiaispullaa vaan ei maistu yhtä hyviltä väärään suuntaan nautittuna. Ehkä klassinen teoria suklaan syömisestä ennen laatoitusta sen makeuttamiseksi ei sittenkään pidä paikkaansa.

Viimeisen naulan itsetunnon ja -luottamuksen arkkuun löi Juspo, jonka blogitekstiä arkkivihollisen KR:n talven leireistä, yhteishengestä ja harjoittelusta eksyin tässä tunti sitten lueskelemaan. Aamupuurot, hiihot, beisikki, keskipitkät mäkivedot ja veteraanien jutustelut. Jotain rajaa, me on hävitty tää peli.

Päätän täältä tähän, kassellaa syssymmäl jos silloinkaan.

Yhteytän- olenko?

Rakas päiväkija

Kyllä nyt täytyy myöntää, että on mies riisuttu aseista. Suorastaan alaston olo; ei nettiä, ei telkkua. Täällä sitä kyhjötellään ränsistyneen majatalon ullakolla jenkkien ja juustojen kanssa ja rahaa palaa 50-100e/vrk ihan vaan majotukseen ja ruokaan. Vois sanoo, että lusimisen puolelle kiäntää. Tällai iltasella varsinkin karu totuus iskee vasten kasvoja, ku kevään tuloslista. Siinä samassa ku Tero kaivaa jonku semiriettaan ruotsalaispokkarin ja magneettikuulat ja vaipuu täydelliseen reenipalautuneisuuteen ni miä hakkaan hermorauniona jotai herttaa. Aika ruotosta. Huomenna sais sukset jo tulla (joo-o, kyllä, vain minun ja Teron sukset hukkuivat, kun kaikki laitettiin ne suoraan kentältä moritziin) muuten painaa selän kumaraan…

…Uus päivä, samat vastukset microsoft hertassa. Ei kuitenkaan koskaan tiedä pelaako Simo tänään eilisen selkäsaunan jälkeen aggressiivisesti vai odottaako muiden virheitä, kyylääkö Alma kuten eilenkin vai lähteekö peitsi tanassa raivolla hakemaan puhallusta. Ilmassa on selvästi sähköä eilisestä, ohitinhan Alman loppumetreillä kahdella peräkkäisellä puhalluksella ja työnnyin lopulta jopa melko selvään voittoon. Siinä samalla alkaa ulkoa viereisestä vajasta tupruttaa sankkaa savua, oisko venlan aamuvelli palanu pohjaan? Tarkempi silmäys paljastaa, että lauensteineri se siellä lähettää savumerkkejä. Vööri tsekkaa google- transletorista: ”Your skis have arrived”. Hertta saa jäädä, miä painun ladulle…

Alakuloa alppien alla

Rakas päiväkirja

Olen rakastunut Timo Soiniin. Istun junassa matkalla Neuchatelista Zurichin kautta kohti st.Moritzia. Sumu ja vihmova vesisade yrittävät turhaan peittää harmaata katukuvaa. Olen uupunut. Happisaturaatio 95. Bondin rautahammasta ei niin etäisesti muistuttava jenkki yrittää jututtaa. Ei kiinnosta. Ajatus eilisestä kiristää rintaa, liian paska kulku, liian paljon punaviiniä. Marc ja Sandra sentään saivat toisensa ja Pale pääsi kurkistamaan Alistairin kiltin alle. Ei ollut.

Kiristää rintaa eikä kuje, toden totta. Toissapäiväinen iltalenkki jo kirkasti faktat. Ylämäet iskee happoa reisiin, ja palan kurkkuun. Yhtään hiljempaa jos juoksisi, pysähtyisi. Miten voi ihminen näin hiljaa juostakaan. Pale on ennen lenkkiä uhonnut juoksevansa Lauensteinerin suohon. Ei uhoa enää. Ei kuulemma Jura-vuoriston harjanteet vastaa Pyrollin salin mattoa, siinä saa sentään kulman nostettua aina kymmeneen asteeseen asti. Itse spekuloin syyksi huonoon tuloskuntoon lentomatkustamisen, ohan se selvä että se lyö kaasut sekaisin.

