Hiihtotouhuja olen vähän viritellyt käyntiin. Paikalliseen hiihtoerämaahan Bymarkaan pääsee parillakin bussilla, aluen tarjoaa oivalliset mahdollisuudet sekä raatelevaan tempohiihtoon että sielua lepuuttavaan langturiin. Ajattelin myös ilmoittautua ensi sunnuntaina käytävään Marka rundtiin, lienee sopivaa harjoitetta Finlandiaa varten. Bymarkan hiihtobaanoista sanoisin, että hyvät on ja mäkeä riittää, joskin ladut ei aina (=juuri koskaan) mitään rautatiekiskoja ole. En myöskään suosittele voitelemaan suksia keskustan kelin mukaan, on mahdollista että liisterit jäätyy pohjiin ja joutuu tulemaan häntä koipien välissä takaisin. Ei sillä että mulle tällaista sattuisi, sillä tiedän varsin hyvin että ylempänä on kylmempää, ja hiihtokelikin voi olla toinen. No totta kai näin kävi, sehän tässä korpeaakin, ei niillä lankuilla olisi hiihtänyt enää Mietaakan!
Phuh. Olen tässä tullut huomanneeksi, että norskit todellakin ovat ulkoilmakansaa. Kotimaassa kun on tottunut, että jos nuorukaiset ulkoilemaan talvisaikana menevät, on kyseessä painovoiman avulla tapahtuva lökäpöksyurheilu. Täällä sen sijaan kun ootellaan skibussia, kainalossa onkin murtsikat ja selässä reppu täynnä evästä. Parikymppisillekin näyttäisi näet olevan kuuminta hottia villapaita päällä hiihdetty langtur. Myöskin kahvilat antavat mahdollisuuksia reippaalle ulkoilmaelämälle, niissä kun on terassit auki myös näin talvisaikaan, jotta kunnon turskanpurijat pääsevät nauttimaan minttukaakaotaan tai Dahls Pils:iään vapaan taivaan alle. Eikä kelit vielä mitään terassikelejä ole olleet, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä.
Solsiden på natt
Solsiden på nattJonkinlaista yleiskuvaakin kaupungista on ruvennut jo muodostumaan. Sanoisin että ihan hauska city, keskusta sellaista Eira-tyyppistä vanhaa ja tyylikästä kivitaloa, loput rinteessä olevaa puutaloaluetta, vähän kuin köyhän miehen Hovinsaarta. Meikäläisen asuinalue Solsiden sitten onkin vastarakennettua juppialuetta, paikallinen ostoskeskus on hyvä mutta ei niin halpa, ja kahvilat melkomoisen trendikkäitä.
Tunnelma cityssä tuntuisi olevan perin leppoisa, ja kaupungissa on myös sopivasti elämää. Paikalliseen pubikulttuuriin olen kerennyt tutustumaan yhden kapakan verran. Olavs Pub og Spiseri on ihan mukiinmenevä paikka yhdelle ölkköselle, taustalla soi kevyen leppoisa taustarokki, mutta asiakaskunta ainakin illansuussa on sellaista 40-60 vuotiasta. Sopiva paikka jos siis haluaa muistella kadonnutta nuoruuttaan 70-luvulla.
Trondheim cityKulttuurikorneri
Kulttuurikornerin tavoitteena on tutustuttaa kuulijamme Trondheimin kulttuuriin (sekä korkeaan että matalaan), nähtävyyksiin sekä historiaan. Aloitamme historiasta, sillä ymmärtääkseen nykyisyyttä ja sen eri vivahteita, on tunnettava menneisyys. Vai miten se nyt meni. Yhtä kaikki, sen enemmittä jaaritteluitta päästetään Olav Tryggvason kehiin.
Ettei nimittäin olisi ollut kyseinen Olavi, joka perusti myöhemmin Trondheiminakin tunnetun Nidaroksen kaupungin Nid-joen suuhun herran vuonna 997, paikka kun oli puolustuksellisesti hyvä. Tarujen mukaan Tryggvasonilla oli sangen värikäs elämä. Muinaisen kuninkaan Harald Kaunotukan pojanpoikana Olav oli jo nuorena joutunut maanpakoon Novgorodiin, jossa onni ei ollut myötä ja hänet oli myyty orjaksi baltiaan. Jo vaan sattui kuitenkin Olavin ollessa yhdeksän vanha Sigurd Eirikson olemaan keräämässä veroja Novgorodin hallitsijan Valdemarin piikkiin, ja Olavin huomatessaan osti tämän vapaaksi. Siellä Olavi pääsi aina henkivartioston päälliköksi, mutta tuli erotetuksi tehtävistään tultuaan liian suosituksi ja lähti perustamaan omaa viikinkijoukkoaan.
Saattoipa olla niinkin, että Tryggvason oli melkomoisen hyvä viikinkipäällikkö. Kymmenisen vuotta hän ryösteli joukkoineen Baltiaa, Hollantia, Englantia, Skotlantia ja Irlantia. Suurinta suksee oli Englannissa, missä Tryggvasonin johtamat joukot saivat suuria lunnaita itseltään Englannin kuninkaalta Etherlediltä useaan otteeseen. Vuonna 995 sai Olav päähänsä vaatia Norjan kruunua itselleen, ja totta vie sen saikin syöstyään Jaarli Håkonin vallasta. Nidaroksen Olav perusti luonnollisen sataman ja strategisten ominaisuuksien takia hallintopaikakseen, ja täältä käsin taisteli paikallisia pakanoita vastaan, kristitty kun oli. Kävipä siinä muuan Leif Eriksonkin kastautumassa vielä ennen vuosituhannen vaihdetta. Leifhän luultavasti löysi Amerikan pian tämän jälkeen purjehdittuaan Islannin ja Grönlannin kautta kohti länttä.
Loppunsa Olav kohtasi vuonna 1000 Svoldin taistelussa. Siellä hänen laivastonsa tuli yllätetyksi Tanskan kuninkaan Sweyn Vahvaparran, Ruotsin kuninkaan ja Jaarli Håkonin poikien saarrettua tämän. Olav taisteli urheasti pohjolan parhaan laivan Ormurin Langin kannella. Jäätyään viimeiseksi joukoistaan, hyppäsi Olav meren syleilyyn kilpensä suojanaan, ettei häntä enää voitaisi vetää takaisin kannelle. Tanskan ja Ruotsin kuninkaat ottivat tilaisuudesta vaarin, ja jakoivat keskenään Norjan.
Siinäpä Olavin tarina pääpiirteissään, pahoittelen asiavirheitä, mutta tuhat vuotta vanhoista saagoista on välillä aika kinnaksella selvän saanti. Viikon päästä lisää jonninjoutavia.
Olav Tryggvason, Trondheimin toria valvomassa
Kulttuurikornerin tavoitteena on tutustuttaa kuulijamme Trondheimin kulttuuriin (sekä korkeaan että matalaan), nähtävyyksiin sekä historiaan. Aloitamme historiasta, sillä ymmärtääkseen nykyisyyttä ja sen eri vivahteita, on tunnettava menneisyys. Vai miten se nyt meni. Yhtä kaikki, sen enemmittä jaaritteluitta päästetään Olav Tryggvason kehiin.
Ettei nimittäin olisi ollut kyseinen Olavi, joka perusti myöhemmin Trondheiminakin tunnetun Nidaroksen kaupungin Nid-joen suuhun herran vuonna 997, paikka kun oli puolustuksellisesti hyvä. Tarujen mukaan Tryggvasonilla oli sangen värikäs elämä. Muinaisen kuninkaan Harald Kaunotukan pojanpoikana Olav oli jo nuorena joutunut maanpakoon Novgorodiin, jossa onni ei ollut myötä ja hänet oli myyty orjaksi baltiaan. Jo vaan sattui kuitenkin Olavin ollessa yhdeksän vanha Sigurd Eirikson olemaan keräämässä veroja Novgorodin hallitsijan Valdemarin piikkiin, ja Olavin huomatessaan osti tämän vapaaksi. Siellä Olavi pääsi aina henkivartioston päälliköksi, mutta tuli erotetuksi tehtävistään tultuaan liian suosituksi ja lähti perustamaan omaa viikinkijoukkoaan.
Saattoipa olla niinkin, että Tryggvason oli melkomoisen hyvä viikinkipäällikkö. Kymmenisen vuotta hän ryösteli joukkoineen Baltiaa, Hollantia, Englantia, Skotlantia ja Irlantia. Suurinta suksee oli Englannissa, missä Tryggvasonin johtamat joukot saivat suuria lunnaita itseltään Englannin kuninkaalta Etherlediltä useaan otteeseen. Vuonna 995 sai Olav päähänsä vaatia Norjan kruunua itselleen, ja totta vie sen saikin syöstyään Jaarli Håkonin vallasta. Nidaroksen Olav perusti luonnollisen sataman ja strategisten ominaisuuksien takia hallintopaikakseen, ja täältä käsin taisteli paikallisia pakanoita vastaan, kristitty kun oli. Kävipä siinä muuan Leif Eriksonkin kastautumassa vielä ennen vuosituhannen vaihdetta. Leifhän luultavasti löysi Amerikan pian tämän jälkeen purjehdittuaan Islannin ja Grönlannin kautta kohti länttä.
Loppunsa Olav kohtasi vuonna 1000 Svoldin taistelussa. Siellä hänen laivastonsa tuli yllätetyksi Tanskan kuninkaan Sweyn Vahvaparran, Ruotsin kuninkaan ja Jaarli Håkonin poikien saarrettua tämän. Olav taisteli urheasti pohjolan parhaan laivan Ormurin Langin kannella. Jäätyään viimeiseksi joukoistaan, hyppäsi Olav meren syleilyyn kilpensä suojanaan, ettei häntä enää voitaisi vetää takaisin kannelle. Tanskan ja Ruotsin kuninkaat ottivat tilaisuudesta vaarin, ja jakoivat keskenään Norjan.
Siinäpä Olavin tarina pääpiirteissään, pahoittelen asiavirheitä, mutta tuhat vuotta vanhoista saagoista on välillä aika kinnaksella selvän saanti. Viikon päästä lisää jonninjoutavia.
Olav Tryggvason, Trondheimin toria valvomassaTäällä Tuomas Mattila, Trondheim
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti