tiistai 18. lokakuuta 2016

Skandaali Vehkalahdella 2



WATA:n (World Anti-Training Angency) ja SUPO:n (Suunnistuspoliisi) tutkinta on ottanut mittavia askelia. Totuus on karmeampi kuin osasimme odottaa. WATA:n edustaja Pessi Orvo ja SUPO:n Pentti Hilkuri kuvailevat kiinniottoa:

"Tarkkailimme Posiolaisen mökin lähimaastossa toimintaa muutaman tunnin ennen iskua. Miehet seisoivat järvessä, kylmässä vedessä. Meneillään oli jonkinlainen joukkomasentelu tai synkistely. Toiminta näytti järjettömältä. Mökin stereoissa soi kaiken aikaa Deep Watersin tunnettu kappale Chin to the Chest. Pari tuntia sitä kuunneltuamme päätimme iskeä. Miehet eivät kyenneet vastarintaan."

WATA:n tutkija Ruivo Rankkari, joka toimii Pessi Orvon alaisuudessa avaa hiukan etsintöjä:

"Kotietsinnät eivät paljastaneet kaikkea. Laajensimme etsintöjä pihoihin, lähimetsiin ja puistoihin. Tekaistuja harjoituksia on löytynyt joka puolelta maahan haudattuna. Kotietsintöjen löydöt ovat pientä maastokätköihin. Samoin olemme löytäneet energiapatukka ja -juomakätköjä sekä maahan haudattuja urheiluvarusteita. Tekohiki kätköjä on ympäri Kymenlaaksoa. Siellä on käyty autolla ja ruiskutettu tekohikeä päälle. Pirkanmaalta löytyi kotilaboratorio autotallista, jossa oli tonnikaupalla tekaistuja paskanäytteitä ja -päiväkirjoja. GPS lähettimiä on löytynyt Kymenlaaksolaisilta hirviltä, peuroilta ja ketuilta. Reittitietoa on surutta väärennetty kartoille ja julkaistu päiväkirjoissa. Aika surulliseksi vetää, ihan leukaa rintaan. Niin kuin miehillä Posiolla"

Tutkintojen edetessä on joukosta paljastunut myös poikkeus. Pyhtääläinen nimeltä mainitsematon kartoitusprofessori on toiminut toisin. Mies on harjoitellut enemmän kuin harjoituspäiväkirjaan on merkitty. Siis salaa muilta. Merkittävät saavutukset viime vuosilta ovat aitoja, vaikka alkuun epäilimme myös niitä. Paskanäytteet todistaa puolesta. Vielä on epäselvää mistä häntä syytetään, mutta varmaa on että syytetään.

Pessi Orvo, mikä vei miehet näihin tekoihin?

"Virtsa!" Anteeksi mikä? "Virtsa!" Miten se tähän liittyy? "Virtsa - se oli se 10 vuoden keikkuminen Jukolan kärkisijoilla. Sitten päätettiin vielä iskeä kerran pään ollessa jo täynnä, mutta kun harjoitusohjelmat ja tavoitteet tarttuivat miehiin kuin vesi hanhen selkään niin lopputulos on tämä. Aluksi toisistaan riippumatta ja myöhemmin yhdessä miehet ajautuivat synkkiin tekoihin. Lopulta homma lähti lapasesta. Tämä mitataan rinnan Lahden MM-hiihtojen suomalaisen urheilun historiassa"

Tuomiot luetaan marraskuun puolivälissä, ellei uusia käänteitä tutkimuksissa ilmene.

Miten tästä eteenpäin? "Nähtäväksi jää", toteaa 20 kiloa huippuvuosista lihonnut ja muotonsa menettänyt Lehto jälleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti