Kilpailukalenteri 2011

Alla julkaistu kisakalenteri on sellainen kuin allekirjoittanut toivoisi virallisen kalenterin olevan.

Tärkeimpiä kisoja (punaisella) kutsun tässä "Suomenliigaksi". Joku muu saa keksiä nohevamman nimen, mutta tällä mennään tässä blogitekstissä. Suomenliigaan sisältyy myös SM-kisat ja suomenliiga viikonloppuina ei muita kisoja järjestetä. Tällöin nuo tapahtumat voisivat hyvinkin kerätä sen 1000-2000 osanottajaa. Ja mikä tärkeintä niissä kisoissa olisi siten kova taso.

Alueellisia kisoja (vihreällä), eli pikkukansallisia, kutsun "Alueliigaksi". Alueliiga viikonloppuina järjestetään kisoja joka alueella, jolloin osanottajia on sen 50-500, riippuen alueesta. Starat voi jättää nää juoksematta.

Viestikilpailut (sinisellä) muodostavat "Viestiliigan". Viestiliigaan voisi puolestani kuulua kaikki tärkeät viestit. Nehän järjestetään jokatapauksessa.


Huhtikuu
16..17. Suomenliiga 1. osakilpailu.
23.-24. SM-yösuunnistus ja SL 2.
30.-1.5. 10-Mila Ruotsi, Viestiliiga 1. osakilpailu

Toukokuu
7.-8. Alueliiga 1. osakilpailu
14.-15. SL 3. Normaalimatka
21. -22. SM-sprintti ja SL 4.
28.-29. AL 2.

Kesäkuu
2. AL 3.
4.-5. SM-keskimatka ja SL 5.
11.-12. AL 4.
18.-19. Jukola ja VL 2.

Heinäkuu
1.-9. Nuorten MM-kisat Puola
3.-8. Kainuun Rastiviikko, yksi osakilpailu SL 6.
11.-16. Fin5, yksi osakilpailu SL 7.
23.-29. O-ringen Ruotsi

Elokuu
6.-7. SL 8. Normaalimatka
13.-20. MM-kisat Ranska
13.-14. Aluemestaruuskilpailut ja AL 5.
20. Nuorten Jukola ja VL 3.
27. AL 6.

Syyskuu
3.-4. SM-pitkä matka ja SL 9.
17.-18. SM-viesti ja VL 4.
24.-25. AL 7.

Lokakuu
1.-2. SM erikoispitkä ja SL 10.
8. 25-manna Ruotsi ja VL 5.
15. 15-osuuksinen seuraviesti ja VL 6.

Nyt varmaan ruikutetaan, että kun meidän seuralle ei riitä viikonloppua järjestää kisaa. Ratkaisu on se, että alueen sisällä kierrätetään järjestäviä seuroja kunakin vuonna (idea varastettu Vesa Taanilalta). On parempi järjestää yksi iso kisa neljän vuoden välein kuin neljä pientä. Miksi? Koska silloin ei ole pakko järjestää sitä 25 rastin keskurimatkaa jossain peltojenväli-diipadaapa-maastossa, vaan voi käyttää seuran parhaan maaston, teettää kunnon kartan ja järjestää ihan oikeaa suunnistusta! Näin kulloinkin järjestävä seura saa saman rahan pienemmällä vaivalla, mutta siis harvemmin.

Mitä muuta?

• Hyvätasoisia normaalimatkan kisoja saataisiin enemmän.
• SM-yö voisi toimia 10-mila karsintana/valmistautumisena.
• SM-keskimatka ja SM-viesti eri viikonlopuille. Mitä järkee muutenkaan järjestää SM-kisat peräkkäisinä päivinä?
• SM-erikoispitkä silloin kun siitä palautumisella ei enää ole kiire. Näin ollen maajoukkuekin voisi joskus osallistua.

Tätä kalenteria lienee kuitenkaan vähään aikaan turha toivoa, joten siellä sitä taas keväällä kirmataan Kevätyössä ja Silja-rasteilla. Ja kaikissa muissakin kisoissa mitä vaan joku suinkin järjestää...

Kyllä sopuli sialle antaa!

Kausianalyysiä kuluneelta kaudelta tehdessä hyppäsi sarake "sairaudet/vammat" jopa itselle melko rumasti silmille. Päiviä, jolloin jokin sairaus tai vamma vaikutti harjoitteluun merkittävästi, kertyi kuluneelle kaudelle 210. Näistä yli 90% sijoittuu otsikon "vamma" alle. Ero aikaisempiin vuosiin on tilastollisesti merkitsevä. Maksa-arvoa kuvaava käyrä näyttäisi korreloivan vammakäyrän kanssa kulmakertoimen ollessa K=1,5. Leukojen lukumäärää kuvaava alaspäin aukeava paraabeli etenkin välillä (-1,8) näyttää vähintäänkin huolestuttavalta.

Mielialapiirakassa prosentit kuluneelta kaudelta jakautuivat seuraavasti:

Muutamaan edellisvuoteen verrattuna siivut näyttävät vaihtaneen paikkaa ja syvä masennus on joutunut luovuttamaan paikkansa piirakan dominoivana osana. Analysoisin tämän johtuvan siviilipuolella tapahtuneista huojentavista muutoksista ja uskottava se on, että pullukoilla on elo rattoisampaa!

Pitkän aikavälin tavoitteisiin 7kk:n huilit tavoitteellisesta juoksuharjoittelusta antoivat aimo annoksen Bysanttilaista dädää. Kuluneella kaudella hahmottelin tulevaa seuraavanlaisesti:



Saas nähä kui äijän käy. Kapeakatseisuudesta ette juuttaat ainakaan voi syyttää!

"Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana."

Hirvi kellastui maahan ja meeri lensi käsieni väliin.

Yöt oli bläkkiä

Alkuun pikakatsaus Jukoon. Äh, en jaksakaan, todetaan nyt vaan että onnistuttiin taktiikassa "important mistakes". Näillä aamuilla ja viimevuotisen totaalisen jukopettyneisyyden jälkeen on silti vaikea pitää leukaa rinnassa seitsemännen sijan jälkeen.

Ja sitten pesupaikoilla & blogeissa sähinää aiheuttaneeseen aihealueeseen, nimittäin suunnistuksen televisiointiin. Vastakkain näyttäisi olevan kaksi koulukuntaa. Toinen hyväksyy vain vanhan hyvän ajan kilpasuunnistuksen, jossa rastivälit on pitkiä ja vaikeita, kisat korvessa, vain maasto ja radat on tärkeää, muu toisarvoista. Toisen mielestä laji pitää tuoda yleisön eteen, tärkeää on televisiointi ja kiinnostavat kisaformaatit, ja suunnistuksen pitää taipua siihen. Eli toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Meikäläinen diggaa molemmista jos ovat hyvässä paketissa. Asiastahan en mitään tiedä, mutta luulen että parempia elämyksiä saa kokemusta omaavalta äidiltä, vaikkakin kurvit tyttärellä olisivatkin paremmassa kunnossa.

No se vertauskuvista, oli aika kömpelö. Tällä hetkellä kabineteissa valtaa pitävät tai ainakin käyttävät jälkimmäiset herrat, jotka haluavat luoda suunnistuksesta salonkikelpoisen - ehkä jopa olympiakelpoisen. Ideoita pursuaa, on knock-outia, micro-O:ta, yhteislähtöä, kartanvaihtoa, perhos- ja kärpäshajontoja, O-showta, macro-O:ta. Pitää olla, televisio vaatii, ja yleisö tykkää. Epäilen.

Jotenkin kaikki on kovin tutun oloista, hiihdossahan (ja yhdistetyssä) vastaavaa jatkuvaa kokeilua on suoritettu jo jonkin aikaa, "television vaatimuksista". Huonolla tuloksella, en nyt ainakaan ole kuullut kenenkään hehkuttavan uusia kisaformaatteja, ja ainakin useamman kestävyysurheilufanin haukkuvan niitä. Sprintit on usein aika tylsiä kisoja, joissa muut kuin hiihtoon kuuluvat asiat ratkaisevat pelin, eikä yhteislähdötkään aina niin mielenkiintoisia ole. Jos jollakulla on munaa lähteä karkuun, niin sitten toki. Sen sijaan väliaikalähtökilpailut ei petä koskaan, vaan ovat sitä parhainta parhautta lähes poikkeuksetta.

Ongelmahan on siinä, että yritetään muokata lajia sille sopimattomaan suuntaan. Ja siinä, että kopioimalla selviytyy korkeintaan toiseksi parhaaksi. Miksi suunnistuksessa järjestetään knock-outia Tukholman keskustassa, hiihtohan on tehnyt sitä jo vuosia? Nordic O-tour, joka on kopio Tour-de-ski:stä joka on kopio Ranskan ympäriajosta? Mitä tarjoaa micro-O, jos ampumahiihto on jo keksitty eikä ampumasuunnistus ole ottanut tuulta alleen? Miksi yritetään muokata suunnistuksesta mano a mano otatusta, sellaisia lajejahan on maailma pullollaan? Miksi mietitään, miten suunnistuksen tulee muuttua televisiointia varten? Miksei mietitä, kuinka suunnistuskilpailun saisi televisioitua hyvin? Kyllä, kopioinnin kohteena olevat lajit vetävät televisiota ja yleisöä. Ei, kökkö kopio ei vedä.

Kukaan tuttavapiirissäni ei ole kommentoinut Tuusulan Nordic-touria, vaikka se tuli televisiosta prime-timeen. Sen sijaan moni on kysellyt Jukolasta. "Miten siellä kauheassa maastossa pystyi juoksemaan". "Eikös siellä ollut ihan kaameaa, satoikin ja kaikkea". Jukolassa kaikki elementit onnistuneeseen televisiolähetyksiin olikin olemassa. Vaikeat radat, haastava maasto, alkuyöstä kovat olosuhteet. Murtuneita miehiä haastatteluissa (Patana oli muuten ehdoton helmi). Juuri tätä tulisi suunnistuksen koittaakin markkinoida. Laji jossa olet yksin keskellä metsää, fyysisen suorituskyvyn äärirajoilla, keskittymisen herpaantumatta. Suossa, mudassa, myrskyssä, helteessä, heinikossa, olosuhteissa jotka kaupunkilainen kiertää kaukaa. Laji jossa oppii olemaan. Siinä olisi jotain erilaista, ja jotain suunnistukselle luontaista. Siinä lienee myös Jukolan viehätys kuntoilijoille.

Ei se kaikkiin loksahtaisi, mitä sitten. Hyvä TV-lähetys perinteisestä suunnistuskisasta ei varmasti ole helppoa, mutta elementit ovat olemassa. GPS ja tarvittava määrä hyvin valikoituja väliaikarasteja, varmasti saa tarvittavan määrän kuvaa. Oikeasti tärkeä kisa, ei pelkästään televisiota varten luotu. Siihen selostaja, joka pystyy luomaan jännitettä, tuntee perinpohjin kaikki kilpailijat. Asiantunteva ohjaus, sopivissa määrin gepsikuvaa ja kilpailijoiden odottelua väliaikarasteilla. Haastatteluja maalissa kilpailijoilta, joille kisa on ollut yksi kauden päätavoitteista. Ei helppoa, mutta mahdollista.

Huippuliiga sentään on ollut ihan hyvä yritys tähän suuntaan, mutta se jokin puuttuu. Ongelmana mielestäni on ollut se, että se on vain kohtalaisesti tehty TV-show. Huipuille pakkopullaa, kukaan ei tähtää kuntoaan huippikseen, vaan arvokisoihin. Wannabeet katsastuksiin. Tavikset Jukoon ja SM-kisoihin. Radat usein osin hyviä, mutta aina samanlaisia, ja tarpeettomia säksätysvälejä liikaa. Ohjaus OK, mutta vähän hakemista. Selostus OK, mutta innostusta puuttuu. Urheilijoille kisat pelkkiä välitavoitteita, näkyy haastatteluista. Kaiken kaikkiaan hyvä yritys, mutta se ei vielä riitä. Sanottakoon vielä, että helpolla ei sekään synny, kerran huippista järjestäneenä muistan kyllä TV:n aiheuttaman työmäärän olevan kova.

Jottei menisi pelkäksi uudistajien haukkumiseksi, niin todettakoon että ei vanhoilla jäärilläkään kuuhun mentäisi. Muuten sitä vieläkin vedettäisiin 1:20 000 peruskartoilla, ei olisi onlineä, ei gps:sää, hyvät kilpamuodot keskuri ja sprintti puuttuisi jne. Lisäksi totuus lienee se, että pare pitää itse ääntä itsestään, ei kukaan tule ilmaiseksi näkyvyyttä ym. tarjoamaan. Intoa herroilla jotka suunnistusta kehittävät tuntuu olevan, siitä pointsit. Ei vanhaankaan tule liiaksi takertua.

Hiljaa pienessä mielessään sitä vaan toivoisi, että uudistuksia ja markkinointia suoritettaisiin suunnistuksen ehdoilla, eikä suunnistusta uudistusten ja markkinoinnin ehdoilla.

Toimitus ei pahoittele tarpeellisia kärjistyksiä.

Juostiin kilpaa, stna

Huomaa etenkin tyylikäs hylkäys rastilta 14. Ei, en ottanut leimaa. Kyllä, se on mahdollista.

Ei muuta. Huomenna taas uusi turpakeikka, tällä kertaa keskuria.

Kun Suomi putos puusta

En ihan hirveesti nykyjään enää seuraa urheilua tiedotusvälineistä, saatikka sitten suunnistusta. Väistämättä kuitenkin huomasin iltapäivälehtien sivuilta, että Bulgariassa oli käyty kyseisessä lajissa EM-kilpailut. Menestystä ei tainnut tulla, tai ainakaan siitä ei otsikoita ole revitelty, mutta lammasparvet ja suuhun lentävät ötökät saivat palstatilaa.
Oletan, että tavallinen kadunmies tuskin jaksaa otsikkoa pidemmälle suunnistusuutisia lukea, joten varmaan aika mielenkiintoinen kuva taas arvokisoista jäi. Siellä ne eläinten keskellä vaeltelee ja kutsuvat vielä urheiluksi.

Käsittääkseni arvokisoja järjestetään suunnistuksessa, enemmän kuin ennen muinoin, juurikin siksi että laji saisi lisää huomiota, palstatilaa, arvostusta ja rahaa. Näin ei varsinaisesti ole käynyt.
Nykyjään kisoja ja niissä matkoja on niin paljon, että edes lajifriikit eivät voi muistaa kuka mitäkin mestaruuksia on voittanut. Ennen vanhaan maailmanmestaria kumarrettiin kaksi vuotta, nyt jos joku saa olla stara kaksi viikonloppua putkeen, niin sekin on hyvin.
Jukoon saakka saa vallu ja hubmanni olla kovia, mutta kytäjällä annetaan taas mahdollisuus muille ja viimeistään siinä vaiheessa kaikki ovat unohtaneet EM-kisat. Onko se Gallian kukko kuka näyttää mistä kana kusee vai karkaako Matsu tossulla? Elämme jännittäviä aikoja.

Noniin, takas asiaan, eli ei suomalaisten juoksuvauhti muka riitä keskieuroopassa? Muukkonen muistaakseni laputti keväällä tielläkin sellasta kyytiä että ei kukaa koskaan ja voitti vielä erikoispitkät vakuudeksi rautaisesta kunnostaan. Onko tosiaan niin, että Hubmanni ois voittanu Petteriäkin Somerolla jonkuu pogeston (30min)? Onko?
No, itse olen kohdannut kyseisen herran tänävuonna kerran (huomaa riimitys). Oli 13km yökisa ja otin patakkiin 26min. Pari viikkoa myöhemmin hävisin kevätyön ankranaatiopätkällä nopeimmalle minitsin. Että onhan siinä eroa, mutta toisaalta minä majailenkin rankilla jossain 50 hujakoilla, eli häviäisin EM-nortongilla vähintään 30min jos selviäisin edes maaliin.

Ja sitten loppukonkluusio eli päätelmä eli faktat pöytään:
*Menestyminen kansainvälisessä suunnistuksessa (normaalimatka) vaatii, että 10000m kulkee radalla noin 30min.
*Ratajuoksu ei kuitenkaan ole vahvuus vaan mäkijuoksu. Esim. vuorijuoksu olisi oiva harrastus.
*Kannattaisi asua pari vuotta keskisessä euroopassa tai käydä muuten vain juoksemassa paljon normaalimatkan kilpailuja siellä.
*Virheitä saa tehdä sitä enemmän mitä kovempaa juoksee. Toisinsanoen jos juokset 15s/km kovempaa kuin muut, niin saat pummata ainakin 15s/km. Niin helppoa! Eli jos 10k sattuu kulkemaan vaikka 27.30min, niin voit huoletta tehdä esim. 4km välein yhden ruonon repan.
*Nykyiset kartat mahdollistavat (lähes) virheettömät suoritukset, ja aina joku kova sen myös tekee.

Huom! Nämä faktat koskevat vain arvokisoja mannermaisissa maastoissa. Eivät siis päde Kytäjällä.

Tässä olen mutta miksi, muutakin voisin

No siis kaikkihan lähti ulkomaantoimituksen juttumatkalta Karlskronasta, jossa tulevan kesän kuumimpien lomakohteiden kartoittamisen lisäksi tuli osallistuttua kuntosuunnistuksiin paikallisten eliittikisojen yhteydessä. Sarja oli Ö8, eli käsittääkseni alin sarja mitä löytyi. Mikäs siinä, onhan sitä viime vuosina tullut monestikin kartan kanssa käytyä metsässä, esim. sienestämässä, joten suurin osa rasteista löytyi. Ihan jees, mutta ajattelin että antaa homman olla, on niin hektistä.

Noh. Paluumatkalla sattuikin sitten huippusuunnistaja Antti Martomaa istumaan koneessa viereeni, hieno mies muuten. Kaikenlaista jutusteltiin, ja kun Antti sitten kuuli osallistuneeni kuntosuunnistuksiin, kysyi että olenkos Jukolasta kuullut, että se on sangen suosittu ulkoilutapahtuma, johon osallistumista kannattaa harkita. Ajatus jäi sitten kytemään, ja aivan kylmiltään ei tarvitsisi Jukolaan edes lähteä, sillä joskus poikavuosina tuli oravakisoissa ravattua ja onpa tälläkin vuosituhannella pari kertaa eksytty metsään armeijan kisoissa.

Lopulta päädyin nostamaan härän pöydälle ja tarttumaan kissaa korvista, ja otin yhteyttä vanhan kotiseutuni seuraan Vehkalahden Veikkoihin. Paikalliseen mahtiseuraan Kymen suunnistajiin en tällaisella taustalla kehdannut kyselyä laittaa, ja Pyhtään Voima on kuulemma liiaksi yhden miehen show, joten itään se oli kallistuttava. Hetken Veikkojen managerin joren (nimi muutettu) kanssa juteltuani sain lupauksen nelosjoukkueen paikasta. Samalla lupauduin itse ensi vuoden järjestelyihin parkkimieheksi, se onkin leppoisan kuuloisa homma josta on hyvä seurata kisaakin.

Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä hyvältä. Vaan sitten sähköpostiin pärähti viestiä, että Tiomilaan tarvittaisiin juoksijaa. Kuulemma kaikki kivet oli käännetty, olipa joukkueeseen jopa yritetty saada tuttua sveitsiläistä hammaslääkäriä mukaan, mutta turhaan. Tämä vähän herätti kyllä epäilyjä, mistä Veikot juoksijoitaan repii, ei kai nyt kukaan Sveitsissä muutenkaan suunnista. Mutta joo, lupauduin pikapuoliin mukaan, risteilypuoli kiinnosti, sitten vuoden 1994 Ahvenanmaan matkan en olekaan ruotsinlaivalle astunut. Siitä tulee niin siistiä!

Sain myös kuntojoukkueemme osuusjaon sähköpostiini, kun kyselin että mitäs nämä tulevat joukkuetoverimme ovat miehiään:

"
1. Jarno Käyhkö, ohjelmistoyrittäjä ja maailmanmatkaaja Hollolasta
2. Jarkko Liuha, perheenisä ja kansakoulunopettaja Kangasalta
3. Tero Föhr, kersantti Suomen voitokkaan armeijan palveluksessa Jyväskylästä
4. Matti Töyrylä, insinööri Pyhtään Kokkovuoresta
5. Janne Weckman, onnellinen isä ja yksityisyrittäjä (mm. vaatekauppaa) Pyhtään Huutjärveltä
6. Martti Siikaluoma, ammattikouluopiskelija Tampereelta
7. Mikko Töyrylä, leipuri, isä ja hieno mies Pyhtään Huutjärveltä
8. J-V Ketolainen, lähetti ja kahden lapsen isä Helsingistä
10. Petteri Muukkonen, metsätutkija ja myöskin kahden lapsen ylpeä isä Keravalta
"

Sillälailla, ammattien perusteella mukavan oloisia miekkosia kaikki. Mielenkiinnolla odotan jos vaikka jostakusta saisi tulevaisuuteen lenkki-, tai vaikkapa sulkapallokaverin. Yllä olevasta voi myös päätellä, että meikäläiselle sattui yhdeksäs osuus. Siinä mielessä varmasti onnistunut valinta, että vain Petterille tulee ylimääräistä odotusta meitsiläisen hakiessa rasteja.

Se kyllä yllätti, että tässä tavoitellaan sijoitusta sadan sakkiin. Kuulostaa kovalta, mutta ilmeisesti joukkuetoverit ovat jopa viikottain käyneet lenkkeilemässä. Pakko todeta, että oma osuus on melkoinen arvoitus, onhan kyseessä ensimmäinen kilpailusuoritus tällä vuosikymmenellä, ja parhaat vuodet muutenkin oli joskus viime vuosituhannen puolella. Jaksamista vähän epäilen, massaa kun on nuoruusvuosista tullut keski-iän myötä sen viistoista kiloa. Pari kertaa olen kerennyt juoksemaan, kisamatka 11km taittui toissapäivänä keskuspuiston pururadoilla yli 80% juosten, joten ehkä tästä selvitään.

Jos totta puhutaan, niin pelottaa. Ei pitäis keski-ikäistyneiden miesten enää lupautua tällaisiin hullutuksiin, vaan pysyä kotisohvalla ryystämässä Sandelsia ja katsomassa futista.

Täällä Tuomas Mattila, Steniuksentie

P.S. Jos ei nyt ollu nuiva juttu, ni ei koskaan.

Tuhkaa turbiinissa

Tiedän, se on harvinaista...

NS: kovaa peliä Karlskronassa

Etelä-Ruotsissa sijaitseva Karlskrona on tänä keväänä varsin suosittu huippusuunnistusjoukkueiden leirikohde, lumitilanteen vaikeuttaessa suunnistusharjoituksia pohjoisemmassa. Nuiva Suomi lähetti toimittajansa paikalle ihmettelemään tähtiloistoa, ja tekemään huomioita harjoittelusta maailman huipulla.

Kalevan Rastin aina yhtä analyyttinen valmentaja Antti Harju tavoitettiin elementistään metsästä tarkkailemasta suojattiensa menoa. Kuinka joensuulaisten talvi on sujunut?

-Miehet ovat hyvässä kunnossa. Seurahenkeä on kuin Terällä parhaimmillaan, ja osanotto leireillemme on ollut talven mittaan runsasta. Talven leirisapluunana on ollut kovat harjoitukset, ja niitä olemme totta vie tehneet.

Entäpä sapluunan toimivuus, eikö riskit harjoittelun lirvahtamisesta liian kuormittavaksi ole olemassa, tultaessa kotimaan lumilta suoraan etelään juoksemaan maastossa kovaa?

-Toki näin on, mutta en näe tässä ongelmaa, kaikki tietävät tämän etukäteen ja ovat tulleet palautuneena leireille. Ensimmäinen leiri Portugalissa kolmine kisoineen saattoi tosin olla liian rasittava, tämän jälkeen moni oli viikon kipeänä. Bulgarian leiristä ei vastaavaa negatiivista rekyyliä kuitenkaan saatu, ja uskon nytkin miesten kestävän ohjelman vaikkakaan ei se helpolla tule päästämään.

Mikäpäs siinä uskoessa, joen miesten kuntohan on raastavan harjoittelun myötä tunnetusti timankia. Lukijoitamme varmaankin kiinnostaa, minkämoinen ohjelma huipuillenne on sitten rakennettu?

-Viisi kovaa harjoitetta neljässä päivässä, loppu täytereeniä. Ohjelmassa on mm. eilen juostu vajaan tunnin yöyhteislähtö, tämän päivän suunnistusintervallerit, huomisen keskimatkan kisa ja 3x2km yöpresuri sekä kaiken kruunava 11km yötestikisa sunnuntaina.

Huh huh, tässä vaiheessa toimittaja toteaa parhaaksi siirtyä takavasemmalle jottei joutuisi vastaavaan rumbaan vahingossakaan mukaan. Pian parkkipaikalla tuleekin hymyssä suin vastaan Hannu Airila, yksi kalevan luottomiehistä. Kuinka leiri on alkanut?

-Eilen suunnistettiin 11km yöllä 52 minuuttiin, harjoite olikin talven lenkeistä hitain. Niin hiljaa juostiin, että hyvä että jalat juuri ja juuri liikkuivat, ja kylmä oli kuin Pardaalilla vuoden 2008 Jukolan pitkällä yöllä. Tänään sitten tulin kesken pois, helppohan se on harjoitella kun aina keskeyttää.

Jaahas, taisi Hannu lyödä haastattelun lekkeriksi, sen verta velmu kaveri on kuitenkin kyseessä. Mutta sieltäpä saapuu silminnähden miehistynyt Simo-Pekka Fincke, joka tällä kaudella ensi kertaa kantaa punamustia värejä. Otetaanpa kommentit häneltäkin.

-Ei ole helppoa maastoa juosta, kun on kirmaillut alle Portugalin ja Bulgarian nurmipohjilla. Sellaselta mukkelikolta tuntuu, vaikkei maasto sinänsä pohjoismaalaiseksi kovin raskasta ole.

Naulan kantaan. Mutta ei toki KR ole ainoa, joka on laivannut huippunsa Ruotsiin. TuS:n junioreilta ei kommentteja saada, he kun ovat vasta starttaamassa täydessä suunnistuskeskittyneisyydessään. Veikkoja edustava Petteri Muukkonen sen sijaan kertoilee iloisesti kuulumisistaan.

-Harjoitteluni on tänäkin vuonna ollut muukkosmaista. Usein olen tehnyt kaksikin "muukkosreeniä" päivässä, seitsemänä päivänä viikossa. Nyt kunto tuntuu hyvältä, varmaankin tarttunut viikon takaiselta Joensuun leiriltä annos kulkupolitiikkaa minullekin.

Ei niin nuoren mutta ihan lupaava Petterin kommentteihin onkin hyvä päättää haastattelut, metsästä nimittäin virtaa toinen toistaan kovempaa tähteä /tähtöstä, silmiä rupeaa särkemään moinen loiste. Huomiseksi sitten aurinkolasit mukaan ja uusia tuulia haistellen.

Täällä Tuomas Mattila, Karlskrona city

Ei ollu tulos

nimittäin matkailujuttuu. Ei oo motii, ei irtoo, ei oo paloo, kyl tyä tiiätte. Ehkä sitten huhtikuussa taas, nyt on nimittäin edessä parin viikon Suomen loma. Pari asiaa nyt tuli kuitenkin mieleen, bloggailaan ny tännekin jotta saadaan meininki pysymään nuivana.

-Suunnistushammasta on ruvennut taas kolottamaan, näin yhden etelärinteen sulana. Sitten joulukuun ei ole lajia tullutkaan harrastettua, eikä täällä Norjassa edes karttoja ole katseltu kun karttamapit on jääneet kotiin. Noh, pääsiäisenä sitten taas, Karlskonaan vai mikä se oli on leiri varattu. Kuulemma legendaarinen KR tulee myös seudulle leireilemään, pitää varmaan ottaa nimmarivihko mukaan, ja kamera, jos vaikka pääsis jonkun staran kanssa kuvaan. Se olisi kyllä kaltaiseni keski-ikäistyvän kuntosuunnistelijan kauden kohokohta. Ja voihan niitä huippuja nähdä pääsiäislauantain Elitserienissäkin, itse ajattelin osallistua Öppetiin jos joku tarpeeksi helppo rata löytyy.

-Kun aurinko paistaa, ja se lämmittää keväiseen tapaan, ja on hankikanto, ja tällaisia päiviä on yksi tänä keväänä ollutkin, niin jos ei täällä ole parasta missään hiihtää, niin sitten ei ole, ja siellä missä on parasta missään, on sitten aika hälvetin hyvä hiihtää. Parit kuvat todisteeksi, noihin ku lisäätte mielessänne hankikannon ni ruvetaan olemaan lähellä viime sunnuntain keliä:

MM - patruunanamäen miehiä

Nuivan maanantain nuiva päätös on taas täällä. Tervemenoa, seuraavat jutut voi tälläkin viikolla jättää lukematta: hallikauden tuloksia - peruskestävyystestit - tuplaespresso & eplekake - Thriller - kornerissa suurmies E.C. Dahls. Ja sitten mennään, fasten your seatbelts, lähteenä aina luotettavat suunnistusblogit:

Leangen Ishallen, 3000m, Francois Gonon 8.37 (ekvivalentti 10km 31.13)
Leangen Ishallen, 3000m, Tuomas Mattila 9.27 (ekvivalentti 10km 34.14)
Pirkkahalli, 1500m, Timo Saarinen 4.26 rennosti (ekvivalentti 10km 34.22)
Any given day missä nyt päättää startata, 10km, Tuomo Mäkelä <32min
St. Moritz, 10km, Kenenisa Bekele 37min hiihtojumissa
Mokran PK-testi, 7,7km, Janne Weckman 34.40 (ekvivalentti 10km n. 35min)

Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä blogistikko on oikeassa, kunhan hiihtojumi aukeaa juilii Kenenisa taas alle 27min kymppejä ja Milan pitkällä yöllä viitisen minuuttia Nordbergia pataan. Ja siis ekvivalenttikympit on siis laskettu McMillanin juoksuvauhtikalkulaattorin avustuksulla, se löytyy internetistä ja on siis totta. Siis.

Pakko kyllä myös ihailla kartoitusprofessori Weckmanin väsymätöntä työtä harjoittelun saralla. Uusin innovaatio, PK-testi on suorastaan nerokas. Professorin suuria ajatuksia ei ulkomaantoimitus maisterispohjallaan varmastikaan syvällisesti ymmärrä, mutta insinöörijärjellä keksintö on brilliantti. Normaaliin testijuoksuunhan liittyy monia huonoja puolia: se aiheuttaa fyysistä pahaa oloa ja hengen ahdistusta, lihakset voivat mennä jumiin, liian kovana reeninä se voi sysätä kohti ylikuntoa ja toisaalta jos siihen passailee voi kysyä kärsiikö muu harjoitusohjelma liikaa. Kaiken tämän voi välttää juoksemalla testijuoksut vakioidulla PK-sykkeellä, josta voi sitten arvioida kunnon kehitystä! Kysyn vaan, miten kukaan ei tätä aiemmin keksinyt, esim. silloin hullulla kahdeksankymmentäluvulla jolloin kaikki juoksi kerran kuussa Pirkkolan 18km alle tuntiin. Se oli niin turhaa.

Jaahas, mutta pitäähän sitä parit kahvilakuvaukset laittaa taas eetteriin. Baklandet Skydstation:in talossa sijaitsee söpö pikku kahvila, josta saa itse jauhettua kaakaota, joka lämmittää mukavasti kylmän pakkaspäivän puraistessa poskia päiväkävelyllä joenvarressa. Solsidenin Choco Bocoon taasen kannattaa pistäytyä perhosen kokoisen räntälumen viuhtoessa valkoisenä seinänä päin näköä. Ota kirja mukaan, tilaa tuplaespresso sekä suussasulava eplekake ja irtaudu ympäröivästä maailmasta lämpimien tiiliseinien sisällä.

Ja vielä, jos kahviloissa tai baareissa käynti ei enää napostele, nähtävyydetkin on nähty ja lepopäivä, voi aina pistäytyä eläviin kuviin. Prinsen Kino ja Nova Kinosenter palvelevat tällä sektorilla, tarjonta on ihan hyvä. Kävinkin katsomassa Shutter Islandin, piti otteessaan koko kaksituntisen ajan. Tykkäsin, oli sitä trillaavinta trilleriä kyllä alusta loppuun, eikä missään vaiheessa ennalta arvattava. Jos joku haluaa kokeilla kanttiaan, vuokratkoon kelan ensi lokakuussa ensimmäisen syysmyrskyn aikoihin, ja menköön katsomaan yksin pimeälle mökille, mielellään saareen mikäli vain mahdollista. Hoh-hoijaa, onpahan taas juttua laidasta laitaan, noh kornerit vielä.

Korneri

Erich Christian Dahls, siinäpä oli mies paikallaan. Patruunasmäen miehiä näet. Perusti panimot, auttoi köyhät, pisti työväenliikkeet pystyyn, oli rikas muttei sika, og så videre.

Erich syntyi kauppiasperheeseen 1814 Trondheimissa. Isä Eric kuoli jo EC:n ollessa seitsemän vanha, ja konfirmaation jälkeen lähti EC britteihin Green Row Academyn kauppatieteitä lukemaan. Valmistuttuaan vietti hän kunnon porvarin tavoin muutaman vuoden Saksassa ja Ranskassa, ennen kuin palasi perhefirmaan töihin. Hyvän kauppavainun omaavana kasvatti hän Erich Dahls Ekken kylän suurimmaksi liikkeeksi.

Vuonna 1855 päätti EC pistää perhefirman rahoiksi, ja osti sokeritehtaan näillä masseilla. No panimohan sinne pistettiin, ja pian sai Trondheimista munchenilaistyylistä Bayernia, tummaa vehnäolutta. Pitkään säilyi Bayernin suosio, mutta 1900-luvun puolella alkoi pilsun voittokulku, nykyisillään onkin Dahls Pils peruskauraa. Sen voimalla syntyvät nusarinkin jutut, ei kai näin nuivia voi selvinpäin kirjoittaa, enkä kyllä usko että kukaan näitä ilman vahvaa / vahvahkoa humalatilaa viitsii lukeakaan.

Eteenpäin, sanois talonmies hangessa. Muuten oli EC tunnettu anteliaana, köyhäin asialle omistautuneena suurmiehenä. EC oli perustamassa Trondheimin työväenyhdistystä, Nordfjelste Kreditbankia, Trondheimin palokuntaa ja tutkimuslaitosta, ja vaikutti kulttuurielämässäkin Troendelag Teatterin johdossa useita vuosia. Ansiot huomattiin muuallakin, ja hänestä tuli Tanskan konsuli, istui 30 vuotta kaupunginhallituksessa sekä valittiin Danneborgin ritarikuntaan. Kuollessaan 1882 oli EC Norjan rikkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia miehiä.

EC:n perinnöstä on vieläkin merkkejä Trondheimissa, mm. E.C. Dahlsin mukaan nimetyssä puistossa. Vaan olut nyt on nykyisellään tanskalaisen Carsbergin ja sitä kautta varmaan Amerikan ahneiden eläkerahastojen hallussa, vaikkakin täällä pantua. Näin se kehitys kehittyy, kato.

Siinäpä maanantailta kaikki mainittava ja vähän enemmänkin, ensi viikolla lisää lässytystä.

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

MM - kapitalismin kourissa

Rahan ikeeseen, kapitalismin ahneisiin kouriin, siihen on tämäkin blogi nyt sortunut. Poissa on journalismin valtoimenaan rehottavat rikkaruohot, poissa taiteellinen joutilaisuus ja linnun lailla liihottava vapaa sielu, poissa kaikki kaunis. Tilalla kylmää laskelmointia, kassakoneen kolkkoa kilinää, työntekijäin raastavaa riistoa, häpeilemätöntä oman edun tavoittelua, julmaa piittaamattomuutta pienistä ihmisistä. Mitä seuraavaksi, Nuiva Meininki fanipaidat nuivalla pikseli-fontillamme kirjoitettuna? Eikö mikään ole enää pyhää?

Ja sitten perussetin pariin. Parit pubit on taas katsastettu, näistä tällä kertaa esittelyssä Goda Nabo ja Frakken. Vinkkejä vaimokkeen piristämiseksi kesän mm-reissulle. Hiihtokisojen tuloksia. Kornerissa Gamle Bybro. Siinäpä viikon aiheemme, matkailumaanantai palaa ansaitulta lomaltaan, palaa sinäkin.

---

Goda Nabo, tuo muutamaan otteeseen Norjan parhaaksikin valittu juottola, sitä todellakin on, nimittäin parhautta. Sijainti joen varressa saattaa monelta turistilta jäädä huomaamatta, mutta sisään löydettyään voi todeta löytäneensä sisään. Olutvalikoima on kattava kaksisataamerkkinen, tosin suomalaista olutta on turha etsiä. Näkyi siinä jokunen viskikin olevan pöydän takana. Ölsnacks on toistaiseksi vielä kokeilematta, mutta juustogratinoidut nachot on muodostuva melkoiseksi hitiksi kevään aikana.

Lankkulattia, matala ja vähän joka suuntaan vino katto, hirsiseinät, isot ja valkoiset kynttilät. Rännän valuessa ikkunoissa, vuoksen noustessa maininkeina tummaa Nidelvaa ylävirtaan joessa kelluvia jäälauttoja heilutellen, viskin kyynelehtiessä lasin pinnalla. Voi siinä vanhan merikarhun jo aikoja sitten haalistuneet muistot väkevöityä. Rion kuumat yöt, Kapkaupungin kaukaiset kapakat, Honolulun kaislavyöt, jamaikalainen rommi. Suurten merten suolainen tuuli. Those were the times.

Vaan mitäpä me maakravut moisesta ymmärtäisimme. Niinpä tuli myös tsekattua Frakken, joka mainostaa joka ilta elävällä musiikilla. Sinänsähän paikka oli käymisen arvoinen, perinteisen yökerhon ja peruskapakan lisäksi kompleksiin nimittäin kuuluu jazz-henkinen osio, jossa nytkin oli joku latvialainen pianisti soittelemassa ikivihreitä. On siinä enemmän henkeä kuin suomi-rokki baarissa, ja hyvin se veti. Aika lailla keski-ikäistyvää oli vaan yleisö, ja iso osa vieläpä suomalais-kansallisessa humalatilassa, mikä ei imartele mikäli itse on yhtään selvempipäinen. Todettakoon että Frakkenissa pääsee myös rahoistaan eroon myös paikallisella mittakaavalla aika helposti. Voi vaikka kokeilla paria Irish-Coffeeta, 103 NOK elikkäs n. 13 EUR tsipale. Olikin jo pankista soiteltu ettei enää mahdu rahat holviin, eli sikäli hyvä valinta.

Viime viikolla oli myös ulkomaantoimituksen laki- ja sisustuasiainneuvoja paikalla katsastamassa kaupungin tarjoamaa. Mikäli jollakulla arvon lukijoista on vaikeuksia markkinoida kesän mm-katsojakisareissua, voin nyt todeta asiantuntijalausuntojen nojalla Trondheimin tarjoavan monia mahdollisuuksia myös vaimokkeille. Kaikenlaisia ihania pikkupuoteja löytyy, joista saa paikan päällä käsin tehtyjä uniikkeja sisustuselementtejä. Erityisen suositeltava on Bakklandetin alue tois puol jokkee, värikkäitä puutaloja, kahviloita ja käsityökauppoja. Sopivasti on muuten Goda Nabokin samalla kadulla, joten alue tarjoaa jokaiselle jotakin.

Ja vielä vähän tylsää urheiluasiaa. Vertailin tässä muutamien suunnistajien talven massahiihtotuloksia. Päädyin seuraaviin tuloksiin ilman johtopäätöksiä:

Pirkan hiihto, M 90km P, 9. Timo Saarinen 5.04
Savonia hiihto, M 42km P, 9. Mikael Fabritius 2.08
Savonia hiihto, M 42km P, 10. Jonne Lehto 2.09
Vasa-loppet, M 90km P, 19. Martin Johansson 4.07
Finlandia hiihto, N 50km P, 1. Liisa Anttila 2.42
Finlandia hiihto, M 50km P, 464. Tuomas Mattila, 3.20

Me on hävitty tää peli.

Korneri
Trondheimin vanha silta, Gamle Bybro, rakennettiin osana Cicignon jälleenrakennus- ja puolustussuunnitelmaa 1685. Sillan paikka valittiin puolustuksellisin perustein, ja sillan rakennuskuluista vastasi itse kuningas Kristian V. Puusta rakennettu sillalla toimi kaupungin portti aina 1800 luvulle asti, ja sillä kerättiin tullimaksut. 1861 insinööri Carl Adolf Dahl suunnitteli sillan nykyisen version.


Sillalta on hieno näkymä Bryggeniin, joenvarteen täynnä vanhoja puisia varastorakennuksia, kuin Bergenissä tai Kööpenhaminassa ikään. Kaupungin yhdeksi tärkeimmistä maamerkeistä sillan tekee myös lykkens portal, hillityn koristeellinen puinen portti joka on saanut nimensä Oskar Hoddoerin valssista Nidelven stille og vakker du er. Aika klisheistä.

Lyhyestä virsi kaunis, lukijoita kiusataan lisää taas viikon päästä. Tämänviikkoisen jutun kuvitus saapunee painosta huomenissa.

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

Eddie Vedder is God!

Ei tarvittu ihan Matsumaista projektia, kun jo iskin itteni, jopa hieman aikataulusta edellä, onneni kukkuloille! Olo on ku pikkupojalla ja se jos joku on nättiä...niin nättiä. Siitä onkin kohta jo sellanen 15-20- vuotta, ihan miten nyt pikkupojan määrittelee. Henkisestihän siellä mennään edelleen. Polvikin on jo ihan hyvässä tikissä- kiitos Katjan! Voi olla, että tästä kiitollisuudenvelasta ei selviä pelkällä ravintolaillallisella. Kiihdyttelin ohituskaistaa vastaanottojonossa ja pääsinkin pian erittäin viehättävälle lekurille Helsinkiin. Vaivahan löytyi kuin löytyikin nilkasta, joka pamahti männä keväänä. Liikkuvuus oli nollassa ja käänti kahden asteen nilkkakulmasta eteenpäin polven ja lantion kieroon. Kyllä siitä voi tyhmempikin päätellä, ettei se hyvä juttu ole. Parin käsittelyn ja aktiivisen? oman jumpan ansiosta nilkka on nyt suht hyvin auki ja polvikivut Heikki Ikola-ohitte! Joka toinen päivä on pari seuraavaa viikkoa lupa juosta ja hyvä niin, koska tällä motivaatiolla ja varsinkaan kunnolla ei enempää pystyisikään räpiköimään.

Ainiin, vaihtoonkin tuikkasin paperit vetämään ja tän kuun aikana pitäisikin tulla tietoa onko ensi talven osoite Belfast vai ei. Kyllä se vaan olis perin hianoa päästä käymään. Tukka vaan oranssiksi, kampaajalla permanentti,jollai helvetin meikkipuikolla pisamia naamaan ja sekaan vaan! JAR! Kohta kutsuu Vuokatti ja perään Ylläs. Vielä kun jostain löytäis töitä ja sais kroonisen talouden taantuman käännettyä, niin asiat ei vois olla paremmin. Ei tietty kaikkea kerralla, niinhän se menee notta joko pohjalla tikissä tai onnellinen läski.


Ei tarvittu ihan Matsumaista projektia, kun jo iskin itteni, jopa hieman aikataulusta edellä, onneni kukkuloille! Olo on ku pikkupojalla ja se jos joku on nättiä...niin nättiä. Siitä onkin kohta jo sellanen 15-20- vuotta, ihan miten nyt pikkupojan määrittelee. Henkisestihän siellä mennään edelleen. Polvikin on jo ihan hyvässä tikissä- kiitos Katjan! Voi olla, että tästä kiitollisuudenvelasta ei selviä pelkällä ravintolaillallisella. Kiihdyttelin ohituskaistaa vastaanottojonossa ja pääsinkin pian erittäin viehättävälle lekurille Helsinkiin. Vaivahan löytyi kuin löytyikin nilkasta, joka pamahti männä keväänä. Liikkuvuus oli nollassa ja käänti kahden asteen nilkkakulmasta eteenpäin polven ja lantion kieroon. Kyllä siitä voi tyhmempikin päätellä, ettei se hyvä juttu ole. Parin käsittelyn ja aktiivisen? oman jumpan ansiosta nilkka on nyt suht hyvin auki ja polvikivut Heikki Ikola-ohitte! Joka toinen päivä on pari seuraavaa viikkoa lupa juosta ja hyvä niin, koska tällä motivaatiolla ja varsinkaan kunnolla ei enempää pystyisikään räpiköimään.

Ainiin, vaihtoonkin tuikkasin paperit vetämään ja tän kuun aikana pitäisikin tulla tietoa onko ensi talven osoite Belfast vai ei. Kyllä se vaan olis perin hianoa päästä käymään. Tukka vaan oranssiksi, kampaajalla permanentti,jollai helvetin meikkipuikolla pisamia naamaan ja sekaan vaan! JAR! Kohta kutsuu Vuokatti ja perään Ylläs. Vielä kun jostain löytäis töitä ja sais kroonisen talouden taantuman käännettyä, niin asiat ei vois olla paremmin. Ei tietty kaikkea kerralla, niinhän se menee notta joko pohjalla tikissä tai onnellinen läski.

Ois jääny tilannekatsaus niin kovin lyhykäiseksi, että pakko laittaa sama raina kahteen kertaan. Jalopeurakin rustaa nykyään päivittäin sellasta novellia, että sen lukeminen ottaa kauemmin ku sunnuntain hesarin. Vaikkei mulle edes tule lehteä! Että voi olla pää huonosti hartioilla! Talvipäivätkin oli ja meni, muttei niistä sen enempää ettei perheen pienimmät tavaajat saa traumoja...

MM - Isoo vihaa

Tervettä pöytään täältä Nusarin iltavuorosta. Paljoa ei ole tapahtunut, mutta käsitellään nyt sitten vaikkapa hiihtelyitä kielletyllä alueella, paikallista seurahenkeä, ylimielisten norskien olympialaisia sekä kornerissa Kristianstenin linnoitusta.

Tosiaan, sukset kannattaa sitten ottaa mukaan tänne, jos sattuu ennen juhannusta tulemaan leirille. Siihen asti on kuulemma ihan hyvin mahdollista että ihan hyvin voi olla lunta, ainakin hyvissä maastoissa jotka sijaitsee vähän korkeammalla. Hiihtopaikoista voinkin varauksetta suositella Storheia - Bosbergheia - Elgesehytta aluetta Bymarkassa. Sellasta hauskasti kumpuilevaa metsänrajan tienoilla kiemurtelevaa latua satunnaisen hyvillä maisemilla, parasta parhautta. Elgsethytassa voi sitten käydä nauttimassa eväsleivät ja termarista kahvia, setä tykkää.



Jos sattuu olemaan innostunut penkkihiihtäjä, kannattaa myös käydä fiilistelemässä vuoden 1997 mm-latuja Granåsenissa. Pitkää hiihdettävää nousua, latujen varsissa on vielä kyltit mistä mikin matka meni, jos haluaa vaikka käydä rekonstruoimassa Myllylän voiton viidelläkympillä. Joo olihan se satsis, mutta miksei ois olleet muutkin.

Tuleville mm-kävijöille pitää kyllä sanoa pieni varoituksen sana, alue on nimittäin juurikin sama missä varsinaisten suunnistuskisojen finaalit tullaan pitämään. Samaten sprintin finaalimaastot on tullut katsastettua, pakko oli käydä Kristianstenissa hankkimassa aineistoa korneriin. Kunnon suunnistajan tavoin blogijutut itse harrastuksen edelle, kieltäydyn kunniasta ja en siis osallistu kisoihin. No karsintoihin voin osallistua, jos osallistujat muuten uhkaa käydä vähiin.

NTNUI:n ratavedotkin tuli katsastettua, jäähallin perin kulmikkaalla radalla. Sakkia oli kuin Veikkojen Vierumäen pyramiitti-vedoissa konsanaan. Eli kaikille kahdelle radalle, ja moneen junaan. Joku kymmenisen miestä pyyhki meikäläisellä wannabe-tartania, mikäs sen siistimpää. Ei ne ihan tuulesta temmattuja sitten ne NTNUI treenilegendat olekaan, ja tiistain mäkivedoissa kuulemma käy vielä enemmän porukkaa. Pitänee katsastaa.

Jaaha, eläimellistä karjuntaa rupesi kuulumaan naapurista, Nortti voitti olympiakultaa. Muustahan täällä ei ole puhuttukaan, ennen kisoja hehkutettiin että se voi voittaa kaikki matkat. No joku roti. Jotenkin ruvennut norskien menestys täällä ärsyttämään, töissä ne aina hehkuttaa että tänään tulee kaksi kultaa. Illalla voi sitten todeta että näin myös kävi. Jääkaapissakin aina Petter, Emil & kumppanit tuijottaa vastaan, kun ihan vaan kostoksi siirryin Norjan kannatusjäseneksi ja syön kolmatta viikkoa heja Norge -jugurttia. Että ei siinä Suomen yksi kouruhopea ja mahdollisesti vielä voitettava naisten lätkäpronssi tällaista vanhan kansan jarrua paljoa lämmitä.

Korneri

Kornerissa on tällä kertaa esittelyssä Kristianstenin linnoitus. Trondheimin palon jälkeen vuonna 1681 päätti nimittäin kenraali Johan Caspar von Cicignon rakennuttaa linnoitukseen suojaamaan Trondheimia idästä käsin tulevilta hyökkäyksiltä. Kuten nimestä voi päätellä, oli Cicignon luxemburgilainen sotilas, joka kuitenkin rakensi uraansa Tanska-Norjan palveluksessa vastaten tuohon aikaan Norjan linnoituspolitiikasta. Tekipä hän sitten em. palon jälkeen myös Trondheimin uuden kaupunkisuunnitelman, ja niinpä Cicignon suosima barokkityyli on edelleen hallitsevassa osassa Trondheimin arkkitehtuuria.


Mutta takaisin itse linnoitukseen, se valmistui nopeassa aikataulussa 1685. Toimivuutensa se osoitti vuonna 1718 torjuessaan ruotsalaisten piirityksen Suuren Pohjan Sodan (1700-1719) pyörteissä. Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n nouseminen vasta viisitoistavuotiaana valtaan 1697 pohjusti sotaa, kun naapurivallat huomasivat tilaisuutensa tulleen suurvallan kurittamiseen. 1699 syntyi liittouma Ruotsia vastaan, johon kuuluivat mm. Puolan kuningas August II Väkevä, Tanskan kuningas Fredrik IV ja Venäjän tsaari Pietari Suuri. Oli Kaarlellakin sentään liittolaisia, mm. Turkin sulttaani Ahmed III, ja kasakka Ivan Mazepa. Sota siis riehui parisenkymmentä vuotta, ja sen aikana Ruotsi menetti merkittävästi suurvalta-asemaansa. Käkisalmen läänin, Viron, Inkerin, Liivinmaan ja Karjalan Ruotsi menetti Venäjälle, Saksan alueensa Länsi-Pommeria lukuunottamatta Preussille ja Hannoverille sekä tullivapautensa Juutinraumassa Tanskalle.

Suuren Pohjan Sodan aikana koettiin myös Suomessa Ison vihan aika, kun venäläiset miehittivät maata, mm. hävittäen kymmenen peninkulman leveydeltä Pohjanmaan, tappaen miehet ja vieden orjiksi naiset ja lapset, yhteensä jopa kymmenen tuhatta suomalaista. Nykykielellä kai kansanmurha. Häijyy oli touhu noihin aikoihin, Suomen maassakin.


Jaahas, taas lipsuttiin. 1718 siis Ruotsin joukot yrittivät vallata Troendelagia kenraali Armfeltin johdolla, Kaarle XII ollessa etelämmässä Norjassa ominen joukkoineen. Armfeltin joukot piirittivätkin Kristianstenia, mutta rupesivat huollon takkuillessa kärsimään nälästä ja taudeista. Kun Kaarle XII sitten kuoli taistelussa Etelä-Norjassa, joutui ennen niin maineikas Armfeltin johtama karoliini-armeija perääntymään vuorten yli Ruotsiin. Tästä tulikin karoliinien kuolinmarssi, kun armeija joutui poikkeukselliseen lumimyrskyyn tunturialueella, ja 3000 miestä kuoli pakkaseen, näistä 2/3 suomalaisia.



Sittemmin Kristianstenin linnoituksella onkin ollut rauhallisempaa, linnoitus poistettiin sotilaskäytöstä 1816, siitä lähtien se toimi palotornina. Tosin 1940-45 Natsi-Saksan miehittäessä Norjaa, suoritettiin siellä norjalaisten vastarinta-sissien teloituksia. Nykyisellään linnoitus on yleisölle vapaa, ja siellä 1997 avattu museo on avoinna yleisölle kesä-elokuussa. Voipa kaupungissa kuulla kunnialaukauksiakin ammuttavan Kristianstenistä, esim. kuninkaallisten perheenjäsenten syntyessä.


Hohhoijaa, siinä historiapläjäyksemme tällä kertaa. Ensi viikolla MM onkin tauolla, on parempaakin tekemistä, kuten esim. romanttiset illalliset siellä Cafe Blåbaerissa. Palataan kahden viikon päästä kanavalle, luvassa lisää pikku-nuivaa lätinää ilman punaista lankaa.

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

vuodatus.net

NS:n järjestämään ystävänpäivän kirjoituskilpailuun toivottiin elämäniloisia tarinoita ystävyydestä, välittämisestä ja huolenpidosta. Vain tämä saatiin. Kilvan voittaja ei siis välttämättä ole paras, vaan saattaa ainokaisena olla huonoinkin kilpailuun saapunut novelli. Nusarin toimitus pahoittelee heikkoa tasoa, ja pohtii perinteisen kilvan lakkautusta.

Kaupungilla on hiljaista, vain muutama krapulainen haamu kulkee vastaan. Keskellä tietä on silmälasit kallellaan, mustat, naisten. Löytänevät omistajansa taas viikon päästä aamuyöstä. Suksipussi hankaa olkapäätä, ja taustalla varis raakkuu kuin tulevaa ennustaen. Jäinen ylämäki alkaa, hiekotusauto tulee onneksi vastaan, voisi muuten jäädä mäki kapuamatta. Vaikka eipä se auttaisi, käveltävä on. Saatana kun bussit kulje sapattiaamuisin. Vettäkin ripsii hiljalleen, on siinäkin hiihtokeli.

Kisapaikalla on jo melkoinen hyörinä käynnissä. Suksia testaillaan ja voitelupakkeja tutkitaan. Siellä täällä myös kaasupoltin humahtaa käyntiin. Latu vaikuttaa olevan liipalla, ja lämpötila reilusti plussalla, liisteriä alle. Sinänsä helppo valinta, universaali ainokaisena saa mennä suksen pohjaan. Suksiakin on vain yhdet, naarmut toimii vesiurina. Vaihtoehdottomuus on helppoa elämää, sen kun menee vaan kun ei muutakaan voi.

---
Happo puristaa sormenpäihin asti ja vangitsee reidet, hengitys takertuu kurkkuun. Olo on kokonaisvaltaisen kaamea. Startti on tapahtunut jo useampi kilsa takaperin, paikka eturivissä oli virhe. Samoin alkuvauhti. Ylämäki hellittää vihdoin, mutta ei alamäki armoa anna, vaikka sitä anoisikin. Edelleen miehiä viuhtoo ohi, luisto on ihan hyvä, mutta ei tarpeeksi. Pidosta voi vielä sanoa samaa, vaan ei kauaa. Menee siinä pari naistakin. Ylpeys on nieltävä samaa tahtia vauhdin kanssa. Laskun jälkeen suunnataan uuteen nousuun, edelleen ilma on paksua hengitettäväksi.

Lähestyttäessä Vintervattnettia rupeaa hiljalleen helpottamaan, eivätkä ohi menevät selät enää karkaa samaa tahtia. Työntö kerrallaan, pehmeä latupohja antaa sauvojen alta väliin periksi. Yht äkkiä tumma taivas rupeaa työntämään tiskirättiä naamaan, kuin muistuttaakseen, että päivä ei ilmaisia lounaita jakele. Ladun korkeimmalle kohdalle on kuitenkin jaksanut jäädä muutama katsojakin, heja heja! Kirirahat lienee jaettu vartti sitten, silti ensimmäisen kympin täyttyminen lämmittää mieltä, loppu ei yhtä murhaavaa profiilia tarjoa.


---

Tasainen tarpominen jatkuu, potku potkusta, työntö työnnöstä. Langdalenin haarakäyntinousun päällä taivas repeää, ja aurinko näyttää loistoaan hetken aikaa. Latu rupeaa olemaan pehmyttä, luisto kadoksissa, pito jäänyt matkan varrelle. Kympin verran edessä vilkkuneet selät alkavat kaikota, ja takaryhmistä lähteneitä veteraaneja suihkii ohi. Juoma-asemalla kelpaa aiemmasta poiketen myös puolikas banaani, jos se vaikka toisi apinanraivoa loppumatkalle. Miestä vaihtopenkiltä tässä enemmän kaivataan.

Kolmenkympin kohdilla se tapahtuu. Vatsat kramppaa. Tässä olen enkä muuta voi, kymppi jäljellä josta vitonen ylämäkeä. Pito: loppu. Luisto: loppu. Hartiat: loppu. Tasatyöntö: loppu. Mies: vituttaa. Ei auta jäädä haaveilemaan, miestä sähisee koko ajan ohi. Juomapaikalta kaurakeksi vatsalaukkuun, ja hontelosti eteenpäin.

Kilometrit on pitkiä loppuun ajetulle. Ei ne vähene saati lopu, vaikka toisinaan vaihtuvatkin. Sumein silmin, horjuvin työnnöin. Pariin otteeseen sukset sotkeutuvat haarakäyntiin. Ylös ladun pinnasta on vaikea päästä, kuinka se voikin olla näin hankalaa. Pari suomalaista voimasanaa sihahtaa hankeen, taas mennään. Ohitse lykkiviltä rupeaa herumaan sääliviä katseita. En ehkä sääliänne kaipaa, ei lakkaa tuska milloinkaan. Vaan eipä ole muillakaan enää urheilu juhlaa, tyhjiä katseita, kivusta irveenä olevia kasvoja, kingertäviä tasatyöntöjä. Kaikki ne loittonevat silti.

---

Taivas roikottaa täällä edelleen harmaita pilviä alhaalla, kuin sipanneen ajatuksia. Starttipelto on vieressä, maaliin enää puolen kilsan laskettelu. Varovainen tasatyöntö, sisäelimet muljahtaa taas oudoille paikoille, pakko pysähtyä venyttelemään. On sitä ennenkin loppusuorilla venytelty.

Vihdoin alittuu maalilinja. Kohtalotoveri kyselee kelloa, katson sitä mutten tajua onko aikaa mennyt 2.50 vai 3.50. Väliäkö sillä. Hittolainen, kyllä norjalaiset osaa, täällähän on olutta maaliintulleille. Mieli kirkastuu hieman, kannatti sittenkin lähteä. Pilsu kouraan, pitkä ja virkistävä kulaus nuutuneeseen suuhun.

Alkoholitonta - saatana.

Maalipaikalla käy edelleen sama kuhina kuin ennen kisaakin. Tuloksia vertaillaan, kisakuulumisia vaihdellaan ja kisan kulkua kerrataan. En moisesta nyt välitä. Kuivat kamat päälle, ei tosin kuivia sukkia jotka ovat unohtuneet aamulla. Suksipussi olalle, reppu selkään sekä häntä koipien väliin, ja kohti kaupunkia.

Laserkeilaus osana suomalaista kartoitusperinnettä

Koska Nusarin aihepiirit alkavat karata liian kauaksi toivotusta nuivuuden tasosta, on toimitukseemme kutsuttu haastatteluun "karttaprofessori" Janne Weckman.
Nettisivuillaan hän kertoo tehneensä kartat mm. Jukolan Viestiin 2011 ja muutamaan SM kilpailuun, eli vähintään kansallisen tason kartoittajasta on kyse.

Avaan pelin kysymällä ensialkuun kuinka luminen talvi on vaikuttanut kartoitukseen?
"Joulukuun alun jälkeen en ole maastokartoituksia päässyt tekemään. Ensinnäkin lumihangessa tarpominen olisi tällä hetkellä varsin työlästä, ja sen lisäksi lumivaippa peittää kivet, avokalliot, polut ja oikeastaan ihan kaiken, niin että aikalailla arvailuksi menisi jos sieltä jotain kohteita yrittäisi tunnistaa."

Aika nuivaa, eikö vain? No, onkos sitten jotain mitä kartantekijä voi näin talvisin tehdä?
"No mitäs tässä, nettisivuja oon väännelly ja paitoja myyny. Kätsärin pelaaminen on lähellä sydäntä. En tiedä auttaako se kartan tekoon paljoa, mutta ihan kivaa se on. Tai voihan siinäkin käyttää ocadia, jos haluaa konvertoida omia maastoja."

No niin, siinä tuli joitain toimittajalle entuudestaan tuntemattomia termejä. Nyt aletaan ihan selvästi olla oikealla linjalla. Kutitetaanpa vielä lisää. Mitäs mieltä karttaprofessori on ns. laserkeilauksen käytöstä suunnistuskartoituksessa?
"Hienoa, että kysyit. Olen nimittäin tutustunut aiheeseen tilaamalla Maanmittauslaitokselta pistepilveä ja kehitellyt tekniikkaa aineiston käytöstä pohjakarttana. Voisin oikeastaan valottaa asiaa näyttämällä muutaman kuvan. Asian havainnollistaminen pelkän tekstin voimin voisi olla liian nuivaa, jopa tälle palstalle.


Tässä ensimmäisessä kuvassa on ns. varjokuva, jossa on mukana kaikki heijatuneet laserpulssit. Niinkuin nähdään, (jopa tästä suhteellisen huonoresoluutioisesta esimerkistä) on kuvasta helppo erottaa jopa yksittäiset puut. Lähes sama kuin katsoisi siis mustavalkoista ilmakuvaa. Keskellä erottuu selvästi iso oja ja ylhäällä kaksi hakkuuaukkoa.



Toisessa kuvassa on poistettu kasvillisuudesta heijastuneet pulssit, eli toisinsanoen siinä näkyy pelkkä maanpinta. Kuten nähdään, siitä erottuu jo ihan mukavasti mm. pienet metsän keskellä menevät ojat ja jyrkät rinteet. Varjostuksen suuntaa vaihtamalla saadaan eri suuntiin olevat kohteet paremmin näkyviin.





Tähän kuvaan on sitten laskettu käyrät maastomallista. Tämän laskennan tietokone tekee automaattisesti. Erilaisia parametreja on mahdollista toki antaa, jotta saadaan sopivasti yleistetyt käyrät. Kuvassa käyräväli on 1,25m.







Ja tässä lopullinen kartta. Kuten nähdään laserkäyrät ovat lähes oikein, mutta paljon yleistystä on vielä tehtävä, jotta kartta on luettava. Myöskin kivet, pistekumpareet ja muut pienet kohteet on mahdotonta erottaa varjokuvista luotettavasti. Toisinsanoen maastokartoitus vaatii yhä edelleen suurta ammattitaitoa, mutta peitteisiltä alueilta käyrät ovat huomattavasti stereotulkintaa tarkemmat."


Asia selvä. Eli voisitko tiivistää mitä tämä kaikki tarkoittaa?
"Sitä, että stereokartoitus on pian kartoitushistoriaa yhdessä piirtokonseptien kanssa. Hinta-laatu suhde laserkeilauksen käytössä on aivan toista luokkaa, varsinkin jos maasto on jo maanmittauslaitoksen keilaama. Tarkoitan siis sitä, että keilaamista varten ei välttämättä tarvitse erikeen pukata lentokonetta taivaalle. Tämän hetken tilanne mml:n keilauksista löytyy täältä. On tietysti mahdollista käyttää myös ilmakuvia yhdessä laserkeilausaineiston kanssa, mutta ne maksavat aina lisää, eli on arvioitava onko niistä saatu hyöty tarpeen."

Hieno homma. Voiko enää nuivemmaksi mennä. Kerrotko vielä niille harvoille, jotka ovat tänne asti jaksaneet kahlata, että kuinka kevät tästä etenee?
"Tarkoitus olisi lähteä Maalikuussa Sveitsiin vääntämään muutama kartta ja avaamaan kisakausi Sveitsin yömestiksissä. Harjoituskausi on mennyt sen verran nausteeseen, että odotan aika helppoa voittoa. Ei kai tuolla keskisessä Euroopassa kukaan oikeasti osaa suunnistaa..."

Nusarin toimitus kiittää haastattelusta, tarjoaa yhden sisu pastillin ja vieläpä kyydin lähimmälle bussipysäkille.

MM - Deeper Lover

Oikein hyvää viikon alkua rakkaat kuulijat, ja tervetuloa matkailumaanantain pariin. Raflaavan otsikkomme takaa löytyy tänään mm.: Marka rundtia ilon kautta - romanttiset oluet & äijämäiset pitsanpalat - pyhän Olavin revolverihaastattelu.

Alkuun on kuitenkin jatkettava vielä teemasta norjalaiset ulkoilmaihmisinä. Olen nimittäin hämmentynyt siitä, kuinka asiantuntevasti täällä puhutaan kestävyysurheilusta. Siis siviilitkin. Kaiken huippuna mainittakoon firman ruokalassa käyty sivistynyt keskustelu pyramiidi-vedoista. Ero Suomeen on jonkinmoinen, siellä näet siviilit osaa just kysyä että onko tullut käytyä Jukolassa, jos kuulevat että suunnistaa. "Ai on vai, voititko?" Mitä tollaseen sitten vastata. "Kerran satuin hirveellä munkilla voittamaan, muuten oon hävinnyt, viimeksi niin että vieläkin hirvittää." "Aijaa, mekin sillon vuonna -68 oltiin komppanian mestaruuskisoissa kolmansia sen ratsumies Omarin kanssa, kumisaappailla juostiin että marssikompassit vaan vikisi, joukkueenjohtaja oli että nyt te perkele tempun teitte, kuntsarit saatiin..." Että sillä tasolla suomalaissiviilien keskuudessa.

Viikon tapahtumista ainut maininnan arvoinen lienee jo aiemmin hehkutettu hiihtokisa Marka rundt. Tulokset on taululla. Jottei matkailumaanantai kuitenkaan lipsuisi perikaakkolaisen masentelun puolelle, taidan laittaa siitä oman jutun ilmoille kunhan moti syttyy. Koska MM tapaa lähestyä asioita ilon kautta, listattakoon tapahtuman huippuhetket:

1. Aurinko paistoi kymmenisen minuuttia.
2. Kävin Burger Kingissä aika mojovalla aterialla heti kisan jälkeen.

Eteenpäin. Pari paikallista kuppilaakin on taas tiedusteltu. Bar Blåbaer on yksi niistä Solsidenin trendikuppiloista, lieneekö jopa trendikkäin, tai ainakin se tuntuisi aina olevan likimain täynnä. Lehden lukuun oluen seurassa paikka ei sovellu, valaistus on turhan heikko. Sen sijaan nuorille pareille Nuivameininki suosittelee ravintolaa romanttisten iltojen viettoon, suuri puilla lämpiävä pitsauuni ja kynttilät luovat tunnelmaa. Miksei myös leppoisaan illanistuskeluun, ja voihan sitä mennä terassillekin vilttien alle maistelemaan vinettoa.

Aivan toinen maailma sen sijaan on Peppes Pizza joenrannassa. Sinne kannattaa mennä äijäköörillä pitkän reenipäivän jälkeen, täyttämään tirisevän pitsan ja virkistävän oluen (tai kahden) kokoista aukkoa mahalaukussa. Amerikkalaistyylisistä lätyistä voi suositella ainakin Deeper Lover:ia, tai tulisemman ruuan ystäville Rio Grandea. Aijai, hyvää oli. Natiiveille paikka lienee vielä kohtuuhintainen, ja köyhänhän ei tänne kannata matkustaa ollenkaan, menköön vaikka Portugaliin. Hah, sainpas suolattua puolta suunnistavasta Suomesta, jos se vaikka vähän sulattaisi jäätä kommenttiboxista . Toimiihan se maanteilläkin. Tajusitko?

Kaikkia muuten varmaan kuumottaa aikaste paljon missä nämä kaikki maanmainiot mestat sijaitsee. Tästä eteenpäin sen voikin käydä katsomassa seuraavasta linkistä:Linkki . On nimittäin nykyisellään täyden palvelun matkailublogi.

Kulttuurikorneri

Korneri käsittelee tällä kertaa Pyhää Olavia ja Nidarosdomenia. Pyhä Olavi eli Olav II Haaraldinpoika oli Tryggvasonin tavoin Harald Kaunotukan pojanpoikia. Jo 12-vuotiaana hän lähti viikinkilaivalle päällikön oppiin, ettei olisi syntynyt kultalusikka suussa. Nuoruudessaan olikin Olavi menestyvä viikinkipäällikkö herättäen kauhua Itämerellä, Tanskan rannikolla sekä ajan muodin mukaan Englannissa, missä ryöstettävää riitti. Ollessaan kahdenkympin vanha 1015 tuumasi hän olevansa valmis valtaan, matkasi Norjaan ja otti kuninkaan tittelin Eerik Jaarlilta.

Normandiassa oli Olavi aikanaan ryhtynyt kristityksi, ja ryhtyikin nyt levittämään uskoa miekan avulla. Paikalliset pakanat eivät tästä tykänneet, ja kun Olav vielä kiristi verotusta inhimillisyyden rajoille, kylpi hän melkoisessa epäsuosiossa. Niinpä oli Tanskan kuninkaan Knuut Suuren 1028 helppo homma valloittaa Norja, ja Haaraldinpoika joutui maanpakoon Novgorodiin. 1030 yritti hän vielä vallata maitaan takaisin, mutta Olavin maanmiehet kääntyivät entistä tyranniaan vastaan, ja hän kuoli Stiklestadin taistelussa 29.7.1030.


Mitäs tämä nyt sitten liittyy mihinkään? Noh, Olav haudattiin Trondheimiin, ja julistettiin pyhimykseksi vain vuoden kuolemansa jälkeen. Norjakin rupesi sitten hiljalleen kuitenkin kääntymään kristityksi, ja niin vaan kävi että entisestä epäsuositusta hallitsijasta tuli Norjan suojeluspyhimys. Hautapaikalle pystytettiin järkälemäinen tuomiokirkko Nidarosdomen, jota rakennettiinkin 1070-1300. Kaikkien kunnon kirkkojen tapaan on Nidarosdomen palanut useaan otteeseen, korjattu ja fiksailtu vähän sieltä täältä, mutta viimeisimmän restauroinnin jäljiltä nyt täydessä loistossaan.

Nidarosdomen ja Pyhän Olavin hauta olivat muuten pohjolan katolisina aikoina suosittuja pyhiinvaelluskohteita. Niihin aikoihinhan pyhiinvaellusten keskeisimmät kohteet olivat pohjoisessa Nidaros, etelässä Rooma, idässä Jerusalem ja lännessä Santiago de Compostela. Että jos yhtään on pyhiinvaeltajan verta, niin apostolin kyyti alle ja tänne.

Lisää hajanaisia tarinoita viikon päästä.

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

Missä me oltiin eilen ja olinko mäkin siellä?

Tein ehkä uran parhaan salaatin ittelle. Löysin leivän päällekin alekorista Milanon paistia ja jotain taivaallista juustoa, jonka nimeä en osaa lausua saati kirjoittaa!? Kaapista kylmää olutta kyytipojaksi ja ei muuta ku heittäytyy Bridget Jonesin juonikuvioihin...hetkinen- SEIS!- RAUHA! Noh, tähän se kuitenkin ajatti homoa tahi ei. Vierumäellä meni pari päivää. Muucgkenstein näyttäs melko ylivoimaselta. On mullakin moni tuiki tärkeä ominaisuus tässä kehittynyt. Jos ei ihan johtavalle tasolle, niin vähintään piirikunnallista. Rinnalleveto, joka ennen ollut ihan lapsen kengissä, alkaa osoittaa kausaalista kehitystä, mutta suorastaan räjähdysmäinen kehityspiikki tapahtui kuitenkin viime viikolla Jiven ja tsa tsa tsaan askelten saralla. Hiihtotikin tilasta ei ole mustaa valkoisella, mutta eiköhän tuo selvinne ensi lauantaina Savonia- hiihdossa. 40km pardaalia viime kesän juko- maastoissa luulisi olevan näille siimoille puhdasta nautintoa, NOT! Ei ihan meisterchaftin laturetkelle tule rohviililtaan vastaamaan.

Kaveri alko tossa mun henkilökohtaseksi lemmentohtoriksi. Yritän parhaani mukaan imeä oppia vähän samaan tapaan ko Jeesukselta noissa suunnistukseen liittyvissä asioissa. Vielä ei ole mitään merkittävää muutosta statuksessa, mutta ehkä jo 10 päivän päästä Jyväskylässä talvipäivillä murjasen ronssin kylkeen. Luultavasti pääsee ainakin Jiven ja rumban tahdissa lantijjoo vetkuttammaan. Viimeistään kesäksi pistän samanlaisen projektin päälle, mikä matsullekin oli niin kovin hedelmällinen.

Jotain tylsempää loppuun...Rustolääkityksestä saati kortisonista ei oo ollu mitään apua.Kävin tänään röntgenissäkin. Tiedä sit löytyykö sieltäkään mitään, tuskin. Pointti kuitenkin se, että melkoisesti alkoi siellä sairaalassa ahdistamaan. Tuli taas sellanen fiilis, että sinne sitä sitten kuitenkin jokainen joskus päätyy muiden hoivattavaksi. Hyvällä onnella ymmärtää jotain. Tai ehkä parempi olisi, ettei. Mä en haluu enää sairaaloihin. Hitto hävetti ihan- siellä oli oikeesti vanhoja ja sairaita ihmisiä ja mä jonkun haimasen polvivaivan kanssa, joka nyt sitten estää jonku juoksemisen. Noh, saipahan taas vähän aspektia omiin ongelmiin. Melko pieni se on se oma tontti. Onneks Bridget Jones meni tauolle, meinas pulkka karata tän jutun kans. Onneks sentään sataa lunta, eipähän käy juokseminen kykenevillekkään liika helpoksi- toivottavasti liukastutte kaikki ja reväytätte nivusenne!!

MM - tarujen mailla

Täällä taas. Mitään kovin erikoista ei viikossa ole ehtinyt tapahtua, mutta vedetäänpä nyt pikakertaus ennen kuin siirrytään kulttuurikornerin pariin.

Hiihtotouhuja olen vähän viritellyt käyntiin. Paikalliseen hiihtoerämaahan Bymarkaan pääsee parillakin bussilla, aluen tarjoaa oivalliset mahdollisuudet sekä raatelevaan tempohiihtoon että sielua lepuuttavaan langturiin. Ajattelin myös ilmoittautua ensi sunnuntaina käytävään Marka rundtiin, lienee sopivaa harjoitetta Finlandiaa varten. Bymarkan hiihtobaanoista sanoisin, että hyvät on ja mäkeä riittää, joskin ladut ei aina (=juuri koskaan) mitään rautatiekiskoja ole. En myöskään suosittele voitelemaan suksia keskustan kelin mukaan, on mahdollista että liisterit jäätyy pohjiin ja joutuu tulemaan häntä koipien välissä takaisin. Ei sillä että mulle tällaista sattuisi, sillä tiedän varsin hyvin että ylempänä on kylmempää, ja hiihtokelikin voi olla toinen. No totta kai näin kävi, sehän tässä korpeaakin, ei niillä lankuilla olisi hiihtänyt enää Mietaakan!

Phuh. Olen tässä tullut huomanneeksi, että norskit todellakin ovat ulkoilmakansaa. Kotimaassa kun on tottunut, että jos nuorukaiset ulkoilemaan talvisaikana menevät, on kyseessä painovoiman avulla tapahtuva lökäpöksyurheilu. Täällä sen sijaan kun ootellaan skibussia, kainalossa onkin murtsikat ja selässä reppu täynnä evästä. Parikymppisillekin näyttäisi näet olevan kuuminta hottia villapaita päällä hiihdetty langtur. Myöskin kahvilat antavat mahdollisuuksia reippaalle ulkoilmaelämälle, niissä kun on terassit auki myös näin talvisaikaan, jotta kunnon turskanpurijat pääsevät nauttimaan minttukaakaotaan tai Dahls Pils:iään vapaan taivaan alle. Eikä kelit vielä mitään terassikelejä ole olleet, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Solsiden på natt

Jonkinlaista yleiskuvaakin kaupungista on ruvennut jo muodostumaan. Sanoisin että ihan hauska city, keskusta sellaista Eira-tyyppistä vanhaa ja tyylikästä kivitaloa, loput rinteessä olevaa puutaloaluetta, vähän kuin köyhän miehen Hovinsaarta. Meikäläisen asuinalue Solsiden sitten onkin vastarakennettua juppialuetta, paikallinen ostoskeskus on hyvä mutta ei niin halpa, ja kahvilat melkomoisen trendikkäitä.

Tunnelma cityssä tuntuisi olevan perin leppoisa, ja kaupungissa on myös sopivasti elämää. Paikalliseen pubikulttuuriin olen kerennyt tutustumaan yhden kapakan verran. Olavs Pub og Spiseri on ihan mukiinmenevä paikka yhdelle ölkköselle, taustalla soi kevyen leppoisa taustarokki, mutta asiakaskunta ainakin illansuussa on sellaista 40-60 vuotiasta. Sopiva paikka jos siis haluaa muistella kadonnutta nuoruuttaan 70-luvulla.

Trondheim city

Kulttuurikorneri

Kulttuurikornerin tavoitteena on tutustuttaa kuulijamme Trondheimin kulttuuriin (sekä korkeaan että matalaan), nähtävyyksiin sekä historiaan. Aloitamme historiasta, sillä ymmärtääkseen nykyisyyttä ja sen eri vivahteita, on tunnettava menneisyys. Vai miten se nyt meni. Yhtä kaikki, sen enemmittä jaaritteluitta päästetään Olav Tryggvason kehiin.

Ettei nimittäin olisi ollut kyseinen Olavi, joka perusti myöhemmin Trondheiminakin tunnetun Nidaroksen kaupungin Nid-joen suuhun herran vuonna 997, paikka kun oli puolustuksellisesti hyvä. Tarujen mukaan Tryggvasonilla oli sangen värikäs elämä. Muinaisen kuninkaan Harald Kaunotukan pojanpoikana Olav oli jo nuorena joutunut maanpakoon Novgorodiin, jossa onni ei ollut myötä ja hänet oli myyty orjaksi baltiaan. Jo vaan sattui kuitenkin Olavin ollessa yhdeksän vanha Sigurd Eirikson olemaan keräämässä veroja Novgorodin hallitsijan Valdemarin piikkiin, ja Olavin huomatessaan osti tämän vapaaksi. Siellä Olavi pääsi aina henkivartioston päälliköksi, mutta tuli erotetuksi tehtävistään tultuaan liian suosituksi ja lähti perustamaan omaa viikinkijoukkoaan.

Saattoipa olla niinkin, että Tryggvason oli melkomoisen hyvä viikinkipäällikkö. Kymmenisen vuotta hän ryösteli joukkoineen Baltiaa, Hollantia, Englantia, Skotlantia ja Irlantia. Suurinta suksee oli Englannissa, missä Tryggvasonin johtamat joukot saivat suuria lunnaita itseltään Englannin kuninkaalta Etherlediltä useaan otteeseen. Vuonna 995 sai Olav päähänsä vaatia Norjan kruunua itselleen, ja totta vie sen saikin syöstyään Jaarli Håkonin vallasta. Nidaroksen Olav perusti luonnollisen sataman ja strategisten ominaisuuksien takia hallintopaikakseen, ja täältä käsin taisteli paikallisia pakanoita vastaan, kristitty kun oli. Kävipä siinä muuan Leif Eriksonkin kastautumassa vielä ennen vuosituhannen vaihdetta. Leifhän luultavasti löysi Amerikan pian tämän jälkeen purjehdittuaan Islannin ja Grönlannin kautta kohti länttä.

Loppunsa Olav kohtasi vuonna 1000 Svoldin taistelussa. Siellä hänen laivastonsa tuli yllätetyksi Tanskan kuninkaan Sweyn Vahvaparran, Ruotsin kuninkaan ja Jaarli Håkonin poikien saarrettua tämän. Olav taisteli urheasti pohjolan parhaan laivan Ormurin Langin kannella. Jäätyään viimeiseksi joukoistaan, hyppäsi Olav meren syleilyyn kilpensä suojanaan, ettei häntä enää voitaisi vetää takaisin kannelle. Tanskan ja Ruotsin kuninkaat ottivat tilaisuudesta vaarin, ja jakoivat keskenään Norjan.

Siinäpä Olavin tarina pääpiirteissään, pahoittelen asiavirheitä, mutta tuhat vuotta vanhoista saagoista on välillä aika kinnaksella selvän saanti. Viikon päästä lisää jonninjoutavia.

Olav Tryggvason, Trondheimin toria valvomassa

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

Arkistojen kätköistä: Heinonen murskasi muut Steniuksentien derbyssä

Kauden avaava, jo perinteikkääksi muodostunut Artturi Kanniston muistokisa käytiin kipakan pirteässä pakkassäässä. Tässä Steniuksentien derbyssä kilpailumuotona oli tällä kertaa rogaini, jonka reitinvalintakiemurat hallitsi parhaiten punamustiin täksi kaudeksi vaihtanut Mikko Heinonen. Hän jätti kakkoseksi sijoittunutta Tuomas Stoermer Mattilaa yli kuusi pistettä, ja juuri Thaimaasta kotiutunutta Jaani Lantelaa jo kymmenisen pojoa.

"Jouduin matkan aikana vaihtamaan suunnitelmaa, ja se kannatti", yömiehenäkin tunnettu Heinonen kertoo, "luulen valintojeni osuneen aika nappiin. Lopussa saatoin tosin hävitä spekulatiivisesti pisteen, kun en uskaltanut hakea kauempaa rastia sakkojen pelossa. Kaiken kaikkiaan suoritus oli muutenkin hyvä, tosin muutaman 2-5 sekuntisen reitinvalintavirheen itseltäni löydän."

"Harjoituskausi on sujunut kaikin puolin hyvin. Uusi valmentajani Antti Harju on laatinut yksinkertaiselle miehelle yksinkertaisen ohjelman, joka keskittyy ennenkaikkea lantion aukaisuun ja juoksuvauhdin parantamiseen. Selkeää kehitystä onkin jo tapahtunut, minkä myös valmentajani ja uudet seurakaverini ovat tyytyväisenä panneet merkille. Kesän ykköstavoitteena on Firmaliiga Grand Slam, mitä en nykyisen kehityksen jatkuessa pidä lainkaan mahdottomana", Heinonen päättää hymyillen kilpaa auringon kanssa.

Iloinen voittaja voitonmaljan kanssa (kuva lavastettu, toim. huom.)

Toiseksi jäänyt Stoermer Mattila sen sijaan ei ole ollenkaan tyytyväinen päivän saldoon: "Sorruin turhaan näpräilyyn. Ennakkospekulaatioista ja paikallistuntemuksesta ei tällä kertaa ollut hyötyä, yritin liian vaikeita ratkaisuja ja tein lisäksi jopa yli minuutin virheitä", pettynyt Stoermer Mattila tuhahtaa. "Juhannukseen asti tulen asustamaan Norjassa, ja päivän kunnon perusteella suunniteltu kevyen ylläpitävä lenkkeily lienee syytä unohtaa ja ottaa astetta rouheemmat harjoitteet käyttöön."

Kolmantena maalilinjan ylittänyt Jaani Lantela sen sijaan ei voinut kuin ihmetellä voittajan vauhtia. "Ehkäpä viime viikkojen maratonhieronnat olivat löysistyttäneet miehen, terävyyttä ei löytynyt", Lantela toteaa viiltävän analyyttisesti.

Nusari, 24.1.2010

MM-Trondheim

Nuivameininki sai pitkän väännön jälkeen julkaisuoikeudet sanomalehti Nuivan Suomen maanantain D-osion julkaisemiseen interwebissä. Ei muuta kuin maanantaimasennusta purkamaan Nusarin MatkailuMaanantain pariin, kevään aiheena on Trondheim, tulevia kisoja silmälläpitäen. Silvoplee.

Ei olis ukko arvannut että blogibisneksessä on varaa lähettää toimittaja paikan päälle taustoittamaan tulevien MM-kisojen isäntäkaupunkia. Palkallisena, asuntoedulla ja päivärahat päälle. Noh, täällä kuitenkin ollaan, ei pöllömpää sanos. Vaikka journalistiikka on pirun hektistä hommaa, niin ajattelin tässä samalla myös kirjoitella DI-työn paikalliselle parin miehen puljulle, ja valmistua. Näin niinkuin sivutöinä, ei täällä iltaisin muutakaan tekemistä ole.

Mutta asiaan. Koska vasta kerkesin asettua, kovin paljoa ei ole paikallisesta kulttuurista sanottavaa. Sen verta olen tehnyt havaintoja, että bicmac-indeksi on sangen suolainen, nimittäin kotimaan valuuttaa yli kympin. Mikäs siinä, jos on turskanpurijoiden öljyrahoja mällättäväksi, mutta kun ei ole. Myös olut on varsin kallista, jos alta viidenkymmenen NOKin litrahinnalla sitä onnistuu kaupasta haalimaan, voi onnitella itseään. Eli pilsut mukaan viimeistään Ruotsin puolelta. Sama ulkomaisille kuulijoillemme: bring your own beers, it's f*cking expensive!

Taustoitin vielä faktoja citystä Salmen mustalle listalle (eli ns. haastajaryhmään) kuuluvalta T. Tervolta. Sanoi ettei käynyt pari vuotta aikaisemmin kevätpuolella kertaakaan suunnistamassa, hyvissä maastoissa on lunta touko-kesäkuulle asti. Tosin näinollen kevät on täällä aikaisessa, nykyilmasto vaikuttaa siltä että Helsingissä on lunta juhannuksenakin. Sinänsä keli on ollut positiivinen yllätys, ei täällä aina sadakaan viistoräntää kuten 2007 NSM:ssä, vaan aurinko paistaa ja pakkasta on kotoiset 15 pallia. Tätä toimistolla tiedettiin olevan luvassa koko helmikuulle, Gjerdalen-lasit päähän ja hiihtämään!

Lisää perusnuivaa natustelua viikon päästä, sekä kulttuurikorneri.

Täällä Tuomas Mattila, Trondheim

Pardon me while I burst

Johan on perin vaikiaa. Seison ihan tässä muurin takana. Alta ei tällä kertaa pääse, kiertää ei voi eikä ylitykseen tahdo oikein voimat riittää. Pitäs joo olla positiivinen ja päästä henkiseen tasapainoon. Ei täs kuitenkaan mitään Airiloita olla. Just kun sain vuoden loppuun kelkan raiteille ja hitto- asiat solju eteenpäin, ni sit antaa taasen sellasta karusellia ettei meinaa ees seinästä tukemalla jalat kantaa. Antaisivat olla, ihmiset ja jalkavaivat. Lähtöruudussa taas, olo on kun sillä kolmannella flipperipallolla joka ei ees osaavissa käsissä voi muuta kuin kimpoilla puskurista toiseen. Toivottavasti kohta leikataan ja huuhdellaan, polvi ja ongelmat pois...


Don't turn away
I pray you've heard the words I've spoken
Dare to believe, over one last time, then I let the

Darkness cover me
Deny everything
Slowly walk away to breathe again
On my own

Carry me away
I'll need your strength to get me through this
Dare to believe, over one last time, then I let the

Darkness cover me
Deny everything
Slowly walk away to breathe again
On my own
On my own
On my own
On my own
On my own

Dare to believe, over one last time, then I let the

Darkness cover me
Deny everything
Slowly walk away to breathe again
On my own
On my own

...suffocate your own empire!

Meu Deus! Taskulisko feat. Ultimo Retardo

This is Rauno Ratilainen speaking from Finland. Netti kustantaa sen 20 euroa/vrk, joten on jäänyt päiväkirjan pitäminen finanssipoliittisista syistä vähemmälle. Tuskin olisin jaksanut, vaikka millanen hillopäällikkö olisinkin. Isketään alkuun vähän aspektia millasta lantaa arki Portugalissa voi olla. Tai siis on. Matkustuksen problematiikkaa analyseeraa osuvasti T.Urkka artikkelissaan www.ajomies.blogspot.com

Kalustovertailu

Kulkupeli: Canyon Nerve RC

+ Väri
+ Vaihteet (on)
+ Hanuriystävällinen jousto sekä eressä että takana
+ Kulku

-Hinta (1800,-) -> Kiinnitetty pääoma
-Vaatii lukon

Kuljettaja: Ultimo Retardo

+ Alavääntö (=alamäet)
+ Potentiaali
+ Colossaalinen irtiottokyky

- Teho/paino- suhde
- Kone (uupuu)
- Irtiottokyky testattu vain Taskuliskoon


Kulkupeli: GKX RA 100 (aluminium frame)

+ Hinta (89,90,- Modelo)
+ Heitteillejätön mahdollisuus
+ Kierrätysarvo (alumiini arvossa)

- Vaihteet (vain paperilla)
- Hitsausherkkyys
- Ajoasento (yli 140cm)
- Kulku ja sen puute

Kuljettaja: Taskulisko

+ Il Piratan kaltainen mäkikauris
+ Yltiöpositivistinen käsitys koneen suorituskyvystä
+ Sama taidoista (pakko saada kolme plussaa)

- Muut Il Piratan piirteet (maistuu)
- Kärsivällisyys (ja sen puute)
- Vauhti
- Meluhaitta (Retardon korviin alati kantautuva ruikutus)



Ei vaineiskaan kivaahan täällä on ollut. Miksei olis ollut, kun seurakin on mitä parhainta. Tuukan kanssa vedelty jo toista viikkoa lusikassa. Kyllähän se silläkin kotiolot sentään voittaa. Joskus syksyllä tuli laadittua aika tiukka aikataulu kohti askeettisuutta, ammattimaista meininkiä ja henkistä harmoniaa. Noh (Junnu-huokaus) kaukana ollaan. Ainoa asia, joka tähän mennessä on aikataulussa on vamma ja son polvessa. Huoltaa jaksoin muutaman päivän- ei auttanut ni veän sit väkisin. Joka askel sattuu niin juostessa kun kävellessäkin, mut kuulemma Matte oli juossu saman vaivan pois vuonna 1986, niin eiköhän se multakin onnistu. Liiallisesta harjoittelusta ei ainakaan ole kyse (kaikkien yhteneväinen diagnoosi).

Ehkä hieman Evoran sateen sakkaavaan arkeen iloa tuo nuo vetreät pakarajuoksukeisarit R.Atilainen ja H.Eiskanen (nimet muutettu). Ukot ajaa nimittäin aika isolla. Lantio ei toimi ei sitten uhtaan ja reidet on konkriittia, mutta motia on enemmän ko vavoilla yhteyttämiseen yhteensä. Ihan tähän väliin, kun vielä muistan. Joku vanja tavattiin hotellin saunassa. Sano asuvansa tolomiiteilla ja että äiti löysi mamleejevin ja opetti suunnistamaan. Jatkoi siinä, että oli JWOC:ssa 8:s sprintissä. Noh (Junnu- huokaus), eipä arvannut vanja notta google on tosiasia ja jos joku on varma niin se on ainakin varma, ettei ollut. Rikkaat ja rehelliset, kyl tyä tiiätte. Varmaan varasti pytyn ja hanat mennessään. "Meni eilen kankahalle taju- sitä tarvinnutkaan en."

Ainoa indeksi mikä täällä nousee on painoindeksi. Yksi ominaisuus on kuitenkin kehitetty äärimmilleen ja se on lounassämpylän vääntäminen. Edellisillä ei todistettua yhteyttä.Niin, se käy nykyjään kuin pogeston tv vetskuilta. Välikaljalla alas huuhdottuna valmistaa optimaaliseen kolmivuoromakaamiseen. Kuvat puhukoon puolestaan niinko huippusuunnistaja Anjalan EA- leiriltä.


Mitäs vielä. Ainiin, kinkkasin leiriskabasta arvokkaan voiton. Todellisuudessa tuli Terolta käkeen 5sek, mutta tasoitukset huomioiden olin käytännössä ylivoimainen. Siitä irtosi pullo reservaa, mutta erityisen arvokas oli tupla tai kuitti- veto Tuukkaa vastaan, jonka voitosta irtosi 10litraa punkkua, tuli muuten tarpeeseen. Tuukka ehkä hieman optimoi vireensä antaen 5,8km:lle tasoitusta 5min 20sek...takkiin tuli pari kyöstiä. Taistelussa menetettiin myös yhdet addun trikoot, lonkka ja lantio (jos niitä nyt koskaan käytössä olikaan). Siis Tuukalla, ite veän Gadibaksilla ilman lonkkaa ja lantiota.

Viikonpäivistä, kuukausista saati vuosista ei täällä Pirkkalassa paljoa pidetä lukua. Koulu alkaa kuitenkin ensi maanantaina 11.1.2010 eli vuoden on siis jossain välissä täytynyt vaihtua. Muistikuvat on erittäin hataria, mutta kovalevy antaa kyseiseltä päivämäärältä seuraavaa dataa:


"Hello. Yes we only need new towles and some toilet paper. Obrigado."