Jos jotain pitää ihmetellä niin sitä, miten Sveitsin pojilla riittää motivaatio reenaamiseen. Vastaavia alppimaisemia kun voi katsella vaikkapa Tobleronen kyljestä, samalla kun vetää suklaata napaan. Se on paljon helpompaakin, ei aurinko häiki. Toista se on pohjolassa, jos haluaa nähdä Malmarin täyttömäen tai Mokran suoran, ei auta kuin pistää lenkkarit jalkaan ja kello päälle. Ja minähän haluan. Tosin Kosakjiewitzin etikettiä voi tuijottaa Mokran korvikkeena, onhan kyseessä samankaltainen maalaisromanttinen maisema. Olisiko siinä syy valjuun mäkiaskellukseen?

Vitti, tulisivat Pyhtäälle, sitten katottais kuka on kuka! Ei varmana rullaa juustojen askel Pyrollin matolla, ei Tonttuvuoressa laikka tipu, ei kantti kestä Mokraa. Nähdä Mokran suora ja kuolla, niinhän se sanontakin sanoo. Siltä se piru vie tuntuu Hakamäen tesmon puolivälin kieppeillä, kun valmentaja polkee vierellä ja puhuu mukavia.

No, sano sieki Vööri jottai välillä äläkä roikota niitä suupieliä nui allaalla, ihan hyvinhän meillä tässä menee!

Hyvin menee, ei epäilystäkään. Ikä vaan lisää painovoimaa ja uurteet syvenee. Huonommin näil juustoil pyyhkii, joutuu ostaa vaimot vähintää norjast ja natsikullalla siloteltu nuoruus pyyhkii pienetkin särmät. Näköjää heti ku vähän elämä kolhii ni johan alkaa korkki aueta ja ei olekaan enää hauskaa pelkäl hedelmämehul. Ei sillä et lumipallojen heittely tai vessassa hihkuminen mihinkään katoais. Juoskoon vaan sulilla läpi talven ja niin on hauskaakin koko ajan. Jokainen osa viittä kieltä ja välil kiipeillän, sukelletaan, lasketellaan tai paragliidellään. Se jo mikä on parasympaattist kaikki tyyni. Ei kai synkistelemättä talvesta mithään thule. Etelän varikset raakkuu sanos Tanka lompolon pakkasist.

Istun junan nyppääntyneellä penkillä, ei ole tasasta kyyti, juna keikkuu ja vastapäisen kuulapään vatsa yrittää pysyä mukana. Helppoo silti kun ajattelee kattolaattakartoittajan menoa kumipyörillä vaimon kyydissä. Yöt, maat ja kaverit vaihtelee mut Pale pysyy. On strategisten päätösten aika. Moritz vois yllättää, mut miten? Tuskin lökäpöksylautailijat paljon painoa trikooniiloille antaa. Jos keskittyis työntämään engadinin laaksoa ikeet nilel ja kerran vuokrais rinteelle berhandin pullotelineeks.

Katotaas nyt, ei huano ei huano, melko nuivaa tekstiä tosiaan. Potentiaalia ehkä jopa nusarin vakituiseksi toimittajaksi. Ennen laajemman yhteistyön aloittamista lienee kuitenkin paneutua Vöörin ceeveehen hieman syvällisemmin. Varkoin tapaan Teron kolumnit voisivat toimia tilkkeenä, ettei nuivista nuivemmat tekstit pääse hölskymään. Nykysellään kuitenkin Nusarin toimituksen ovenraon väliin yrittää jalkaansa tunkea toinen toistaan nuivempia kynämiehiä, joten ihan kaikkien ollihollien kanssa ei tarvi yhteistyötä alkaa hieroa. Aika ja vain aika voi näyttää kui Teron käy.

Noni maisteri, aika oikoluvun ja loppukaneetin on koittanut. Jonku iskevän otsakkeenki voisit keksiä. Hoida homma ela! (miä meen nyt oksentaa)

Nooh miksei. Sillisalaattia, näistä ei ota enää ukkokaan selvää. Onko tarpeenkaan. Sitä vaan jäin ihmettelemään, että mitä Timo Soini liittyy mihinkään?

”Tuli taas sellasta sisäpiirijuttua, että ehkä viis ihmistä maailmassa ymmärtää tän. Mä en kuulu niihin.”

”Jos tän viiskin ihmistä lukee niin voitte olla helvetin tyytyväisiä!”

Niilo Yli-Vainio tervasi potkukelkkani jalakset ja

Tanniinisen föhrtuulen vienosti puhaltessa siinä Lauri Silvan oksilla Itä viimein kohtasi Lännen.

Madeira on nähty.