No perustellaas vähän. Sivusta olen seurannut, että ei ole helppoa tuo staran elämä. Hirvee stressi päällänsä koko ajan. Pitää olla viidet kengät mukana, jotta voi valita juokseeko juuri tänään nappuloilla, piikkareilla, rinttikengillä, maastolenkkareilla vai kenties niillä keveämmillä nappuloilla. Missään tapauksessa rahvaan perusnastareilla ei enää voi juosta, siis jos haluaa pärjätä. Muutenkin pitää kaiken olla kuuminta hottia, varsinkin sprintissä ei enää voi kukaan menestyä jos ei ole takareisien veretseisauttavia yleisurheilutrikoosortonkeja. Lihashuolto on aivan mahdotonta, varusteisiin pitää kuulua ainakin magneettimatot, magneettihierontapallot, lentotukisukat ja lihashierontaimurit, vähintään. Muutenkin koko ajan pitää vatkata reisiä. Ravintopuoli vasta kovaa touhua onkin, herbalaiffit ja erilaiset antioksidanttipillerit muodostaa ravintopyramidin pohjan. Kisan jälkeenkin pitää heti vetäistä bioremixit naamariin, vaikka kuinka häijyltä maistuis. Ja koko ajan pitää kulkea, tai tulee miinusta Salmen papereihin. Koukkua ei kärsi ottaa sitten yhtään, jostain pogestominuuttisesta kuuluu jo masentua. Mitään kivoja kisoja ei saa kierrellä, vaan on vedettävä sprinttiä ja huippuliigaa, välissä maastojuoksuja, loput ajat ollaan leireillä jossain itäblokissa. On se yhtä pirua.
Huippuliigasta on muuten sanottava, että mistä lähtien leimausratoja pitää järjestää miesten kisoissa? Vai mitä sanotta kevään Huippisten loppusäksätyksistä. Ei noin lyhyillä väleillä ehdi eksymään, en edes minä.
Asiaan! Toista se on elämä B-kaderissa. Voi kavereiden kanssa vedellä leppoisia reenejä kivoissa maastoissa, ei tarvitse paljoa murehtia vastaako tämä nyt jotain karstimaastoa vai mitä. Kisoihin kun saapuu, voi spekuleerata kuulumiset munkkikahvien äärellä, kun ei tarvitse asuvalintaa pohtia ja verrytellä vielä tuntia ennen starttia. Koukkua B-kaderissa tulee väkisinkin peruskakkonen vähintään, mutta se ei haittaa kun kaikki muutkin pummaa. Niille on kiva sitten kisan jälkeen kisamakkara kädessä naureskella. Sitä paitsi tavallisten kuolevaisten joukossa kisaillessa voi hyvän päivän tullen menestyäkin, starojen seassa ei kymppikärkeen ole asiaa kellään (siitä syystä ne starat vissiin onkin staroja, että ne on niin pirun kovia). Aikaakin on satsailla sekä suur- että pikkuviesteihin, ja kierrellä kivoja pikkukansallisia, kuten vaikkapa Luumäen Rastin kansalliset ensi sunnuntaina. Aika tarkkaan tulee olemaan parhautta. Ravintoasioista ymmärretään betonissa sen verran, että iltaisin grillaillaan kilo kasleria ja vedetään pari tötteröä. Summa Summarum, kansallisen tason viestimiehen elämähän on mitä hienointa!
Kun nyt tuli pistettyä esimerkki huippuliigasta, niin laitetaanpas mallikartta myös B-kaderin mitä parhaista reeneistä. Seuraava suunnistusvetosetti tuli vedettyä parin muun kansallisen tason viestimiehen kanssa männäviikonloppuna Karkkarissa. Kivaa oli tasaväkisesti vääntää eteenpäin, tosin Palen kuitit viimeisille rasteille korpeaa aina yhtä paljon. Värit on kartassa hivenen heikohkot, mutta arvon lukijat oletusarvoisesti tuntee Kausteen metsät läpikotaisin, jolloin tuostakin hahmottaa mistä on juostu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti