torstai 24. kesäkuuta 2010

Yöt oli bläkkiä

Alkuun pikakatsaus Jukoon. Äh, en jaksakaan, todetaan nyt vaan että onnistuttiin taktiikassa "important mistakes". Näillä aamuilla ja viimevuotisen totaalisen jukopettyneisyyden jälkeen on silti vaikea pitää leukaa rinnassa seitsemännen sijan jälkeen.

Ja sitten pesupaikoilla & blogeissa sähinää aiheuttaneeseen aihealueeseen, nimittäin suunnistuksen televisiointiin. Vastakkain näyttäisi olevan kaksi koulukuntaa. Toinen hyväksyy vain vanhan hyvän ajan kilpasuunnistuksen, jossa rastivälit on pitkiä ja vaikeita, kisat korvessa, vain maasto ja radat on tärkeää, muu toisarvoista. Toisen mielestä laji pitää tuoda yleisön eteen, tärkeää on televisiointi ja kiinnostavat kisaformaatit, ja suunnistuksen pitää taipua siihen. Eli toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Meikäläinen diggaa molemmista jos ovat hyvässä paketissa. Asiastahan en mitään tiedä, mutta luulen että parempia elämyksiä saa kokemusta omaavalta äidiltä, vaikkakin kurvit tyttärellä olisivatkin paremmassa kunnossa.

No se vertauskuvista, oli aika kömpelö. Tällä hetkellä kabineteissa valtaa pitävät tai ainakin käyttävät jälkimmäiset herrat, jotka haluavat luoda suunnistuksesta salonkikelpoisen - ehkä jopa olympiakelpoisen. Ideoita pursuaa, on knock-outia, micro-O:ta, yhteislähtöä, kartanvaihtoa, perhos- ja kärpäshajontoja, O-showta, macro-O:ta. Pitää olla, televisio vaatii, ja yleisö tykkää. Epäilen.

Jotenkin kaikki on kovin tutun oloista, hiihdossahan (ja yhdistetyssä) vastaavaa jatkuvaa kokeilua on suoritettu jo jonkin aikaa, "television vaatimuksista". Huonolla tuloksella, en nyt ainakaan ole kuullut kenenkään hehkuttavan uusia kisaformaatteja, ja ainakin useamman kestävyysurheilufanin haukkuvan niitä. Sprintit on usein aika tylsiä kisoja, joissa muut kuin hiihtoon kuuluvat asiat ratkaisevat pelin, eikä yhteislähdötkään aina niin mielenkiintoisia ole. Jos jollakulla on munaa lähteä karkuun, niin sitten toki. Sen sijaan väliaikalähtökilpailut ei petä koskaan, vaan ovat sitä parhainta parhautta lähes poikkeuksetta.

Ongelmahan on siinä, että yritetään muokata lajia sille sopimattomaan suuntaan. Ja siinä, että kopioimalla selviytyy korkeintaan toiseksi parhaaksi. Miksi suunnistuksessa järjestetään knock-outia Tukholman keskustassa, hiihtohan on tehnyt sitä jo vuosia? Nordic O-tour, joka on kopio Tour-de-ski:stä joka on kopio Ranskan ympäriajosta? Mitä tarjoaa micro-O, jos ampumahiihto on jo keksitty eikä ampumasuunnistus ole ottanut tuulta alleen? Miksi yritetään muokata suunnistuksesta mano a mano otatusta, sellaisia lajejahan on maailma pullollaan? Miksi mietitään, miten suunnistuksen tulee muuttua televisiointia varten? Miksei mietitä, kuinka suunnistuskilpailun saisi televisioitua hyvin? Kyllä, kopioinnin kohteena olevat lajit vetävät televisiota ja yleisöä. Ei, kökkö kopio ei vedä.

Kukaan tuttavapiirissäni ei ole kommentoinut Tuusulan Nordic-touria, vaikka se tuli televisiosta prime-timeen. Sen sijaan moni on kysellyt Jukolasta. "Miten siellä kauheassa maastossa pystyi juoksemaan". "Eikös siellä ollut ihan kaameaa, satoikin ja kaikkea". Jukolassa kaikki elementit onnistuneeseen televisiolähetyksiin olikin olemassa. Vaikeat radat, haastava maasto, alkuyöstä kovat olosuhteet. Murtuneita miehiä haastatteluissa (Patana oli muuten ehdoton helmi). Juuri tätä tulisi suunnistuksen koittaakin markkinoida. Laji jossa olet yksin keskellä metsää, fyysisen suorituskyvyn äärirajoilla, keskittymisen herpaantumatta. Suossa, mudassa, myrskyssä, helteessä, heinikossa, olosuhteissa jotka kaupunkilainen kiertää kaukaa. Laji jossa oppii olemaan. Siinä olisi jotain erilaista, ja jotain suunnistukselle luontaista. Siinä lienee myös Jukolan viehätys kuntoilijoille.

Ei se kaikkiin loksahtaisi, mitä sitten. Hyvä TV-lähetys perinteisestä suunnistuskisasta ei varmasti ole helppoa, mutta elementit ovat olemassa. GPS ja tarvittava määrä hyvin valikoituja väliaikarasteja, varmasti saa tarvittavan määrän kuvaa. Oikeasti tärkeä kisa, ei pelkästään televisiota varten luotu. Siihen selostaja, joka pystyy luomaan jännitettä, tuntee perinpohjin kaikki kilpailijat. Asiantunteva ohjaus, sopivissa määrin gepsikuvaa ja kilpailijoiden odottelua väliaikarasteilla. Haastatteluja maalissa kilpailijoilta, joille kisa on ollut yksi kauden päätavoitteista. Ei helppoa, mutta mahdollista.

Huippuliiga sentään on ollut ihan hyvä yritys tähän suuntaan, mutta se jokin puuttuu. Ongelmana mielestäni on ollut se, että se on vain kohtalaisesti tehty TV-show. Huipuille pakkopullaa, kukaan ei tähtää kuntoaan huippikseen, vaan arvokisoihin. Wannabeet katsastuksiin. Tavikset Jukoon ja SM-kisoihin. Radat usein osin hyviä, mutta aina samanlaisia, ja tarpeettomia säksätysvälejä liikaa. Ohjaus OK, mutta vähän hakemista. Selostus OK, mutta innostusta puuttuu. Urheilijoille kisat pelkkiä välitavoitteita, näkyy haastatteluista. Kaiken kaikkiaan hyvä yritys, mutta se ei vielä riitä. Sanottakoon vielä, että helpolla ei sekään synny, kerran huippista järjestäneenä muistan kyllä TV:n aiheuttaman työmäärän olevan kova.

Jottei menisi pelkäksi uudistajien haukkumiseksi, niin todettakoon että ei vanhoilla jäärilläkään kuuhun mentäisi. Muuten sitä vieläkin vedettäisiin 1:20 000 peruskartoilla, ei olisi onlineä, ei gps:sää, hyvät kilpamuodot keskuri ja sprintti puuttuisi jne. Lisäksi totuus lienee se, että pare pitää itse ääntä itsestään, ei kukaan tule ilmaiseksi näkyvyyttä ym. tarjoamaan. Intoa herroilla jotka suunnistusta kehittävät tuntuu olevan, siitä pointsit. Ei vanhaankaan tule liiaksi takertua.

Hiljaa pienessä mielessään sitä vaan toivoisi, että uudistuksia ja markkinointia suoritettaisiin suunnistuksen ehdoilla, eikä suunnistusta uudistusten ja markkinoinnin ehdoilla.

Toimitus ei pahoittele tarpeellisia kärjistyksiä.

3 kommenttia: