maanantai 5. tammikuuta 2009

Viileintä coolia

Uusivuosi tulikin vietettyä aika kuivahkon nuivahkoissa merkeissä. Niinpä Hesalinjan reenikausi avattiinkin heti uudenvuoden päivänä aamukymmeneltä Uutelan polkulenkillä. Mikäs siinä, pakkasaurinko paistoi ja maisemat oli komiat. Joku ukkokin kehaisi meitä nuoriksi ja vetreiksi, kun köpöteltiin ohi. En nyt tiiä niin nuoria, tai ainakaan vetreitä. Äijä ite ei vaan tainnut olla enää nuoruusvuosien tikissä, olisiko käynyt jo viimeistä kyöstiä?

Jatkoakin seurasi heti perjantaina, kun vuorossa oli Espoon Keskuspuiston yöreeni. Koska gps-laitteet tuntuvat nykyisin olevan sitä viileintä coolia, olen itsekin moisen hankkinut, reitti ohessa. Ihan suht mukavastihan tuo sujui, pari perusvirhettä tuli kuitenkin tehtyä. Sinänsähän maasto oli jo lähempänä joren (nimi muutettu) linjanvetoja, sillä polkuverkosta oli sangen tiheä. Eivätkä läheskään kaikki pikkupolut kartasta edes löydy, vaikka kaikki polvenkorkuiset kivet siihen onkin saatu mahtumaan. Köyhän miehen Janne Weckmanina voisinkin heittää parit huomiot liittyen polkuyösuunnistukseen (PT voi sitten korjata mikäli olen väärässä):

-Kartan lukeminen juurakkopoluilla ei ole välttämättä kovin helppoa. Varsinkin yöllä ja letkassa joutuu seuraavaa askelta hakemaan jatkuvasti, eikä kartanlukuun jää aikaa.

-Aina ei ole välttämätöntä tietää mitä polkua juoksee. Varsinkin jos polkuverkko on erityisen tiheä, voi suunnistaa pelkillä maastonmuodoilla ja luovia sopivaan suuntaan menevien polkujen välillä.

-Väärälle pikkupolulle (mahdollisesti kartoittamattomalle) kääntyminen tapahtuu helposti. Itselleni näin kävi väleillä 3 ja 17. Risteykset tulevat yöllä nopeasti ja yllättäen vastaan, ja vauhdin ollessa kova ei varmistusta kartasta välttämättä ehdi tekemään ennen päätöksentekoa.



Se niistä, jätän analyysit vastedes viisaammille. Sunnuntaina hesakyssien ohjelmassa oli vielä Pihkaniskojen mainio talvikorttelisarja, tällä kertaa Hakunilassa. Pakkaskorttelissa pääsee muuten ehkäpä kaikkein lähimmäs harjoittelun jalointa tavoitetta: itsensä reenaamista rumaksi. Totesin tämän vilkaistessani Juhiksen tuskan ja viiman runtelemia kasvoja loppuotatuksen aikana, omaani en onneksi nähnyt. Enivei, tarjoillaanpa lukijoille vielä korttelin ratkaisuvälit:

3-4: Juhiksen (vihreä) reitti oli vain 50m omaani pidempi, mutta tarjoili koko välille asfalttia alle. Käki lauloi 30-45s.

10-11: Kosto. Lähtiessä välille eroa n. 15s, ja oikealta kiertänyt reittini oli paitsi 100m lyhyempi, niin myös vähemmän mäkinen. Pääsin parikymmentä sekuntia karkuun, ja siitä olikin hyvä aloittaa lopun otatus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti